HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 14.4.2021 09:00

Rokotustahti on kiihtynyt, osin rokotetaan jo työikäisiä

Tuukka Olli

Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä rokotustahti on ollut tällä viikolla nopeinta koko epidemian aikana. Tämä johtuu siitä, että rokotteita on saatu aiempaa enemmän.

– Myös ensi viikko näyttää hyvältä, silloin emme saa aivan niin paljoa rokotteita kuin kuluvalla viikolla, mutta enemmän kuin aiempina, kertoo terveydenhoitaja Sanna Myllymäki Ikaalisista.
– Viikosta 14 lähtien rokotteita on tullut hyvin, pääasiassa Pfizeriä. Viikkotahti on meillä nyt 400 ja 600:n välillä, mutta kovin pitkälle eteenpäin emme tiedä, kertoo sosiaali- ja terveysjohtaja Tarja Soukko Hämeenkyröstä.
Tyypillisesti saatavien rokotteiden määrä tiedetään 1–2 viikon päähän. Tällä hetkellä Ikaalisissa on rokotettu lähes kaikki yli 70-vuotiaat ja riskiryhmään 1 kuuluvat, jotka rokotteen haluavat. Jonossa on vielä joitain yli 70-vuotiaita ja riskiryhmäläisiä, joita on yritetty tavoittaa, mutta siinä ei ole vielä onnistuttu.
– Jos olet ilmoittautunut rokotejonoon, kannattaa vastata tuntemattomaankin numeroon. Soitto ei välttämättä tule aikuisneuvolan numerosta, terveydenhoitaja Katri Alhonmäki vinkkaa.
Luonnollisesti rokote on tarjolla kaikille yli 70-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville, jotka eivät vielä ole ilmoittaneet halukkuuttaan koronarokotteelle. Halukkuudestaan voi ilmoittaa aikuisneuvolan puhelinnumeroon.
Ensi viikolla Ikaalisissa aloitetaan riskiryhmän 2 rokotukset sekä ikäperusteisesti yli 65-vuotiaiden rokotukset.
– Rokotesuunnittelussa on ollut monta eri haastetta, kuten tehosterokotusten osuminen kesäkaudelle. Rokotukset kuitenkin jatkuvat Ikaalisissa koko kesän, Alhonmäki kertoo.

Rokoteajat menevät nopeasti

Hämeenkyrössä rokotetaan nyt yli 60-vuotiaita ja riskiryhmäläisiä. Soukko kertoo, että tämän ikäryhmän rokottamisessa menee todennäköisesti loppukuu, sillä pelkästään 60–69-vuotiaiden määrä Hämeenkyrössä on 1 400.

– Rokoteajat menevät nopeasti, oikeastaan sitä mukaa, kun niitä tulee. Ikäryhmä on iso, joten keskimäärin 500 rokoteannoksen viikkotahdilla tässä menee ainakin huhtikuu.
Soukko toivoo, että toukokuun aikana päästäisiin rokottamaan massoja. Siihen kuitenkin vaikuttaa rokotteiden saatavuuden lisäksi se, painotetaanko rokotteita niille alueille, joissa tapauksia on eniten.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

OIVASEUTU 20.7.2022 12:40 Tilaajille

Hämeenkyrö ja Ikaalinen alkavat jakaa laajemmin neljänsiä koronarokotteita – rokotuksen pääasiassa ilman ajanvarausta

OIVASEUTU 17.6.2022 08:00 Tilaajille

THL: Riskiryhmiin kuuluville yli 70-vuotiaille neljäs rokoteannos – suosituksen laajeneminen näkyi nopeasti terveyskeskuksissa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 11.4.2022 13:00 Tilaajille

Yli 80-vuotiaiden neljänsiä koronarokotteita on otettu innokkaasti, rokottaminen vilkastui uudelleen

HÄMEENKYRÖ 4.2.2022 11:50 Tilaajille

Osassa Kurjenmäkikotia vierailukielto – taustalla koronatartuntoja

OIVASEUTU 19.1.2022 16:00 Tilaajille

Koulut pyrkivät pysymään lähiopetuksessa – ”Etäopetusjakso lisäsi oppimiseroja”