Keräsin tätä juttua varten toimituksen kirjahyllyistä – Hämeenkyrön ja Ikaalisten – viidessä minuutissa niin monta seudun historiaa käsittelevää kirjaa kuin ehdin. Niitä kertyi 70 kirjaa ja 16 896 sivua. Olisi lisääkin, huomattavan paljon, mutta niistä kokoamani kirjapino oli kaatua jo tuollakin määrällä.

Tarjolla on Viljakkalan sotaveteraanien kertomuksia sodasta, Ikaalisten sukukirjoja, tarinoita Hämeenkyrön kyliltä, Jämijärven seurakunnan historiaa...

Jos ottaisi haasteeksi lukea pelkästään näistä vaikkapa kohtuulliset 50 sivua päivässä, aikaa menisi vajaa vuosi.

Kirjoitetaanko meillä erityisen paljon paikallishistoriaa?

– Aivan varmasti, toteaa Ikaalinen-Seuran puheenjohtaja Juha Wiljakka. Seura on tukenut ja kustantanut lukuisia paikallishistoriallisia teoksia, ei vähäisimpänä Ikaalisten pitäjänhistorian.

– Historiankirjoitus seudulla on tavattoman vireää. Pelkästään Ikaalisten osalta mennään varmasti yli sadan teoksen, kaksi sataakin voi mennä rikki.

Juuret paikallistiedon ja -historian kirjoittamiseen ovat syvällä. Jo vuonna 1851 julkaistiin Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä ja vuonna 1871 Wilh Carlssonin Entinen Ikaalinen -teos.

Wiljakka näkeekin, että menneiden toimijoiden aloittama innostus kantaa vielä tähänkin päivää.

– Siemen on kylvetty aikaisin.

Ikaalinen-Seura on julkaissut kotiseutukirjallisuutta 1970-luvulta lähtien. Se on toiminnan ydin, seuran varapuheenjohtaja Marjo Heikkilä painottaa.

Paikallishistorioissa korostuu asiakirjahistorian lisäksi vahva haastatteluperinne.

– Olemassaolomme syy on se, että vaalimme ikaalilaista kulttuuria. Sen tallentaminen kirjalliseen muotoon on todella tärkeää. Asiakirjat säilyvät kyllä, mutta kokemustieto ja suullinen perimätieto häviää herkemmin. Sen tallentaminen on tärkeää.

Omintakeinen historia

Historiankirjoituksessa näkyvät myös seudun omaleimaiset piirteet.

– Eihän Ikaalinen mikään ihan tavallinen maalaispitäjä ole, Juha Wiljakka pohtii.

– Kauppalalla on oma merkityksensä, joka on ollut tärkeää saada tallennettua. Ikaalisten vanha – ja nykyinen – kulttuuri on sekä pitkäikäistä että runsasta. Siihen on suhtauduttava arvostaen.

Myös Hämeenkyrön osalta voidaan puhua omalaatuisesta historiasta. F.E. Sillanpään lukion entinen historianopettaja Asko Mielonen pitää paikallishistoriaan keskittynyttä blogia. Hän on myös kirjoittanut lukuisiin seutujulkaisuihin.

– Hämeenkyrön historiassa leimallisia ovat suurmiehet, joita tänne on sattunut paljon. Täällä riittää kiinnostavia henkilöitä, joista osalla on ollut myös selvää valtakunnallista merkitystä.

Toisaalta myös sisällissota näkyi, ja näkyy, seudulla vahvasti. Alun perin Kerimäeltä kotoisin oleva Mielonen oli ulkopuolelta tulleena kenties oikea henkilö huomaamaan, miten syvät jäljet vuoden 1918 tapahtumat ovat kuntaan jättäneet.

– Se oli niin voimakas ja raju tapahtuma, että se on väistämättä vaikuttanut myös historian kirjoitukseen.

Monella on nyt aikaa – ja osaamista

Historian tallentaminen on myös valtakunnallinen ilmiö, Mielonen huomauttaa.

– Yksi kaikkialla vaikuttava tekijä on ikääntyminen. Suuret ikäluokat ovat nyt eläkkeellä, joten heillä on aikaa perehtyä. Omakustanteita ja muistelmia julkaistaan paljon koko Suomessa.

Omat juuret kiinnostavat monia. Sukututkimuksen suosio alkoi kasvaa 1970-luvulla eikä into näytä laantumisen merkkejä. Yhä useammalla on myös mahdollisuuksia setviä sukunsa saloja, kun kirkonkirjat alkavat olla digitaalisina ja verkosta löytyy lukuisia sukupuu- ja dna-kartoituspalveluita.

Ikaalilainen suomen kielen opettaja Arttu J. Lammi löysi tiensä historiankirjoittamiseen sukututkimuksen kautta. Reittiä historiaan viitoitti myös isoisä, joka tallensi Ikaalisten kotiseutuhistoriaa. Lammi on kirjoittanut sukututkimuksen ja pienempien töiden lisäksi Ikaalisten Toivolansaaren, Luhalahden kirkon ja Jämin Erämiesten historiikit.

Kotiseudun historia on Lammille tärkeä.

– Pyrin kulkemaan kotiseutulehmä ojassa: Esimerkiksi pro graduni aiheen sain Ikaalisista ja opetusmateriaaleissa esiintyy usein uutisia Ikaalisista tai ikaalilaisista.

