JÄMIJÄRVI 3.12.2021 16:10

Poliisi tutkii laajaa äärioikeistolaista terrorismirikosten kokonaisuutta – epäillyt Kankaanpään seudulta

Sakari Ilomäki

Lounais-Suomen poliisi on vanginnut viisi henkilöä terrorismirikoksista. Poliisi epäilee henkilöiden suunnitelleen terroristista tekoa. Neljä henkilöä vangittiin Kankaanpään seudulta ja yksi Tampereelta. Kyse on Suomen ensimmäistä äärioikeistoon liittyvästä terrorismiepäilystä.


Epäillyt asuvat Satakunnassa Kankaanpään seudulla. He ovat noin 25-vuotiaita.

Tutkittavia rikosnimikkeitä ovat terroristisessa tarkoituksessa tehty törkeä ampuma-aserikos, terroristisessa tarkoituksessa tehty tahallinen räjähderikos, terroristisessa tarkoituksessa tehtävä rikoksen valmistelu ja terroristisessa tarkoituksessa tehty törkeä varkaus.

Tutkinta aloitettiin jo joulukuussa 2019, jolloin miehiä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta ja heiltä takavarikoitiin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoita ja räjähteitä.

Kotietsintöjä ja pidätyksiä tehtiin myös Jämijärvellä. UutisOiva uutisoi asiasta 16.1.2020.

Tällöin rikosepäilyn johdosta tehtyjen kotietsintöjen yhteydessä poliisi takavarikoi kymmenkunta laitonta ampuma-asetta sekä kymmeniä kiloja räjähdysaineita.

– Henkilöiden hallusta on löytynyt aineistoa, joka muuhun esitutkintamateriaaliin yhdistettynä vahvistaa käsitystä epäiltyjen radikalisoitumisesta ja antaa syyn epäillä heitä terrorismirikoksista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisista.

Lounais-Suomen poliisi on tehnyt esitutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä Suojelupoliisin ja Europolin kanssa.
Esitutkinnan valmistuminen vie kuukausia. Syytteen nostamisen määräaika on 31.3.2022.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

VILJAKKALA 11.4.2024 14:25 Tilaajille

Poliisilla tehtävä Viljakkalassa keskiviikkona – ”Poliisilla ei ole asiasta tiedotettavaa”

PÄÄKIRJOITUS 21.2.2024 06:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Lisää empatiaa, vähemmän väkivaltaa – Olisiko tarpeen aloittaa itsekkyyden tappotalkoot?

HÄMEENKYRÖ 13.11.2023 12:30 Tilaajille

Poliisi tutkii torstai-iltana Hämeenkyrössä tapahtunutta epäiltyä katuryöstöä

IKAALINEN 12.9.2023 14:00 Tilaajille

Pirkanmaan tuhopolttosarjasta vangittua epäillään myös Ikaalisissa toukokuussa palaneen, ulosmitatun hirsitalon palosta

IKAALINEN 20.7.2023 11:00 Tilaajille

Tie liekeissä – asuntomurto johti laajaan poliisin ja pelastuslaitoksen operaatioon Ikaalisissa