Kolumni 17.3.2021 15:00

Töhrivät tunarit ruotuun

Terhi Palonen
Terhi Palonen

Virkistävä talvilomani lässähti kuin raaka kananmuna palattuani lomalta työhuoneeseeni. Joku tai jotkut onnettomat vatipäät olivat heitelleet huoneeni ikkunaan raakoja kananmunia. Siellä ne vieläkin koristavat näköalaa, koska en ole halunnut rämpiä kylmillä keleillä lumihankeen puhdistamaan ikkunaa. Ja kun sen jossain vaiheessa teen, jokaisella liinan vedolla muistan töhryjen tekijää vähemmän kauniilla tavalla.
Töhryjä on monenlaisia. Pieni kierros Ikaalisten keskustassa paljastaa tuoreita töhryjä. Seinillä on graffittien irvikuvia. Tekijöiden tyhmyys paistaa myös siinä, että esimerkiksi entisen Minigripin tehtaan katollekin on saatu aikaan melkoinen töhry. Kiipeily korkean rakennuksen katolle osoittaa todellista järjen puutetta.
Töhryistä koituu kiinteistöjen omistajille satojen, jopa tuhansienkin eurojen kustannukset. Tekijöitä saadaan harvoin kiinni, joten puhdistukset maksaa yleensä asuja. Sama pätee taloyhtiöissä. Jos tekijää ei saada kiinni, maksajina ovat osakkeenomistajat kasvavina yhtiövastikkeina.
Kyse ei ole pelkästään tyhmyydestä, vaan myös rikollisesta toiminnasta. Kun töhryistä jättää rikosilmoituksen, poliisi tutkii asiaa nimikkeellä vahingonteko. Rikoslain mukaan vahingonteosta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Jos kyseessä on törkeä vahingonteko, voi seurata vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen.
Töhrimisessä pätee myös vanha sanonta: joukossa tyhmyys tiivistyy. Seinälle ilmestynyt luvaton töherrys kannattaa poistaa nopeasti, sillä töhry vetää puoleensa lisää töhryjä ja muuta ilkivaltaa.
En ole taiteen asiantuntija, mutta mielestäni ainakin Ikaalisten seiniin ilmestyneet teokset ovat kaukana taiteesta. Töhryjä siivittävät yleensä myös alapäätä kuvaavat sanat, jotka ovat kaukana helisevästä lyriikasta.
Pitää muistaa, että kiinteistön omistajan luvalla saa tehdä seinämaalauksia. Siitä on mainio esimerkki paikallisten taiteentekijöiden taannoin maalaama teos purkua odottavan talon seinään Vanhan kauppalan portin tienoilla.
Nyt kun päivät jälleen pitenevät, kannattaa pitää silmät auki. Omavalvonnasta on apua, jotta töhertäjät ja tunarit saadaan kiinni verekseltään.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 14.10.2022 17:00 Tilaajille

Miksi kiinteistöjen ulkovalot palavat jatkuvasti Ikaalisissa, vaikka sähkön hinta on noussut? Tuleeko ensilumenlatua? – kysyimme!

JÄMIJÄRVI 11.10.2022 12:00 Tilaajille

Ilkivallantekijä teki tuhoa Jämijärven urheilukentällä – wc:n ikkuna ja pytty rikottiin

HÄMEENKYRÖ 26.8.2022 17:00 Tilaajille

Ilkivalta pimentää Hälläpuiston – voimayhtiö poistaa valaisimet, joita on rikottu toistuvasti