Mielipide 17.3.2021 15:25

Palvelut pysyvät paikkakunnalla vain, jos käytämme niitä

Pääsemme äänestämään kuntavaaleissa tällä tietoa kesäkuussa.
Kuntavaaliehdokkaat lupaavat tyypillisesti parempaa tulevaisuutta kunnan asukkaille. Uimahalleja, luistelukenttiä, kirjastoja, kouluja, vanhainkoteja. Miten nämä rahoitetaan? Verovaroin. Mistä rahat? Aika paljon yrityksistä: yrityksen, yrittäjän ja yrittäjän työntekijöiden maksamista veroista.
Siksi on kaikkien kuntalaisten ja kuntapoliitikkojen etu, että kunnassa on mahdollisimman paljon menestyviä yrityksiä.
Miten me kaikki voimme tähän vaikuttaa?Käyttämällä paikallisia palveluita ja ostamalla paikallisilta kauppiailta. Tämä on tärkeää koko ajan, mutta erityisesti lauantaina 20. maaliskuuta me Yrittäjissä muistutamme tästä. Järjestämme Lähilauantain, jolla muistutamme paikallisten palveluiden tärkeydestä.
Kun Lähilauantaita alettiin suunnitella, koronatilanne näytti siltä, että voisi jopa järjestää pieniä yleisötapahtumia. Nyt näin ei voi tehdä, mutta me emme lannistu: kun liikkuu vain täysin oireettomana ja noudattaa turvallisuusohjeita, paikalliset yrittäjät palvelevat mielellään! Moni pienyritys on perustanut verkkokaupan, eli sen sijaan että ostaa tuotteita isosta kansainvälisestä verkkojätistä, niitä voi hankkia paikallisen yrittäjän verkkokaupasta.
Alun perin oli haaveena, että Lähilauantaina ihmiset innostuisivat vierailemaan itselleen uusissa yrityksissä. Tämäkin on koronakriisistä ja kokoontumisrajoituksista huolimatta mahdollista: monella yrityksellä on oikein näppärät verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat. Myös paikallisen yrittäjäyhdistyksen somea kannattaa seurata.
Paikallisten yritysten tukeminen on erityisen tärkeää nyt, kun koronakriisi on vaikeuttanut yritysten toimintaa. Uhkana on, että hyviä elinkelpoisia yrityksiä kaatuu turhaan, ja työpaikat ja palvelut katoavat.
Hämeenkyrön Yrittäjät
Ikaalisten Yritt
äjät

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 24.9.2023 15:00 Tilaajille

Ikaalisten lausunto Fingridin voimajohtosuunnitelmasta: Vahon alueella haittavaikutuksia pitäisi pienentää

Kaupallinen artikkeli 13.9.2023 00:00 Tilaajille

Anna ammattilaisen myydä metsäkiinteistösi

JÄMIJÄRVI 8.9.2023 08:00 Tilaajille

Jämijärven kunnanhallitus: Kunnassa tarvitaan saumatonta yhteistyötä ja lautakuntia pyritään kuulemaan paremmin

JÄMIJÄRVI 31.8.2023 12:00 Tilaajille

Aloite: Jämijärveläisten mielipiteitä pitää kuulla, kun kunta suunnittelee säästötoimia

JÄMIJÄRVI 28.8.2023 15:00 Tilaajille

Jämijärvi jatkaa geoparkin rahoittajana – yhteistyötä voisi tehdä aktiivisemminkin