PÄÄKIRJOITUS 18.10.2023 11:10

Pääkirjoitus: Tieverkko rapistuu myös taajamissa – ”Mitä yhteistä on tieverkolla ja sote-uudistuksella?”

Tuukka Olli
Tuukka Olli



Mitä yhteistä on tieverkolla ja sote-uudistuksella? Kysymys kuulostaa huonon puujalkavitsin avaukselta, mutta sote-uudistus kytkeytyy yllättävällä tavalla tieverkkoon. Pirha on perustellut toimintojen keskittämistä Hämeenkyröön ja Parkanoon muun muassa ihmisten liikkumissuunnilla. Kun katsotaan karttaa, molempien voidaan todeta olevan risteyksissä: Hämeenkyröön tulee kolmostien lisäksi tie Häijäästä. Parkano taas sijaitsee risteyksessä, josta pääsee paitsi Pohjanmaalle, myös isoa tietä Satakuntaan ja Keski-Suomeen. Ikaalisista kuljetaan kolmostietä molempiin suuntiin.
Luonnollisesti tiestö ei ole ainoa peruste, miten Pirkanmaan palveluverkkoa laaditaan. Mutta se on konkreettinen esimerkki siitä, miten moneen asiaan kulkuväylät vaikuttavat. Menestyvät paikkakunnat tapaavat sijaita merkittävien väylien varrella tai risteyksissä. Tämä on etu myös Hämeenkyrölle ja Ikaalisille, kulkeehan kolmostietä pitkin päivittäin tuhansia potentiaalisia palveluiden käyttäjiä.
Teiden varsilla olevien paikkakuntien etu on, että tiestö pidetään kunnossa. Tästä päästäänkin kovin turhauttavaan seikkaan: kunnat voivat kyllä pitää huolen omasta tiestöstään, mutta valtio pitää huolen omastaan. Jälkimmäiseen kunnat voivat vaikuttaa kovin vähän. Omaa tieverkkoaan kunnat voivat toki saneerata miten haluavat – budjetin rajoissa. Tästä päästäänkin takaisin soteen.
Hyvinvointialueet kyllä veivät puolet kuntien menoista, mutta valtionosuuksien muodossa myös merkittävän osan tuloista. Kunnat eivät suinkaan korvamerkinneet sote-palveluista tulleita valtionosuuksia sosiaali- ja terveysmenoihin, vaan laittoivat ne osaksi budjettia. Valtionosuuksia käytettiin kulloisenkin tarpeen mukaan niin terveydenhuoltoon kuin tiestöönkin. Ilman näitä tuloja kunnilla on entistä vähemmän euroja käytössä. Tällöin on mietittävä, halutaanko uudistaa kouluja vai kunnostaa pätkä huonokuntoista tietä. Molempiin ei välttämättä ole varaa. Tämä johtaa vääjäämättä huonokuntoisten teiden määrän kasvuun myös kaava-alueilla.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 4.10.2024 07:00 Tilaajille

Kansalaisten luottamus terveyspalveluihin laskenut, hyvinvointialuejohtaja pohtii syitä – ”Meidän on onnistuttava”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 24.9.2024 10:20 Tilaajille

Aluevaltuusto ei esitä muutoksia palveluverkkoon – ”Olisiko mahdollista neuvotella kuntien kanssa vuokrien kohtuullistamisesta?”

MIELIPIDE 19.9.2024 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Kerran vielä kiitos Nikulalle – ”Vieläkin tulee liikutus silmäkulmaan”

VILJAKKALA 16.9.2024 13:30 Tilaajille

Viljakkalan hammashoitolan sulkeminen yhä todennäköisempää – Lopullinen päätös luvassa kuun lopussa

VILJAKKALA 12.9.2024 13:00 Tilaajille

Viljakkalan hammashoitolalle esitetään lappua luukulle – Lausuntokierros ei tuonut muutosta