Tuorein kirja on sekin puhdasta paikallishistoriikkia: teos Luomajärven suvusta. Hänen mukaansa sukututkimus ei palvele pelkästään tiettyä sukua, vaan antaa poikkileikkauksen tietystä ajasta.

– Voi miettiä vaikka monen suomalaisen tuntemaa fiktiivistä tv-sarjaa Hovimäkeä. Se keskittyy yhteen sukuun, mutta kuinkahan suuri osa suomalaisista seurasi sitä aikanaan? Lammi pohtii.

– On hienoa, että nykyään historiantutkimuksessa ymmärretään myös pienempi, yhden ihmisen tai suvun näkökulma. Pelkät suuret linjat eivät kerro kaikkea.

Sukututkimus voi antaa eväitä myös erilaiseen historiankirjoitukseen. Kirjailija Tuija Sirosen juuret ovat Hämeenkyrön Lavajärvellä. Sieltä, suvun tarinoista, kumpuavat myös hänen kolme kirjaansa, vaikka Sironen itse asuukin Tampereella. Teokset eivät ole perinteistä historiankirjoitusta vaan historiallisia romaaneja, jotka ottavat karminsa ja runkonsa tositapahtumista. Sisältö on kirjailijan omaa mielikuvitusta.

Kiinnostus historiaan näkyy paitsi Sirosen omassa kirjailijatarinassa, myös lukijoilta saadussa palautteessa. Kirjojen kautta matkustetaan takaisin kotiseudulle, joka on jäänyt taakse.

– Kiinnostus sukututkimukseen ja omiin juuriin on kasvanut selvästi. Syy on varmastikin siinä, että on sekä aikaa että kykyä käyttää teknologiaa, Sironen arvioi.

”On tärkeää tietää, mistä tulee”

Kiinnostus historiaa kohtaan on samalla myös kunnioitusta. Menneiden sukupolvien tekemää työtä ei haluta unohtaa.

– Ihmiselle on tärkeää tietää, mistä tulee. Arttu J. Lammi muotoilee.

Samaa nostavat esille myös Heikkilä ja Sironen.

– Omat mahdolliset vaikeudet asettuvat perspektiiviin kun niitä tarkastelee historiallisessa valossa. Nyt puhutaan paljon sähkön hinnasta, mutta vielä muutama sukupolvi taaksepäin Ikaalisissa ei välttämättä riittänyt ruokaa kaikille, Heikkilä toteaa.

– Historiankirjoitus auttaa meitä hahmottamaan, miten kovan työn takana esivanhempiemme elämä on ollut. Hyvinvointi tuppaa meillä olemaan itsestäänselvyyttä, Sironen toteaa.

– Joskus olen sanonutkin, että kun olisi jokin aikakone, jolla pääsisi humpsahtamaan päiväksi 1800-luvulle ja katsomaan millaista silloin todella on ollut.

Historia antaa myös tärkeää näkökulmaa nykypäivään.

– Paikallishistoriassa pätee ihan sama kuin Suomen tai maailman historiassa ylipäänsä: nykyisiä tapahtumia on helpompi ymmärtää, kun tietää niiden juuret, Marjo Heikkilä toteaa.

Kunpa arjen saisi historiankirjoihin

Paljon on kerrottu, mutta paljon on vielä kertomatta. Suurista linjoista tuskin löytyy mitään mullistavaa. Suuret historianteokset on tehty. Kuka tahansa voi kävellä kirjastoihin ja löytää erittäin kattavilta kotiseutuosastoilta lukemista seudun historiasta varmasti loppuelämäksi.

Silti seudun historiankirjoittajat uskovat aiheita riittävän.

– Historia on loppumaton runsaudensarvi. Aina on aihealueita, joita ei ole pengottu loppuun. Näkökulmat muuttuvat aikakausien mukaan. Esimerkiksi nyt pinnalla on vähemmistöjen historia sekä erilaiset vaihtoehtohistoriat, joita on kenties aiemmin vältelty, kuten rikosten historia, Marjo Heikkilä pohtii.

– Nykyhistorian tutkimuksessa erityisen kiinnostavaa on se, miten otetaan isompi kokonaisuus ja nivotaan siihen ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia. Toisaalta jo olemassa olevaan perustietoon voi aina syventyä tarkemmin.

Asko Mielonen kaipaisi lisää arkipäivän historiaa.

– Merkkimiehet on kartoitettu, ja osa naisistakin. Mutta miten ihmiset ovat eläneet ja kokeneet elämänsä? Arjen historia, tavallisten ihmisten tavallinen elämä, on osin kirjoittamatta.

Arttu J. Lammi on samoilla linjoilla. Hän nostaa esille muistotiedon, esimerkiksi koululaismuistojen historian.

– Koulutus ja sivistys on niin suuri osa elämäämme. Kaikki lähtee sieltä. Samalla mukaan saisi yhteisöllisyyden ja kyläkulttuurin kokemuksia.

Ja onpa vielä jotakin setvittävääkin. Mielonen nostaa esiin vielä askarruttavan aiheen, joka on jäänyt vielä selvittämättä. Aihe kummittelee jopa Hämeenkyrön vaakunassa.

– Sarvi ja sahti. Tekisipä joku väitöskirjan aiheesta.