IKAALINEN 3.6.2021 17:00

Nouskin tavoitteet ovat arvokisoissa ja pimeässä Jukolassa

Sakari Ilomäki

Suunnistuskausi on hyvässä vauhdissa, samoin erityisesti viestikisojen kestomenestyjä Ikaalisten Nouseva-Voima, Nouski. Kaudelle asetetuissa tavoitteissa on sekä arvokisoja että suurviestejä.

Moninkertainen SM-mitalisti Eetu Savolainen mainitsee päätavoitteiksi maailmancupin kisat elokuussa Ruotsissa ja syys-lokakuun vaihteessa Italiassa.
– Kotimaan kisoista varsinkin SM-pitkä on tärkeä. Se on ainoa maastomatkojen SM-kisa, josta puuttuu pääsarjan SM-mitali.
– Viesteistä tärkeimpinä pidän Jukolaa ja SM-viestiä, Savolainen sanoo.
Juho Yliselle eräs kilpailukauden tärkeimmistä kisoista käytiin toukokuussa, kun katsastuskisassa haettiin paikkoja EM-kisoihin.
– Kisalippua ei tullut, joten kauden päätavoitteeksi vaihtui Jukola ja SM-sprintti.
Aleksi Karppinen toipuu helmikuussa tehdystä polvileikkauksesta, joten päätavoitteet ovat syksyn kisoissa.
– Yksilökisoista tärkein on SM-pitkä. Toivon kuntoutuvani niin, että pystyn suunnistamaan jo Jukolassa elokuussa.
Tero Linnainmaan päälaji on hiihtosuunnistus, joten kesäkauden kilpailullisia huippukohtia ovat viestit, Jukola ja Viestiliiga.
– Yksilökisoihin ei tulostavoitteita ole, mutta kiva olisi yltää SM-kisoissa A-finaaliin. Myös heinäkuista FIN 5-rastiviikkoa odotan innolla, Linnainmaa sanoo.
Mikko Knuuttilan tavoitteena ovat kansainväliset kisat sekä SM-kisojen pitkä matka ja viesti. Myös Jukolan viesti kuuluu kauden merkkitapauksiin.
Myös Teemu Oksasen tavoitteissa ovat tärkeimpinä SM-kisat ja Jukola.

Korona vei etelänleirit

Koronan vuoksi kauteen on valmistauduttu kotimaassa ja lumisemmissa oloissa kuin normaalisti.

– Käytännössä se tarkoittaa pienempää suunnistusharjoitusten ja taitoharjoittelun määrää talven aikana, Savolainen sanoo.
Knuuttilakin toteaa suunnistusharjoittelun pääseen kunnolla vauhtiin vasta huhtikuun alussa.
– Suunnistuksen sujuvuuden hakemiseen on siksi mennyt tavallista kauemmin, Knuuttila sanoo.
Ylinen löytää korona-ajasta hyvääkin, vaikka se on etelänleirit kalenterista pyyhkinytkin.
– Koronatilanne on vapauttanut lisäaikaa arkeen, kun opiskelu on tapahtunut etänä.
Karppinen ei koe koronan merkittävästi vaikuttaneen kauten valmistautumiseen, vaikka ulkomaanleirit ovatkin jääneet väliin.
Korona oli eräänlainen helpotus myös Linnainmaalle, joka sai pari kuukautta lisäaikaa Jukolan viestiin valmistautumiseen.
– Normaaliaikataulussa Jukola tulee aika pian hiihtosuunnistuskauden päätyttyä, nyt on enemmän aikaa hakea tuntumaa kesäsuunnistukseen.
Oksasen harjoittelua koronavuosi on haitannut.
– Minulle etelänleirit ovat talviharjoittelussa tärkeitä ja nyt ne ovat jääneet pois. Lisäksi vietin paljon aikaa armeijassa peruuntumisten myötä, Oksanen kertoo.

Jukolasta tulee ennätyspimeä

Napapiiri-Jukola piti suunnistaa Rovaniemellä jo viime kesänä, mutta koronapandemia siirsi tapahtumaa vuodella. Koronapandemian jatkuessa suunnistuksen suurviestin ajankohta lykättiin elokuulle, mikä muuttaa kilpailun luonnetta.

Pohjoisen valoisan yön sijaan edessä on Jukola, jossa saatetaan suunnistaa otsalampun kanssa jopa kuudella osuudella.
– Tämä kasvattaa joukkueiden välisiä tasoeroja, ja jos viesti juostaan pääosin kotimaisilla juoksijoilla, niin erot aivan kärjessäkin voivat muodostua isoiksi, pohtii Savolainen
Ylinen toteaa, ettei Suomen kesä ole kovin suotuisa yösuunnistusharjoitteluun valoisuutensa vuoksi.
– Kun kisa on tarpeeksi iso ja tärkeä, ei sitä liikaa edes mieti, onko yö vai päivä. Adrenaliini pitää huolen siitä, että olen valmis kun oma lähtövuoro koittaa.
Karppinen kertoo tykkäävänsä yösuunnistuksesta, joten Jukolan siirtyminen elokuulle ei häntä harmita.
– Tärkeämpää on, että Jukola voitaisiin suunnistaa turvallisessa koronatilanteessa.
Pimeys on myös Linnainmaalle mieluisaa.
– En ole taitavin yösuunnistaja, mutta pimeys hidastaa muiden vauhtia enemmän kuin omaani. Tehtäväni viesteissä on juosta letkan mukana vaihtoon asti tekemättä yhtään ylimääräistä, Linnainmaa kiteyttää.
Knuuttila analysoi Jukolan siirtymisen muuttavan viestin luonteen.
– Lähes kaikki osuudet ovat pimeitä tai hämäriä. Olin jo ehtinyt asennoitua, ettei yöharjoittelua juurikaan tarvi tehdä, mutta nyt niitä on pakko mahduttaa muutamaan kesäiltaan.
– Toisaalta, viesti voi olla katsojille paljon mielenkiintoisempi, Knuuttila arvioi.
Oksanen sanoo elokuisen Jukolan olevan varmasti ainutlaatuinen kokemus, vaikka vähän harmitteleekin sitä, että Lapin yötön yö jää kokematta.
– Todennäköisesti loppukesästä täytyy ulkoiluttaa lamppua vähän tavallista ahkerammin, Oksanen tuumaa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN/SALO 7.10.2024 17:00 Tilaajille

Nouskille kakkossija Viestiliigan kokonaiskilpailussa – ”Tänään ei ollut ihan kevyimmät jalat”

IKAALINEN/KUOPIO 30.9.2024 13:00 Tilaajille

Eetu Savolainen huippuvireessä maailmancupin päätöskierroksella – Viestin kolmossija kruunasi suomalaisittain mainiosti sujuneen kisaviikonlopun

IKAALINEN/UUSIKAARLEPYY 17.9.2024 17:00 Tilaajille

Suunnistusmestaruuskisassa oltiin tosissaan kisaten, mutta hymyssä suin

IKAALINEN/RAUTALAMPI 16.9.2024 15:00 Tilaajille

Vettä ja mitaleita satoi Rautalammilla – Oksanen vei Pirunpesänvuoren maastoista hopeaa, Savolainen pronssia

IKAALINEN 5.9.2024 17:00 Tilaajille

Eetu Savolaiselle taas hopeaa SM-pitkältä – Hopeat alkaisivat miehelle tosin jo riittää