IKAALINEN 4.10.2022 18:00

”Tarvitaan näkemys, mitä Sata-Häme Soi on seuraavat kymmenen vuotta” -harmonikkafestivaalin viime kesä jäi tappiolle, kaupungilta kaivataan sekä euroja että yhteistyötä

Liisa Raipala

Nyt on aika miettiä, mitä Sata-Häme Soi -festivaalin halutaan tulevaisuudessa olevan. Tätä peräänkuuluttaa festivaalien toiminnanjohtaja Susanna Rajakoski.

Parhaillaan lasketaan viime kesän festivaalien taloudellista loppusummaa, joka on jäämässä miinukselle. Rajakoski arvioi tappiota kertyvän noin 50 000–65 000 euroa. Tilinpäätöstä viimeistellään parhaillaan, ja se on määrä hyväksyä marraskuussa yhdistyksen vuosikokouksessa.
Rajakoski kuvailee yleisöä olleen kesän festivaaleilla auttamattoman vähän.
– Ei voitu tietää, miten ihmiset käyttäytyvät koronan jälkeen. Kun festivaaleista oli ollut kaksi vuotta taukoa, oli kuin olisi alusta aloittanut, hän sanoo.
Rajakosken mukaan konserttien lipunmyynnissä näkyi, että sisätilat yhä pelottivat koronan jäljiltä. Myös festivaaliviikolle osuneiden kuumien hellepäivien hän arvioi olleen liian lämpimiä iäkkäälle yleisölle. Nykypäivää nimittäin tuntuu olevan, ettei lippuja varata kovin paljon ennen tapahtumaa.

Kuntapäättäjät mukaan keskustelemaan

Sata-Häme Soi ry toivookin kaupungilta tukea tähän tilanteeseen. Rajakosken mukaan eteenpäin pääsemiseksi tarvitaan euroja, ja neuvotteluja käydään hänen mukaansa myös muiden tahojen kanssa.
Rajakoski on keskustellut festivaalin tilanteesta kaupunginjohtaja Eeva Viitasen kanssa, ja myös valtuustoryhmiä hän on kutsumassa tapaamiseen. Kaupunkia toivotaan vastaisuudessa yleensäkin enemmän yhteistyöhön mukaan.
– Sata-Häme Soi täytti 50 vuotta, ja seuraavat 50 vuotta alkoivat. Kuntapäättäjien kanssa pitää käydä keskustelua siitä, mitä festivaaleista halutaan ja miten tapahtumaa tehdään. Yhdessä pitää keskustella plussista ja miinuksista, mikä on ollut hyvää ja mitä muutetaan, ja miten juhlia järjestetään seuraavat kymmenen vuotta.
Rajakosken mielestä tällaiselle keskustelulle on hyvä aika nyt, kun kunnan rooli on muuttumassa ja ihmisten käyttäytymistavat muuttuvat.
– Sata-Häme Soi on kaikkien ikaalilaisten juhla ja sen on tunnettu maailmanlaajuisesti.

”Osaajat saman pöydän ääreen”

Rajakoski vertaa tilannetta koronaa edeltävään aikaan. Vuonna 2019 saatiin iloita 90 000 plussaa tuottaneista festivaaleista, kun taas syksyllä 2018 oli uhannut jopa yhdistyksen konkurssi tuona vuonna tulleiden liki 200 000 euron tappioiden vuoksi. Vanhoja alijäämiä onkin vielä paikkaamatta.
Rajakoski toteaa, että myös tänä vuonna tappiota olisi voinut tulle vielä enemmän.
Hän toivoo kaupungille vahvempaa roolia juhlilla, ja paikallisia yhdessä takaisin tekemään tapahtumaa.
– Meillä on osaajia, jotka pitää saada saman pöydän ääreen, jotta taito saadaan yhdistettyä.
– Sata-Häme Soi on ollut kaikille tärkeä, yhdistykset ovat saaneet Sata-Häme Soista rahaprojekteja, ja juhlat ovat kaupungille tärkeä brändi. Ei Ikaalisissa tunneta matkailullisesti kuin Ikaalinen Spa, matkatoimisto ja Sata-Häme Soi.
– Meillä ei ole varaa menettää näin vahvoja brändejä. Moni pikkukaupunki haluaisi tällaisen tapahtuman. Mitä Ikaalinen olisi, jos ei olisi Sata-Häme Soita?
Hänelle itselleen juhlat ovat niin tärkeät, että hän kertoo toimivansa toiminnanjohtajana talkooperiaatteella ilman palkkaa.

Katseet ensi kesässä

Sata-Häme Soin syksyyn oli suunniteltu Omalle Tuvalle viinitupa-iltoja esiintyjineen. Ensimmäisen tapahtuman kerättyä vain pienen yleisöjoukon tapahtumasarja päätettiin peruuttaa, ja vain tämänviikkoinen stand up -tapahtuma enää järjestetään.
Katseet ovat myös jo kesässä 2023.
– Ohjelman pitää olla valmis jo eilen, että päästään maaliin. Nyt aloitettiin maaliskuussa, ja ryhmämarkkinoinnin osalta oltiin auttamattomasti myöhässä. Nyt rakennetaan vuosikelloa, jonka aikataulusta pidetään kiinni.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 25.1.2024 09:00 Tilaajille

Tapahtumat houkuttelevat matkailijoita Ikaalisiin – Puistofilosofian osallistujista 95 prosenttia suosittelisi tapahtumaa muillekin

PÄÄKIRJOITUS 20.9.2023 07:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Harmonikkaa ei kannata hukata – Toivottavasti Sata-Häme Soi -juhlille löytyy jatkoa uudessa muodossa

IKAALINEN 14.9.2023 10:15 Tilaajille

Kultainen ja Hopeinen Harmonikka saattavat jatkua – Kiinnostusta kilpailujen järjestämiseen jatkossa on jo osoitettu

IKAALINEN 14.9.2023 07:30 Tilaajille

Koronakesät ja niiden jälkeinen yleisökato koituivat Sata-Häme Soin kohtaloksi – Kaupunki ei enää kata yhdistyksen tappioita

IKAALINEN 13.9.2023 13:45 Tilaajille

Sata-Häme Soi ry on hakeutunut konkurssiin