Tämä tarina on tosi. Ei herkimmille.

Ote Mielen Ry:n kokemus asiantuntijan kiusaamiskokemuksesta:

”Kiusaaminen alkoi kolmannella luokalla, jo sitä ennen minut jätettiin leikeistä ulkopuolelle, syrjittiin. Kiusaaminen oli ensin sanallista siitä, että olin pyöreämpi, kuin muut. Vanhempani erosivat, kun olin ensimmäisellä luokalla. Aika oli todella vaikeata minulle. Sanallisen kiusaamisen jälkeen alkoi olla tönimistä, hiuksiin laitettiin purkkaa. Sitten lyötiin, potkittiin, ringissä kiusattiin ja haukuttiin välituntisin. Kolmannella luokalla yritin hypätä parvekkeelta. Seitsemännellä luokalla tarkkiksen pojat löivät, potkivat, ravistelivat, käyttivät todella pahaa kieltä.

Koulurakennuksessa oli sopukoita, joissa oli hyvä olla piilossa ja kiusata. Luokkakaverit katselivat kiusaamistani vierestä, mutta eivät puuttuneet, eivät hakeneet opettajaa. Koulussa en uskaltanut käydä vessassa, koska oven taakse tultiin huutamaan ja paukuttamaan ovea. Oven sai myös auki ja lukkoon ulkopuolelta. Kotimatkalla pissasin housuun, kun en enää voinut pidätellä. Koulumatkat olivat pahimpia, koska olin yksin. Välillä minut tönittiin lampeen, joka oli onneksi matala. Kotona äiti ihmetteli märkiä vaatteitani.

Kahdeksannella luokalla jouduin psykiatriselle osastolle, jossa olin puoli vuotta. Palasin keväällä takaisin kouluun, jolloin kiusaaminen paheni, koska kiusaajat olivat saaneet tietää, missä olin ollut. Kahdeksannen luokan kevät ja yhdeksäs luokka olivat yhtä helvettiä. Yritin toista itsemurhaa lääkkeillä ja viinalla. Viiltelin itseäni jaksaakseni. Pakenin kirjojen maailmaan selvitäkseni.

En kertonut kiusaamisesta kotona, koska äidillä oli muita huolia. Isä-viikonloppuina halusin viettää isän kanssa vain hyvää aikaa, enkä kertonut. Sitten, kun kaatumiset ruhjeiden selityksinä eivät enää menneet läpi saunassa, oli pakko kertoa. Vanhempiin oltiin koulusta yhteydessä vasta yläluokilla. Äiti ihmetteli, miten näin sosiaalista, pirtsakkaa ja hyväntuulista voidaan kiusata. Pääkiusaajan kanssa oli palavereja, joissa oli sana sanaa vastaan. Jos oli jotain näkyvää ruhjetta, niin sitten uskottiin helpommin. Opettajat kysyivät kuitenkin, että mitä sinä teit, koska heidän mielestään ei voinut haukkua tai lyödä ilman syytä, vaikka riitti, että kävelin vain ohi.

Lukioikäisenä kiusaaminen helpotti, koska menin eri kaupunginosaan lukioon, jossa minulla oli pieni riparileiriltä saatu kaveriporukka. Silloin olo oli turvallisempi, kukaan ei uskaltanut tulla kavereiden väliin. Eleellistä kiusaamista ja halveksintaa oli kuitenkin, koska olin köyhemmistä oloista, eikä minulla ollut merkkivaatteita eikä mopoautoa.

Olen kohdannut kiusaajiani aikuisiällä. Yksi pyysi anteeksi ja selitti, että ryhmäpaineesta kiusasi, ei halunnut pois kaveriporukasta tai tulla kiusatuksi itse. Toinen vaihtaa kadun puolta, jos tulee vastaan. Kolmas tuli sanomaan, että ei olisi ikinä uskonut, että saisin miehen ja lapsia.

Kiusaamisesta on jäänyt epävarmuus ja mielenterveydellisiä ongelmia. Uusiin ihmisiin tutustuminen on varauksellista. Siitä jäi trauma, että koulu ei puuttunut asiaan. Oman kiusaamistaustan vuoksi omien lasten turvallisuus pelottaa.

