IKAALINEN/LAPPEENRANTA 7.9.2022 11:00

Savolaiselle SM-hopeaa pitkältä matkalta – ”Koin, että voin ensimmäistä kertaa haastaa kaikki suomalaiset”

Juho-Veikko Hytönen



Yhdentoista sekunnin ero kahden urheilijan suorituksessa voi olla joissakin urheilulajeissa suuri, mutta suunnistuksen pitkällä matkalla aikaero tuntuu mitättömältä. Etenkin, kun miehet etenivät reilut 16 kilometriä ja lähes puolitoista tuntia eteläkarjalaisessa metsässä väliaikalähtönä, tietämättöminä toistensa tilanteista.

Koska suunnistajat kuitenkin pistetään paremmuusjärjestykseen juuri ajan perusteella, jäivät nämä 11 sekuntia erottamaan Eetu Savolaisen Suomen mestaruudesta. Kultamitali pujotettiin sunnuntaina Lappeenrannan Ylämaalla Olli Ojanahon kaulaan. Savolaisen rinnuksilla roikkui hopea. Mitalikolmikko sai eroa toistensa välille vain 26 sekuntia.
Ensimmäisellä väliaikarastilla reilun viiden kilometrin suunnistuksen jälkeen Nouskin mies johti kilpailua minuutin ja 46 sekunnin erolla toiseksi nopeimpaan. Savolaisen aloitus oli ollut tyrmäävä.
– Kesä meni harjoituksellisesti hyvin. Koin, että voin ensimmäistä kertaa haastaa kaikki suomalaiset kilpakumppanit, joten lähdin sillä asenteella liikkeelle. En lähtenyt puolustuskannalle ainoastaan hakemaan hyvää sijaa. Lähdin voittamaan, hän kertasi aloitusta.
Seuraavat seitsemän kilometriä sujuivat edelleen nouskilaiskomennossa. Savolainen lensi metsässä. Kilpailuareenan yleisörastin väliajoissa muut olivat vähintään kaksi minuuttia perässä. Nouskin leirissä ryhdyttiin jo suunnittelemaan voittojuhlia. Onneksi niitä ei vielä aloitettu, sillä on ratkennut vasta maalissa.

Osoitus oman tason noususta

Kilpakumppaneiden kiihtyvä vauhti ja Savolaisen reilun minuutin virhe loppulenkin kolmannella rastilla toivat Ojanahon ja Miika Kirmulan kannoille. Noin 400 metriä ennen maalia mitalikolmikko olikin yhtäkkiä GPS-jäljen perusteella aivan tasoissa. Viimeisen puolentoista minuutin matkalla Helsingin Suunnistajien Ojanaho löysi vauhdikkaimman reitin alas kalliolta maalialueen pellolle. Hän otti mestaruuden. Kalevan Rastin Kirmula etsi viimeistä edellistä rastia vasemmalta ja vajaan puolen minuutin aikatappio pudotti hänet pronssille. Savolainen vältti virheen, mutta ajautuminen pusikkoon maksoi kultamitalin.

– Tietenkin jää aina vähän hampaankoloon, kun kulta jää lähelle. Yksitoista sekuntia olisi ollut otettavissa pois vaikka mistä. Ilmeisesti kavereilla oli vielä vähän kovempi vauhti lopussa. En silti koe vauhdinjaon mitenkään epäonnistuneen, kun en väsähtänyt. Pitkällä matkalla kuuluukin väsyttää lopussa, Savolainen mietti kisan jälkeen.
Uran toinen pitkän matkan SM-hopea ja kuudes henkilökohtainen mitali jättivät kuitenkin tyytyväisen tunteen kovatasoisesta kisasta.
– Olen aiemmin ollut Ollia ja Miikaa useamman minuutin perässä pitkällä matkalla ja nyt oltiin käytännössä tasoissa. Oma taso on noussut selvästi, onhan EM-kisojen pitkän matkan kahdeksas sija myös osoitus siitä.

Taanila teki ”savolaiset” B-finaalissa

Lauantain karsinnasta sunnuntain A-finaaliin selvisi Savolaisen lisäksi myös Teemu Oksanen ja Mikko Knuuttila. Terveysongelmista ja loukkaantumisista kärsinyt kaksikko ei taistellut pitkällä matkalla kärkisijoista, mutta Oksasen 22:tta ja Knuuttilan 25:ttä sijaa voidaan pitää olosuhteisiin nähden kohtuullisina tuloksina. Se on myös merkki siitä, että Nouski kamppailee SM-mitalista viikonlopun viestissä, jossa osuuspituudet ovat vain puolen tunnin luokkaa.

Vesa Taanilan karsintakilpailussa tekemät virheet pudottivat hänet A-finaalista. Sunnuntain B-finaalissa nähtiin nouskilaisittain A-finaalin toisinto, sillä seuran konkarin voitto karkasi kolmanneksi viimeisen rastin pikkupummiin, jolloin Turun Suunnistajien Justus Vuori vei ykköstilan. Tyttöjen 15-vuotiaiden sarjassa Meeri Niemenmaa oli 30:s.
Suunnistajien SM-putki jatkuu viikonloppuna keskimatkalla ja viesteillä. Savolaisen into on edelleen korkealla.
– Vire on hyvä ja paikatkin kunnossa. Suomessa on vielä pari tärkeää viikonloppua ja sen jälkeen Sveitsin maailmancup. Mielenkiintoisia kisoja riittää.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 2.6.2023 17:00 Tilaajille

Nouski on suunnistuksen suurviestien kestomenestyjä – edustusjoukkueen tavoitteena on sijoitus Jukolan kärkiviisikkoon

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 29.5.2023 19:00 Tilaajille

Sata-Häme-suunnistus houkutteli lapsia ja nuoria Ansomäkeen – ilta-aurinko helli osallistujia

IKAALINEN/SKELLEFTEÅ 20.5.2023 15:00 Tilaajille

Valoisa suurviesti jäähallin uumenista suunnistetaan tänään – Nouskilla on kasassa kilpailukykyisin joukkue moneen vuoteen

Uutiset 10.5.2023 13:00 Tilaajille

Nouskin nuoria suunnistajia kiinnostaa myös kilpaileminen – Helasuunnistus tuo Riitialaan satoja suunnistajia

IKAALINEN/SAUVO 27.4.2023 18:00 Tilaajille

Nouski nousi kakkossijalle Viestiliigan avauksessa – liiga jatkuu Naantalissa