OIVASEUTU 5.10.2022 15:00

Oivan leivos sai inspiraationsa Kyrösjärvestä – Hanna Saine loi Oivan juhlaleivoksen, joka sai raadilta täydet pisteet

Nina Ylinen



Kertakaikkiaan suussasulava. Kaikki ainekset on tasapainossa. Mitä ihmettä tähän on laitettu, on niin hyvää. Ja se useimmiten kuultu: saako ottaa vielä yhden palan?

Toimituksen kriittinen sokkoraati ei jäänyt sanattomaksi Oivaseudun uuden nimikkoleivoksen edessä. UutisOivan kymmenvuotisjuhlan kunniaksi järjestetty leivoskilpailu päättyi selvään voittoon, kun ikaalilaisen Hanna Saineen leivos saatiin maisteltavaksi. Testiversion tehnyt kotileipurikin kehui reseptiä: pieleen ei voi mennä.
Inspiraationsa leivos sai tietenkin Kyrösjärvestä ja sen kuhasta.
– Meillä syödään kotona kalaa todella paljon, varsinkin kuhaa. Asumme Kyrösjärven rannalla ja vanhempani kalastavat todella paljon. Kuhaa siis suorastaan fileenä jääkaappiin, Saine kertoo.
Toinen inspiraation lähde tuli aviomieheltä, joka kilpailun UutisOivassa nähdessään heitti ajatuksen Oiva-limpusta ja voileipäkakusta.
– Näistä lähdin sitten mietiskelemään. Teemme joulupöytään lohesta terriiniä, josta otin myös ajatusta, mutta kuhasta en ole koskaan leiponut aiemmin mitään.
Leipominen ja ruoanlaitto ovat Saineen harrastuksia, stressinpurkua työn vastapainoksi. Luovuus kuuluu osana leipomiseen, sillä Saine kokeilee mielellään uutta ja soveltaa ohjeita omanlaisikseen. Sitä kautta ovat syntyneet monet omat luottoreseptit.
Tosin kun tuttavat ja sukulaiset ovat saaneet vihiä taitavasta leipurista, juhliin tulee usein tilauksia kakuista. Niitä Saine onneksi tykkääkin tehdä, sillä kakkujen kanssa pääsee näpertelemään koristeluiden kanssa.
Olisiko seuraavaksi vuorossa jokin television leivontaohjelma? Sen verran herkullinen Oivaleivos ainakin on, että taidoilla voisi päästä pitkällekin.
– Ei kai nyt sentään, menisi liian vakavaksi, Saine nauraa.

Oivallinen Kyrösjärven kuhaleivos

Pohja:
1/2 pkt Oiva-perunalimppua
1 dl maitoa kostutukseen

Täyte:
400 g savustettua kuhaa
1 herkkukurkku
1 punasipuli
2dl kuohukermaa
150g ranskankermaa
400g yrttituorejuustoa
Tilliä
Suolaa
Sitruunapippuria
1 rkl hunajaa
2 rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä

Koristeluun:
Yrttejä
Punasipulia
Pippuria
Sitruunaa

Mikäli käytät kakussa tuoretta Kyrösjärven kuhaa, savusta kala esimerkiksi edellisenä päivänä tai hyvissä ajoin ennen kakun valmistamista.

Valmista voileipäkakun pohja leikkaamalla leipäpaloista reunat pois ja asettelemalla leivät noin 25cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan tiiviisti. Kostuta pohja maidolla. Laita pohja jääkaappiin odottamaan, täytteen valmistamisen ajaksi.

Aloita täytteen valmistaminen laittamalla liivatelehden likoamaan kylmään veteen. Pilko herkkukurkku ja punasipuli pieneksi kuutioksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen ranskankerma ja tuorejuusto sekä mausteet. Lisää seokseen ruodoton savukala pieninä paloina sekä herkkukurkku- ja punasipulipalat. Lisää nippu tuoretta tilliä, sitruunapippuria, hunajaa ja suolaa makusi mukaan. Sekoita hyvin.

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata sinne liotetut liivatelehdet. Valuta liivateseos ohuena nauhana ja sekoita voimakkaasti. Täyte on valmis kaadettavaksi pohjan päälle. Anna kakun hyytyä kylmässä muutama tunti, mieluusti yön yli.

Irrota valmiista kakusta varovasti kuumaa veistä apuna käyttäen vuoan reunat ja siirrä tarjoiluastialle. Kakun voi tarjoilla kokonaisena tai leikata kakkupaloiksi. Koristelussa voi käyttää monenlaisia syötäviä koristeita kuten yrttejä, sitruunaa tai kukkia, myös mäti sopii kalakakun koristeeksi.

Kakku on helppo tehdä myös gluteenittomana vaihtamalla pohjan leipä gluteenittomaksi.


Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

VILJAKKALA 28.5.2023 10:00 Tilaajille

Elämyksiä ja ekologista lähiruokaa verkosta – Kyrösjärvessä riittäisi monipuolista saalista paljon nykyistä useammallekin kalastajalle

MIELIPIDE 25.5.2023 19:00 Tilaajille

Lukijalta: Pitäisi perustaa kansalaisliike Kyrösjärven puolesta – ”Kenelle Kyrösjärven vesiluonto oikeimmin eniten kuuluu?”

IKAALINEN 17.5.2023 17:00 Tilaajille

Ikaalisten ympäristölautakunta ei puolla Kyröskosken Voiman hakemusta muuttaa Kyrösjärven säännöstelylupaa – ”Jo nykyisilläkin juoksutusmäärillä ja suurilla pinnan vaihteluilla aiheutetaan haittaa”

OIVASEUTU 2.5.2023 17:00 Tilaajille

Suuria kevättulvia ei todennäköisesti ole luvassa – Kyrösjärvellä tulva kuitenkin odotettua isompi

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 27.4.2023 13:00 Tilaajille

Kyrösjärven säännöstelylupaan haetaan muutosta – juoksutusmäärän viikkokeskiarvoa halutaan nostaa viidellä kuutiolla