MIELIPIDE 10.1.2022 16:00

Sotekiinteistöjen korjausvelka – ”Hämeenkyrön kunta ei ole ainakaan lykännyt investointeja”, kirjoittaa Hämeenkyrön kunnanjohtaja

Yle kertoi 13.12. kuntien tuhansista peruskorjausikäisitä sotekiinteistöistä Kunnat ovat jutun mukaan lykänneet investointeja, koska tulevaisuudesta ei ole ollut varmuutta. Hyvinvointialueilla on edessään ehkä 2 miljardin euron korjauslaskut.


Hämeenkyrön kunta ei ainakaan ole lykännyt investointeja, vaan on vastuullisesti huolehtinut kiinteistöjensä ”natokelpoisuudesta” kaikkien sotevaiheiden ajan. Olemme lähteneet siitä, että toimintojen jatkuvuus varmistetaan parhaiten hyväkuntoisella ja tehokkaasti mitoitetulla sotetoimintojen kampuksella.

Meidän sotekiinteistöt muodostuvat isosta terveyskeskuksesta, siihen yhteydessä olevaista Kurjenmäkikodista ja veteraanikodista sekä lähellä samassa kiinteistössä toimivista Siljankodista ja Aurinkorinteen päivätoimintakeskuksesta. Kuudes osa tiivistä kokonaisuutta on viereinen kotihoitokeskus.

Vuosina 2008–2020 Hämeenkyrön kunta on käyttänyt 18 miljoonaa euroa näiden rakennusten peruskorjauksiin ja kalustoon. Terveyskeskukseen on investoitu 2013 jälkeen 9,7 miljoonaa euroa.

Siljankodin investoinnit alkoivat jo 2009 ja siihen ja päivätoimintakeskukseen on investoitu yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Kurjenmäkikodin palveluasumisen investoinnit painottuvat vuosille 2018 ja 2019 ja investointeja on yhteensä 4,8 miljoonaa euroa, josta valtion rahoitus on 1,1 miljoonaa euroa. Näille investoinneille saatiin STM:n poikkeuslupa.

Näiden investointien valmistuttua on syntynyt lainsäädäntö, jonka mukaan hyvinvointialuiden on vuokrattava sotekiinteistöt kunnilta vähintään 3+1 vuoden ajaksi. Millaisella vuokralla ja miten ylläpidettynä, siihen ei meillä kunnissa vieläkään ole tarkkoja vastauksia, koska asetus on vasta lausunnolla.

Kuitenkin kuntien tulisi alkuvuonna 2022 osata suunnitella tehtävänsä vuokranantajana. Toivottavasti nyt valittavat valtuutetut tulevat arvostamaan kuntien osoittamaa vastuullista omistajuutta siinä vaiheessa kun palveluverkkoa lähivuosina aletaan suunnitella.

Euroista tulevat kilpailemaan kiinteistöinvestointien lisäksi samaan aikaan ict-investoinnit ja investoinnit henkilöstön palkkaukseen.


Antero Alenius

Kunnanjohtaja
Hämeenkyrö

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

VILJAKKALA 11.10.2024 17:00 Tilaajille

Erkki Moisio lähtee ehdolle aluevaltuustoon – Ehdolla nyt kuusi seudun asukasta

HÄMEENKYRÖ 9.10.2024 13:00 Tilaajille

SDP lähti aluevaalipeliin – Ehdolle asettuu kaksi hämeenkyröläistä ja yksi ikaalislainen

KOLUMNI 18.9.2024 17:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Syyskuun mietteitä – ”Kunnan viranhaltijat ovat jo aloittaneet ensi vuoden taloussuunnitelman teon”

HÄMEENKYRÖ 18.9.2024 09:00 Tilaajille

Hämeenkyrössä mietitään työsuhdepyöriä – Ensi vuoden budjetti ratkaisee

HÄMEENKYRÖ 16.8.2024 12:00 Tilaajille

Vasemmistoliitto nimesi aluevaaliehdokkaita – Hämeenkyröstä ehdolle lähtee Mirka Löf