Uutiset 11.2.2024 10:00

Suomen seuraava presidentti valitaan tänään – Oiva seuraa vaaleja illalla

Nina Ylinen

Suomen seuraavasta presidentistä voi äänestää tänään 11. helmikuuta. Varsinaisena äänestyspäivänä äänestää voi ainoastaan omassa vaalipaikassa.

Hämeenkyrössä Kirkonkylän äänestysalue äänestää Monitoimikeskus Sillassa ja Kyröskosken äänestysalue äänestää liikuntahalli Kosken Sykkeellä.

Viljakkalassa äänestyspaikkana on Viljakkalan kirjasto.

Ikaalisissa äänestyspaikkoina ovat Vanha kauppala–Hakumäki -alueella Valkean ruusun koulu, Kilvakkalassa Kilvakkalan koulu, Mansoniemi–Kovelahti–Riitiala -alueella Mansoniemen entinen koulu, Tevaniemessä Tevaniemen koulu ja Luhalahti-Sisätössä Luhalahden koulu.

Jämijärvellä vaalipäivän äänestys toimitetaan koulukeskus Pääskyssä.

Oman äänestyspaikan voi tarkistaa esimerkiksi kotiosoitteen perusteella osoitteesta www.aanestyspaikat.fi.

Äänestyspaikat ovat auki läpi maan 9–20. Äänestäessä on esitettävä kuvallinen henkilötodistus, kuten passi tai ajokortti.

Toisella kierroksella presidentti valitaan kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen väliltä. Presidentiksi nousee siis joko valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto (10) tai kokoomuksen Alexander Stubb (8).

UutisOiva seuraa vaali-iltaa. Seudun äänestystulokset kerrotaan illalla verkossa heti niiden valmistuttua.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

OIVASEUTU 14.2.2025 13:00 Tilaajille

Vaalit näkyvät Oivassa monin tavoin – Maaliskuussa avautuu kuntavaalikone

MIELIPIDE 13.1.2025 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Astu koppiin, kuntalainen – ”Päättäjien päätökset vaikuttavat arkeemme, sillä ei ole vapaamatkustajia”

HÄMEENKYRÖ 17.12.2024 17:00 Tilaajille

Vasemmisto nimesi uusia aluevaaliehdokkaita – Yksi uusi nimi Hämeenkyröstä

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 25.11.2024 19:00 Tilaajille

Perussuomalaiset nimesivät lisää aluevaaliehdokkaita – Ehdolla nyt yksi hämeenkyröläinen ja yksi ikaalislainen

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 20.11.2024 16:00 Tilaajille

Metsänhoitoyhdistyksen vaaleissa paikallisia nimiä – Äänestys päättyy ensi keskiviikkona