Mielipiteet 29.4.2021 18:00

Myllykolussa maalaisjärki käyttöön

On surullista ja häpeällistä ettei kunnalla ole muka varaa nopeaan kunnostukseen. Ovatkohan Sillanpää ja Myllykolu olleet Hämeenkyrölle kuitenkin sama kuin kylpylä Ikaalisille? Rahat maalaisjärjellä tehtävään hommaan pitäisi löytyä vaikka jonkun perstaskusta! Museovirastonkin hyväksymä pystylaudoitus ajan, auringon ja sateen haristamiin hirsiseiniin on teknisesti ja taloudellisesti ainoa oikea menetelmä. Hiljalleen harmaantuva pystylaudoitus muuttaa ulkonäköä, mutta näin se vain on. Kohta ei ole mitä peittää.
Toivotaan, että tekninen lautakunta voisi tehdä pikaisesti uuden päätöksen esimerkiksi näin:
Koska museovirasto on hyväksynyt ulkoseinien pystylaudoituksen Myllykolun hirsiseiniin, koska paikallinen sahalaitos on päättänyt lahjoittaa tarvittavat materiaalit ja koska vapaaehtoiset käsistään kätevät talkoolaiset ovat lupautuneet tekemään työt ja koska tekniselle lautakunnalle jää vain talkoovakuutuksen ja talkookahvien kustannukset, niin lautakunta päättää ilman sen suurempaa byrokratiaa teettää kunnostuksen kesällä 2021.
Samalla tehdään katon vaatimat pienet korjaukset lahjapäreillä. Lautakunta toteaa lopuksi että tarkan laskennan mukaan kunnan omana työnä kustannukset olisivat materiaalikuluineen 3925,42 euroa. Hankesuunnitelmaa (noin 4500 euroa) ei tarvita, koska Museoviraston yleiset ohjeet vastaavat sitä. Tulee oikein ikävä Noin Seitsemää Veljestä, jotka pistivät Heiskan hienoon kuntoon.
Muitakin sinänsä pieniä hankkeita taidetaan käsitellä kuin kyse olisi miljoonaluokasta. Helppo on siirtää eteenpäin, vedota rahattomuuteen ja olla tutkimatta halpoja keinoja.
Vapaa-ajan timpuri

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 29.11.2023 17:00 Tilaajille

Entisestä Pääskyn päiväkodista ei saatu tarjouksia – Pohjahinta nyt 60 000 euroa

JÄMIJÄRVI 29.11.2023 09:00 Tilaajille

Joululta odotetaan Batman-pipareita ja dinosaurusta – Jämijärven Pääskyn päiväkodilla jouluun on valmistauduttu pitkin syksyä

OIVASEUTU 28.11.2023 17:00 Tilaajille

Valtionosuuksien muutokset voivat tuoda kuntiin säästökuureja – Nyt odotetaan, millaisia leikkauksia on tulossa

OIVASEUTU 25.11.2023 15:00 Tilaajille

Pikkujoulusesonki tuo ravintoloihin vipinää, meneillään on tärkeä sesonkiaika

JÄMIJÄRVI 22.11.2023 10:00 Tilaajille

Mertiörantaan kaavoitetaan lisärakentamista