Ensi kerran muistan sinut 3-vuotiaana, kun äiti yritti saada minut jäämään leikkikouluun. Huusin kuin palosireeni ja hypin tasajalkaa: en jää tänne! Seuraavan kerran pääsin käymään suojissasi 4-vuotiaana jälleen leikkikouluun tyrkyllä. Sillä kertaa jäin, koska veli oli myös mukana. Hän oli tuolloin 3-vuotias, mutta ei pitänyt tapanaan huutaa. Tuolloin alkoi meidän molempien kouluun menoon asti kestänyt leikkikoulutaival. Suojissasi oli turvallista olla. Meeri- ja Eila-tädit leikittivät meitä ja opettivat hyviä tapoja. Vieläkin tervehtiessäni usein niiata niksautan. Joulujuhlassa sain olla enkeli, koska minulla oli pitkät hiukset (siivet kyllä vähän kiristivät kainaloista).

Myöhempinä vuosina juhlasalisi oli monien elämäni tapahtumien paikka. Kestit hienosti kaikki diskot, tanssit, syntymäpäivät, häät, elokuvat ja näytelmät. Olen saanut olla sekä katsomossasi että juhlasalisi lavalla kuin olisit aina ja ikuisesti olemassa. Olen saanut kokea luonasi paljon iloa.

Seitsemän vuotta sitten olin hakemassa työelämälleni uutta suuntaa kyllästyttyäni koodailemaan. Tuolloin rakas Koskilinnani tupsahdit taas elämääni ja monien ihmeellisten sattumien kautta minusta tuli sinun ensimmäinen Linnanneitosi. Sinun kauttasi löysin uudelleen alkuperäisen kutsumukseni, jonka olin välillä hukannut. Autoit minut tähän oikeaan paikkaan.

Kiitos sinulle Koskilinna, että olet ollut elämässäni mukana. Toivon jonkun hyvän ihmisen ottavan sinut huostaansa ja sinun kuuluvan jatkossakin elämääni. Tai toivon itselleni lottovoittoa…

Arja-Riitta Väre

entinen Marttilal likka