IKAALINEN 1.12.2021 13:00

Seitsemisessä saa nyt sähköautonsa ladattua – myös karavaanareita on ajateltu

Seitsemisiin pääsee nyt entistä ekologisemmin, sillä luontokeskuksen pysäköintialueelle avattiin tänään upouudet sähköautojen latauspisteet.
Seitsemisen pysäköintialueelle on asennettu kaksi kaksipuoleista Type2-latauspistettä, joissa pystyy lataamaan yhteensä neljä sähköautoa yhtä aikaa.
Latauksesta peritään asiakkailta maksu, joka maksetaan puhelinsovelluksen avulla.

Uusia karavaanipistokkeita ja aurinkopaneeleita

Seitsemisen luontokeskuksen pysäköintialueelle on asennettu myös kolme kaksipuoleista Schuko-karavaanipistoketta, joissa pystyy lataamaan kuutta asuntovaunua yhtä aikaa. Tiedotteen mukaan paikoille on tarve, sillä matkailuautoissa yöpyvien retkeilijöiden määrä on viime vuosina kasvanut Seitsemisen kansallispuistossa.
Pysäköintialueelle on asennettu myös uusi ajastettava LED-valaistus, joka toimii kello- ja hämäräkytkimellä. Uusi valaistusratkaisu parantaa pysäköintialueen turvallisuutta. Lisäksi Seitsemisen luontokeskukseen on asennettu aurinkopaneelit. Latauspisteet ja luontokeskuksen energiaremontit on toteutettu osana isoa Seitsemisen kunnostusta. Remonttia on tehty eduskunnan myöntämällä lisämäärärahalla.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 28.1.2024 14:00 Tilaajille

Seitsemisen kävijämäärä pysyi ennallaan – Koveron perinnetila kasvatti suosiotaan

IKAALINEN, YLÖJÄRVI 15.9.2023 17:00 Tilaajille

Seitsemisessä on vierailtu alkuvuonna entistä enemmän – Mättäiltä löytyy reilusti puolukoita ja kantarelleja

IKAALINEN/YLÖJÄRVI 22.6.2023 14:00 Tilaajille

Seitsemisen ja Helvetinjärven puistot halutaan yhteen – Pirkanmaan liitto edistää aloitetta

IKAALINEN 20.6.2023 15:00 Tilaajille

Metsäpeurahanke päättyy, uutta viritellään jo – ”Metsäpeurat ovat lisääntyneet myös luonnossa”

MIELIPIDE 18.4.2023 10:00 Tilaajille

Lukijalta: Luontokadon torjunta vaatii metsänsuojelu-verkoston kolminkertaistamista Pirkanmaalla – ”Uuden kansallispuiston perustaminen edellyttää maakunnan ja kuntien hyväksyntää ja aktiivisuutta”