Kiusaamisen välttelyyn ei ole taikakeinoa, kiusaajat löytävät aina väylät ja hetket kiusaamiseen. Vanhempi suojelee lastaan, eikä päinvastoin. Opeta lapsellesi, että kotona voi ja pitää kertoa kaikki. Puutu aina ja välittömästi, kun näet kiusaamista. Koulun pitää puuttua varhaisemmin, välittömästi. Jokaisen elämä on arvokas. ”

Onnimannin päiväkodin vanhempainyhdistys Onni Viljakkalasta haluaa tukea omalta osaltaan kiusaamisen ehkäisyä sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettelua. Yhdistys järjesti torstaina 6. toukokuuta sekä päiväkodin että Viljakkalan Yhtenäiskoulun vanhemmille ja työntekijöille Teams -keskustelun, joka valitettavasti tavoitti harmittavan vähän osallistujia. Keskustelussa Mielen Ry:n kokemusasiantuntija kertoi siitä, millaista koulukiusaaminen oli, miten siihen puututtiin vai puututtiinko. Miten olisi pitänyt puuttua, miten kiusaamisesta selvisi ja miten se vaikutti pidemmällä tähtäimellä elämään. Tarpeen herätti Viljakkalan Yhtenäiskoululla tapahtuva kiusaaminen alaluokilla. Tutkimusten mukaan kiusaaminen on valitettavan yleistä.

Koulukiusaaminen on ryhmäilmiö. Luokan pelle luulee olevansa hauska ja luovansa positiivista ilmapiiriä. Hauskuus otetaan koulukavereiden erilaisesta pukeutumistavasta tai puhetyylistä. Kiusaajan on vaikea asettua toisen asemaan. Vähättely ja kateus ovat myös syitä kiusaamiseen. Kun kiusaaminen tapahtuu ryhmässä, kukaan ei koe olevansa vastuussa ja jokainen mahdollistaa kiusaamisen, jolloin kiusaaminen jatkuu. Kiusaaja ei välttämättä ymmärrä, kuinka paljon kiusattua loukkaa. Usein kiusaaja purkaa omaa pahaa oloaan ja tarvitsee myös apua. Kiusaaminen on aina julmaa ja jättää jäljet.

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettelu on jo osa hoito- ja opetuspäiviä, mutta myös meidän vanhempien vahvaa panosta kasvattajina tarvitaan. Nämä taidot tukevat lasten kasvua yhteiskunnan hyvinvoiviksi ja aktiiviksi jäseniksi. Taitoja pitää kuitenkin opetella ja harjoitella, lapset eivät opi niitä itsestään.

On hyvä huomioida, että lapset ja nuoret oppivat meidän aikuisten käyttäytymismalleista, vuorovaikutustavoista sekä arvomaailmasta ja käyttävät niitä omissa yhteisöissään. Lapsi on vanhemmalleen, opettajalleen, valmentajalleen, esikuvalleen peili, joka äkkiää sinkoaa takaisin niin hyvät tavat kuin sopimattoman kielenkäytönkin. On vältettävä ajatusta, ettei meidän lapsi ainakaan kiusaa. Tässäkin tapauksessa lasta on tuettava ja autettava, syyttäminen ei auta. Sosiaalisen median ja videopelien vaikutusta käyttäytymiseen ei voida myöskään unohtaa, joten ikärajoista sekä peliajoista on hyvä pitää kiinni.

Jokainen vanhempi toivoo lapsensa tulevan hyväksytyksi, arvostetuksi sekä kuuluvaksi joukkoon, olevan hyvä ja tykätty kaveri. Kiusaamista ehkäisee ja hyvää vuorovaikutusta tukee parhaiten, kun on kiinnostunut lapsensa maailmasta ja pitää hänet lähellä. On hyvä keskustella siitä, mikä on oikein ja väärin ja miltä toisesta tuntuu, jos häntä kiusataan tai ei oteta leikkiin mukaan. On kerrottava, että toisen loukkaaminen ja kiusaaminen on aina väärin. Kiusaamisesta on kerrottava aina aikuiselle.

Alussa kerrottuja surullisia kiusaamistarinoita on valitettavan monia, eivätkä ne aina pääty onnellisesti. Sinä ja minä voimme omalta osaltamme olla vahvasti vaikuttamassa siihen, että nämä tarinat eivät toistu. Välitä, ole läsnä, opeta, ohjaa, kuuntele, keskustele, kysy ja puutu – jo yhdelläkin näistä voi olla kiusaamista ehkäisevä tai katkaiseva vaikutus. Pidetään lapset sekä nuoret turvassa ja sanotaan yhdessä seis kiusaamiselle!

Päivi Ojanen