JÄMIJÄRVI 31.1.2022 18:00

”Tulen jättämään tämän koulun aika surullisena, mutta otan uuden koulun vastaan jännityksellä ja ilolla”– Miltä tuntuu vaihtaa koulua, jämijärveläisnuori?

UutisOiva

Uutisten viikolla nuoret pääsevät ääneen. Jämijärven keskuskoulun 7-luokkalaiset pohtivat sitä, miltä uuteen kouluun muuttaminen ensi syksynä tuntuu. Mikä innostaa, mikä huolettaa, mitä vanhasta koulusta jää kaipaamaan?
Nuoria kirjoittamisessa ohjasi äidinkielen lehtori Elise Pitkäranta.
Nuorten kirjoitukset on erotettu ajatusviivoin. Osa nuorista halusi kirjoittaa ajatuksistaan nimettömänä.


– Uuden koulun saaminen Jämijärvelle on hyvä asia, kun katsoo vanhan koulun kuntoa. Toivon ainakin itse, että koulu on paljon rauhallisempi kuin vanhempi. Jospa isommasta koulusta löytyy enemmän aluetta olemiseen. Jämijärvellä on vähän oppilaita, mutta paljon energiaa.

– Mietityttää, millainen se tulee olemaan ja onko paljon tekemistä. Innostuttaa, mitä uutta on, ja huolestuttaa, että tuleeko tylsää.
Roni Lähteenmäki

– Uuteen koulurakennukseen lähtö tuntuu mukavalta ja on kiva nähdä, miltä uusi koulu näyttää. Vanhaa koulua en varmaan tule kaipaamaan, koska uuteen kouluun meneminen on kivaa.

Iida Saraketo


– Minun mielestäni se on ihan kivaa ja olen innoissani siitä. En tiedä jäänkö varsinaisesti kaipaamaan mitään tiettyä muuta kuin koulua itseä.

Olivia Lehtonen


– Ihan jees mietteitä herättää. En ikävöi mitään, en tykkää tästä koulusta.

– Odotan uusia luokkia. Uudet luokat vaikuttaa hyvältä. Mikään ei oikein huolestuta. Jätän vanhan koulun hyvissä tunnelmissa, koska tiedän meneväni uuteen kouluun. En jää kaipaamaan paljon mitään.

– Ihan jees. Mikään ei erityisesti huolestuta tai innosta. En tiedä, jäänkö kaipaamaan mitään, kun ei ole vastaavaa käynyt ennen.

– Odotan innolla uuteen kouluun pääsyä, vaikka saakin olla vain kaksi vuotta uudessa koulussa. Odotan myös innolla uusia luokkia ja koulun pihoja. Vanhan koulun jätän mielelläni, vaikka jäänkin kaipaamaan kaikkia muistoja.

Minttu Jokela


– Uuteen koulurakennukseen lähteminen ei tunnu mitenkään kovin erikoiselta, koska kuitenkin tutut kaverit pysyvät. Mikään ei oikeastaan innosta tai huolestuta.
Tavallaan en odota mitään sen erityisemmin, mutta onhan se hienoa nähdä uusi koulurakennus valmiina. Vanhassa koulurakennuksessa on tietysti tapahtunut kaikkea hauskaa, mutta kyllä jätän ihan hyvin mielin vanhan koulun. En oikeastaan jää kaipaamaan mitään.

Neea Lindroos


– Ihan kivaa. On se vähän jännittävää toki, kun on käynyt tässä vanhassa koulussa monta vuotta ja yhtäkkiä koulu vaihtuu, mutta odotan tosi innolla uutta koulua. Minua innostaa se, että on uudet luokat, ruokalat, liikuntasalit, piha – kaikki on uutta.
Minua huolestuttaa se, että entä jos en viihdy uudessa koulussa tai jos en pidäkään uudesta alueesta. Mutta tiedän sen, että varmasti tulen tykkäämään tästä uudesta koulusta.
Odotan eniten varmaan kotitalousluokkaa ja normiluokkia, eli niin sanottuna odotan luokkia. Odotan myös paljon sitä, kun kaikki luokat ovat siellä päiväkodista 9-luokkalaisiin.
Tulen ikävöimään tätä vanhaa koulua. Olen lasketellut täällä, luistellut, hiihtänyt, leikkinyt kaikenmoisia leikkejä ja pelejä. Olen opiskellut tässä koulussa 3-luokasta 7-luokkaan saakka. Onneksi tykkööläiset saavat olla uudessa koulussa 9-luokkaan saakka.
Tulen jättämään tämän koulun aika surullisena, mutta otan uuden koulun vastaan jännityksellä ja ilolla.

Sandra-Eliis Inginen


– Se tuntuu oudolta, koska en ole ennen siirtynyt vanhasta koulurakennuksesta uuteen rakennukseen. Jätän vanhan rakennuksen rauhallisissa tunnelmissa, en ehkä jää kaipaamaan mitään.

Wiktor Wolowiec


– Ihan niin kuin vaihtaisi 50-vuotiaan vaimon 20-vuotiaaseen vaimoon.

– Odotan uuteen kouluun pääsyä innolla. Odotan myös uusia luokkahuoneita ja koulun pihaa. Jätän vanhan koulun ihan mielelläni, vaikka jäänkin kaipaamaan kaikkia muistoja, joita täällä on tapahtunut.

Moona Kallionkieli


– Olen innoissani päästessäni uuteen kouluun. Vaikka pidänkin tästä koulusta, on kiva mennä silti uuteen kouluun. Uudessa koulussa on varmasti yhtä kivaa. En jää kaipaamaan mitään yksittäistä asiaa tästä koulusta, vaan enemmänkin niitä muistoja.

Helmi Raitinpää


– En oikein tiedä, miltä se tuntuu. Minua innostaa eniten se, millaiset luokat siellä on, ja huolestuttaa se, että onko se ihan sokkelo. Odotan ehkä eniten uusien luokkien näkemistä.
Jätän vanhan koulurakennuksen samoissa tunnelmissa kuin lähtisin perjantaina kotiin. En oikein tiedä, mitä jään kaipaamaan.

Juho Kontti


– Olen ihan innoissani siitä. Siellä on varmasti uutta tekemistä. Uuteen kouluun on kiva mennä, en jää kaipaamaan mitään. Ainakaan ei tule mitään mieleen.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

KOLUMNI 30.10.2022 15:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Syrjäytyneiden nuorten määrä on huolestuttava – ”Opettajien jaksamisesta pitää niin ikään kantaa huolta”

MIELIPIDE 12.10.2022 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Koulupäiviä pitäisi lyhentää – ”Se helpottaisi koulustressiä ja koulusta tulisi kivempaa, jos olisi vaihteeksi yhdeltä tai kahdelta päättyviä päiviä”

MIELIPIDE 22.9.2022 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Miksi koulu ärsyttää? – "Jos koulupäivät olisivat lyhyempiä, pääni kestäisi”

MIELIPIDE 20.9.2022 10:00 Tilaajille

Lukijalta: Kiusaaminen on otettava vakavasti – ”Miltä tuntuisi, jos joka päivä joutuisit viettämään välitunnit yksin itkien vessassa?”

JÄMIJÄRVI 24.8.2022 15:00 Tilaajille

Lukuvuosi lähti käyntiin Jämijärven uudessa koulussa, alku vaatii vielä myös uuteen totuttelua