– Mitä vaikeampi aihe, sitä mielenkiintoisempaa taiteen tekeminen on. Haasteet pistävät ajatukset lentämään, pohtivat taiteentekijät Outi Alho ja Ari Lemetti, jotka jakavat yhteisen työhuoneen Ikaalisissa.

Molemmat taiteilijasielut ovat uteiliaita kaikkea uutta kohtaa ja ovat valmiita kokeilemaan omia rajojaan.

Taiteen tekijät myös tsemppaavat toisiaan.

– On kiva tulla työhuoneelle ja lukea toistemme hupaisiakin viestejä. Niissä on kannustusta ja välillä pieniä vinkkejäkin, Alho ja Lemetti kertovat.

– Yhteispeli sujuu jo senkin takia, että minä teen taidetta aamuisin ja Ari iltaisin, Alho nauraa.

Aiheita luonnosta ja musiikista

Taide on kulkenut ikaalilaisen Alhon mukana lähes koko elämän. Laajasti taideopintoja ja muun muassa puuseppäkoulutuksen suorittanut Alho tunnettaan etenkin impulsiivisista ja luonnonläheisistä töistään. Alhon teokset ovat usein myös hyvin suuria.

– Teokseni syntyvät koetuista muistoista ja elämyksistä. Rakastan luontoa, sen tuoksuja ja värejä ja jatkuvasti vaihtelevia muotoja. Paljon aiheita töihini ammennan musiikista ja lauluista, Alho kuvailee.

Kuvaa tehdessään Alho kertoo kokevansa jonkinlaista yhteyttä materiaaleihin, joita onkin melkoinen kirjo: puu, pellava, vesi, öljy, pigmentit, musteet, vahat, terva, savi, kananmuna, pihka, lasi, kultaukset, metallit...

Muistona Volasen puvustaminen

Mieleenpainuvimmat työmuistot, jotka liittyvät taiteeseen, ovat Alholla teatterin puolelta.

– Olin töissä pätkän Kansallisteatterin lavastamossa ja sain tavata eri alojen taiteilijoita. Muun muassa tuurasin Eeva-Kaarina Volasen puvustajaa ja sain pukea taiteilijan Kauppamatkustajan kuolema -näytelmään. Volanen oli upea persoona. Hän antoi minulle ensi-illassa ruusun. Minun olisi pitänyt antaa ruusu hänelle, mutta eihän maalaistyttö sellaista ymmärtänyt, Alho muistelee hymyssä suin.

Samaisen teatterin käytävällä Tarmo Manni lauloi Alhon pienelle tyttärelle.

– Mukavia muistoja on myös Atso Almilasta, joka kävi meidän duunareiden kanssa kahvilla.

Ahkerana taiteilijana tunnettu Alho tietää, että raha teoksista on tiukassa.

– Leipä on tullut vain pieninä muruina taiteesta. On pitänyt tehdä monenlaisia töitä, kolmen lapsen äiti kertoo.

Onnen hetkiin kuuluu, kun Kiuruveden kunta ostoi nuoren Alhon tekemän kolmiosaisen puureliefin.

– Niillä rahoilla pääsin taideleirille Salzburgiin.

Taideopinnot syventävät tekemistä

Lemetti kertoo, että taide ja sen tekeminen ovat kuuluneet hänen persoonaansa pienestä pitäen.

– Lukion jälkeen harkitsin kuvataide- ja näytelmäopintoja, ja kerran hainkin Teatterikorkeakouluun. Oli tietoinen valinta, kun päätin hankkia muun ammatin ja vapaa-aikani päätin antaa taiteilulle, Lemetti kertoo.

Hämeenkyröläinen Lemetti aloitti maalauksen opiskelun Hämeenkyrön kansalaisopistossa. Sitten taidekipinä roihahti ja hän on opiskellut taiteesta lisää.

Päätyönään metsäneuvojana Metsäkeskuksessa työskentelevä Lemetti opiskeli kuvataidetta Sara Hildénin kuvataideakatemiassa ja Tampereella avoimessa yliopistossa. Molemmista opinahjoista hän on nyt tehnyt lopputyön.

Lemetin töitä ollut esillä lukuisissa näyttelyissä, viimeksi kesällä Haiharan taidekeskuksessa. Parhaillaan hän valmistelee töitä marraskuussa Jaatsilla Sastamalassa avautuvaan yhteisnäyttelyyn.

Kokeilut innostavat

Alhon lailla Lemetti on rohkea kokeilija, joka ei kaihda työläitäkään tekovaiheita.

Parhaillaan hän valmistelee suurikokoista teosta, jonka vaneripohjasta hän hioo elävää pintaa. Taideakatemian poroaiheisen lopputyön pohjalle hän liiskasi oluttölkkejä ja paineli alumiinisia makkarapusseja.

– Metallia, tiiltä, laastia, rahoja, hartsia... Vähän kaikkea pitää kokeilla. Materiaalin valinta tulee aiheesta ja aiheet ovat usein maailmaa syleileviä.

– Minulla on jo työtä aloittaessani selkeä kuva siitä, mitä haluan. Vahva pyrkimys ohjaa työn edistymistä: mitä lisään, mitä poistan. Tärkeää on, että teoksen sisäinen ajatus säilyy tai paranee. Kuvataiteessa onkin mielestäni keskeistä kyky ja herkkyys nähdä ja ”lukea” kuvaa, hän kertoo.

Ikaalisissa vanhan kirppiksen vieressä olevalle työhuoneelle taiteilijat odottavat myös kävijöitä.

– Tänne sopii piipahtaa aina, kun valot palavat, he sanovat.