IKAALINEN 26.6.2022 17:00

Sata-Häme Soin 50-vuotisjuhlafestivaali alkaa keskiviikkona – juhlilla yhdistyvät paikallinen traditio ja kansainväliset nuoret tähdet

Liisa Raipala

Vahvat ikaalilaiset juuret eli pitkäaikainen, juureva paikallinen musiikkitraditio ja kotiseutuylpeys – niistä Sata-Häme Soi -harmonikkafestivaali on aikoinaan syntynyt ja niiden ansiosta myös pysynyt voimissaan. Näin summaa festivaalien taustalla pitkään vaikuttanut ja aikoinaan taiteellisena johtajanakin toiminut Harmonikkaliiton puheenjohtaja Kimmo Mattila.
Tänä kesänä vietetään festivaalien 50-vuotisjuhlavuotta. Tutun ja perinteisen lisäksi festivaalit ja niiden ohjelmisto aina uudistuu, kun katse kääntyy seuraavaan vuoteen.
– Aina on uusia esiintyjiä, jotka eivät ole aikaisemmin olleet mukana. Ja vaikka esimerkiksi Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan kilpailut ovat hyvin perinteisiä, sukupolvet ja soittajat vaihtuvat, Mattila sanoo.
Mattilan mukana yksi tärkeä osa juhlia vuosien varrella ovat olleet ulkomaiset esiintyjät: juhlilla on kuultu monesti nuoria, uransa nousuvaiheessa olevia harmonikansoiton huippunimiä.

Harmonikkakulttuuria eteenpäin

Keskiössä on myös kesäinen Ikaalinen, joka tarjoaa erilaisia esiintymispaikkoja ja niiden kautta aina omanlaistaan tunnelmaa.
Sata-Häme Soi:n tekijöistä Antti Sorri kuvailee uutta Valkean ruusun areenaa musiikkitarjonnaltaan juhlien viihdekeskukseksi. Oma Tupa tarjoaa modernia musiikkia ja klubitunnelmaa. Festivaalipuistossa puolestaan on kevyttä musisointia, tanssimeininkiä ja päiväsaikaan esiintyviä lukuisia harmonikkakerhoja. Viimeisimpänä tulokkaana on toista kertaa esiintymispaikkana oleva Laivaranta, jossa soi sekä pop ja rock että perinteinen tanssimusiikki tanssin ystäville.
– On Sata-Häme Soin suola, että konserttipaikat ovat erilaisia, sanoo Sata-Häme Soi ry:n tekijöihin kuuluva Susanna Rajakoski.
– Meidän ei myöskään tarvitse rakentaa kaupallisuudelle, vaikka taloudellisesti täytyy pysyä hengissä. Voimme tehdä erilaisesta näkökulmasta: meidän tarkoituksemme on viedä eteenpäin harmonikkakulttuuria, Rajakoski sanoo.
Viisikymppisten juhlintaan kuuluu myös Rahkolan kesään kuuluva näyttely Soiva museo, eli valokuvanäyttely, jonka äärellä on myös soittoa ja festivaaleilla vuosien aikana vaikuttaneiden haastatteluja.

Yhteistyöllä siirretään vuoria

Festivaalin toimijat korostavat myös juhlien taustalla olevaa yhteistyötä. Mukana ovat niin paikalliset ja lähiseutujen talkoolaiset kuin vaikkapa valtakunnallisena toimijana Suomen Harmonikkaliitto ja kansainvälisesti Kansainvälinen Harmonikkaliitto CIA, eli lähes 50 maan yhteistyöjärjestö.
Festivaaleilla juhlistetaan myös sata vuotta täyttävää pesäpalloa Ikaalisten Tarmon kanssa: puistopassin ostaja pääsee lipulla kuulemaan puiston ja Laivarannan konsertteja ja myös katsomaan pesisotteluita.
Puiston kupeessa Keltaisella koululla on myös harmonikkamessut.
– Yhteistyöllä voi liikuttaa vuoria, ja sen vuoksi nämä festivaalit ovat yhä täällä, Sorri sanoo.
Sorri ja Rajakoski summaavatkin, että paikkakunnalla on vielä paljon käyttämätöntäkin potentiaalia – harmonikkafestivaalien seuraaville 50 vuodelle.
Eräs uusi aikakausi on alkamassa näiden festivaalien jälkeen. Mattila on jäämässä pois Harmonikkaliiton puheenjohtajan paikalta ja vetäytynee juhlillakin toistamiseen taka-alalle, ja valittuna on jo tuleva taiteellinen johtaja. Nimi on määrä julkistaa lauantaina 2. heinäkuuta esitettävän 50-vuotisjuhlakonsertin yhteydessä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 25.1.2024 09:00 Tilaajille

Tapahtumat houkuttelevat matkailijoita Ikaalisiin – Puistofilosofian osallistujista 95 prosenttia suosittelisi tapahtumaa muillekin

PÄÄKIRJOITUS 20.9.2023 07:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Harmonikkaa ei kannata hukata – Toivottavasti Sata-Häme Soi -juhlille löytyy jatkoa uudessa muodossa

IKAALINEN 14.9.2023 10:15 Tilaajille

Kultainen ja Hopeinen Harmonikka saattavat jatkua – Kiinnostusta kilpailujen järjestämiseen jatkossa on jo osoitettu

IKAALINEN 14.9.2023 07:30 Tilaajille

Koronakesät ja niiden jälkeinen yleisökato koituivat Sata-Häme Soin kohtaloksi – Kaupunki ei enää kata yhdistyksen tappioita

IKAALINEN 13.9.2023 13:45 Tilaajille

Sata-Häme Soi ry on hakeutunut konkurssiin