IKAALINEN 1.12.2021 13:00

Seitsemisessä saa nyt sähköautonsa ladattua – myös karavaanareita on ajateltu

Seitsemisiin pääsee nyt entistä ekologisemmin, sillä luontokeskuksen pysäköintialueelle avattiin tänään upouudet sähköautojen latauspisteet.

Seitsemisen pysäköintialueelle on asennettu kaksi kaksipuoleista Type2-latauspistettä, joissa pystyy lataamaan yhteensä neljä sähköautoa yhtä aikaa.

Latauksesta peritään asiakkailta maksu, joka maksetaan puhelinsovelluksen avulla.

Uusia karavaanipistokkeita ja aurinkopaneeleita

Seitsemisen luontokeskuksen pysäköintialueelle on asennettu myös kolme kaksipuoleista Schuko-karavaanipistoketta, joissa pystyy lataamaan kuutta asuntovaunua yhtä aikaa. Tiedotteen mukaan paikoille on tarve, sillä matkailuautoissa yöpyvien retkeilijöiden määrä on viime vuosina kasvanut Seitsemisen kansallispuistossa.

Pysäköintialueelle on asennettu myös uusi ajastettava LED-valaistus, joka toimii kello- ja hämäräkytkimellä. Uusi valaistusratkaisu parantaa pysäköintialueen turvallisuutta. Lisäksi Seitsemisen luontokeskukseen on asennettu aurinkopaneelit. Latauspisteet ja luontokeskuksen energiaremontit on toteutettu osana isoa Seitsemisen kunnostusta. Remonttia on tehty eduskunnan myöntämällä lisämäärärahalla.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 12.2.2025 09:00 Tilaajille

Metsähallitus selvittää Seitsemisen luontokeskuksesta luopumista – Myös muita luontokeskuksia selvityksen kohteena

IKAALINEN, YLÖJÄRVI 29.1.2025 12:35 Tilaajille

Seitsemisissä retkeili yli 40 000 kävijää – ”Säästöillä on vaikutusta myös retkeilypalveluihin”

IKAALINEN, YLÖJÄRVI 16.1.2025 17:00 Tilaajille

Viehekalastaminen ja pyöräily sallittu, telttailu sallittu taukopaikoilla – Seitsemisen säännöt kevenivät

IKAALINEN, YLÖJÄRVI 25.11.2024 17:00 Tilaajille

Luonnonsuojeluyhdistykset huolestuivat Seitsemisestä – Ollaanko luontokeskusta myymässä yksityiselle taholle?

MIELIPIDE 25.11.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Luonto ei kestä vihreää siirtymää! – ”Olisiko paljon helpompaa ja halvempaa tukkia ojitettujen soiden ojat?”