Lienee paikallaan tässä kohtaa puuttua keskusteluun kiusaamisesta. Luin lehdessä 18.2.2021 julkaistun kirjoituksen nimimerkillä ”Äiti ja isoäiti” ja mieleeni palautui kirkkaana oma syrjäinen koulutieni ja kokemukset 1960-luvun alussa paikkakunnalla, joka ei ole Hämeenkyrössä.

Vaikka ”Äiti ja isoäiti” kirjoittaakin nykypäivän työpaikkakiusaamisesta, kokemus kiusatun psyykessä on kuitenkin sama. Itse käyttäisin omasta koulukiusaamiskokemuksestani termiä kouluväkivalta, sillä sitä se todella oli. En tiedä miksi oman kylän kolme uskovaisten perheiden poikaa ottivat minut kohteekseen. Ehkä olin liian hiljainen, liian hymyileväinen, pisamainen, punatukkainen, ylipainoinen, köyhä ja niin edelleen.

Joka tapauksessa koulutie oli minulle hetken aikaa oikea Via Dolorosa, kärsimysten tie. Aina kun koulupäivä päättyi, pojat asettuivat asemiin odottamaan minua. Kyllä, minusta se oli silkkaa väkivaltaa, sillä minuun kajottiin fyysisesti: kopeloitiin, nipisteltiin, potkittiin, lyötiin. Enkä kertonut väkivallasta kenellekään, en tietenkään, niinhän kiusattu käyttäytyy kaikkina aikoina.

En muista miten pitkään kiusaamiseni kesti, ehkä viikkoja, kuukausia, mutta eräänä päivänä se loppui kuin seinään. Ehkä olin itkuinen, kun menin kotiin eräänä päivänä ja muistan kun äitini pakotti kertomaan. Ja seuraavana päivänä hän puolestaan asettui asemiin odottamaan poikia parin ”notkean” koivuvitsan kera. En tiedä mitä tapahtui, mutta tuon päivän jälkeen sain olla rauhassa. Minua ei huomioitu mitenkään enää koskaan, ei tervehditty, olin pelkkää ilmaa ja olen kaiketi edelleen näille kiusaajilleni, ja hyvä niin. Mutta muistan kaiken ikuisesti, enkä koskaan anna anteeksi.

Työpaikkakiusaaminen on myös aikamme ongelma koulukiusaamisen ja -väkivallan ohella. Sosiaali- ja hoitoaloilla todennäköisesti ongelma on suurin, ja - kuten nimimerkki ”Äiti ja isoäiti” kirjoittaa – tilanteeseen vaikuttaa työn kuormittuvuus, työn aliarvostus, huono palkka ja johtajuuden puute. Myös perisynnillämme eli suomalaiskansallisella kateudella on vahva osa monissa kiusaamistapauksissa, koska aina joku kuvittelee jonkun toisen saavan parikymppiä enemmän kuin itse saa, ja sitten tulee ongelmia.

Tämän ajan työpaikoilla saattaa joutua kiusatuksi vähän samoista syistä kuin minä 11-vuotiaana syrjäisellä koulutiellä. Vaikea tietää, mikä toimenpide tehoaisi kiusaamiseen. Minusta kiusaaminen, väkivalta on kuitenkin rikos, tapahtuu se sitten kouluissa, koulumatkalla tai työpaikoilla, netissä tai missä tahansa ja rikoksesta pitää asettaa rangaistus. Ei kai tämä ole kovin vaikea ymmärtää päättäjille ja lainsäätäjille, koska näyttää siltä ettei nykymetodeilla kiusaaminen lopu koskaan. Viimeisin traaginen esimerkki Helsingin Koskelan 16-vuotiaan surmatapaus, jossa syytettynä ovat omat ”kaverit”. Mihin asti pitää mennä, jotta kiusaamiseen todella puututaan?