HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 4.6.2021 11:00

Mökkejä haetaan vakiasunnoiksi entistä vilkkaammin

Sakari Ilomäki

Hakemuksia vapaa-ajankiinteistön käyttötarkoituksen muuttamiseksi tehdään aiempaa enemmän. Mökki ei kuitenkaan muutu vakituiseksi asunnoksi pelkällä hakemuksella.

– Rantakiinteistöillä mökin käyttötarkoituksen muutos omakotitaloksi vaatii Hämeenkyrössä aina myönteisen poikkeamisluvan ennen rakennuslupaa, kertoo Hämeenkyrön rakennustarkastaja Timo Mäkelä.
Käyttötarkoituksen muutoksia mökistä omakotitaloksi tehdään Hämeenkyrössä muutamia vuodessa. Vuonna 2018 muutoksia myönnettiin kaksi, 2019 kolme ja viime vuonna kaksi.
– 2021 alkuvuoden aikana myönteisiä päätöksiä on tehty jo neljä, Mäkelä sanoo.
Ikaalisissa käyttötarkoituksen muuttamista koskevia rakennuslupapäätöksiä on tehty enemmän. Vuonna 2018 kymmenen kappaletta, 2019 yhdeksän, viime vuonna neljä ja alkuvuoden 2021 aikana viisi kappaletta.

Kuivan maan mökeillä riittää usein kevyempi menettely

Niin sanotuissa kuivan maan mökeissä asia tutkitaan suoraan rakennusluvalla tai suunnittelutarveratkaisulla reunaehtoja selvittämällä. Ratkaisuun vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi kunnan mahdollisuudet järjestää koulukyyti tai ikäihmisten palveluja kiinteistön sijaintipaikkaan.

Omakotitalossa talousveden pitää olla juomakelpoista ja hyvin saatavissa, mieluiten vesijohtoverkosta.
– Lisäksi rakennusluvassa tutkitaan lämmöneristysvaatimukset. Myös jätevesien käsittelyjärjestelmän pitää olla vaatimusten mukainen, jotta käyttötarkoituksen muutos hyväksytään, Mäkelä kertoo.
Toisinaan hakemus perutaan, kun liian ohuilla lämmöneristyksillä tai hirrellä rakennettu mökki on aiottu muuttaa ympärivuotiseen käyttöön ilman lisäeristystöitä. Lisäeristäminen ei aina onnistu pienellä rakennusbudjetilla.
Ikaalisten kaupungin rakennustarkastaja Hannu Suoniemi kertoo kyselyjä käyttötarkoituksen muutokseen liittyen tulevan jonkun verran.
– Suurin osa kyselijöistä ei kuitenkaan tee hakemusta saman tien vaan jää harkitsemaan asiaa.
– Monet ovat kertoneet tekevänsä kesämökeiltään etätöitä ja harkitsevansa kannattaisiko käyttötarkoitusta lähteä muuttamaan. Moni myös harkitsee mökilleen muuttamista eläkkeelle jäätyään, Suoniemi kertoo.
Vakituisen asunnon kiinteistövero on alhaisempi kuin vapaa-ajanasunnon. Vero määräytyy kiinteistön pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan. Vaikka mökin käyttötarkoitus olisi muutettu vakituiseksi asunnoksi, sen kiinteistövero ei kevene, jos siellä ei asuta.
Vapaa-ajan asuntoon tehtyä virallista muuttoilmoitusta ei Digi- ja väestötietovirastossa (DVV) hyväksytä, vaan henkilö ohjataan kääntymään kiinteistön sijaintikunnan rakennusvalvonnan puoleen.

Kunnilla on harkintavaltaa

Teknisten kysymysten lisäksi mökkien muuttamiseen omakotitaloiksi vaikuttaa kunnan päättäjien linjaus siitä, halutaanko haja-asutusalueet pitää ympärivuotisesti asuttuina.

– Kyläteiden varsilla palvelujen saatavuusalueella on parhaat mahdollisuudet muuttaa mökki omakotitaloksi, Mäkelä toteaa.
Päätöksen kiinteistön käyttötarkoituksen muutoksesta voi selvissä tapauksissa tehdä rakennustarkastaja suoraan rakennusluvalla.
– Jos tarvitaan poikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisu, asian käsittelee ensin ympäristölautakunta ennen rakennustarkastajan myöntämää rakennuslupaa, Mäkelä sanoo.
Kunnalla on omaa harkintavaltaa mökkien käyttötarkoituksen muuttamispäätöksissä. Kussakin tapauksessa reunaehtoja asettavat niin alueen kaava kuin kunnan rakennusjärjestyskin sekä tietenkin maankäyttö- ja rakennuslaki.
Mäkelä arvioi kuntapäättäjien suhtautuvan nyt aiempaa suopeammin poikkeamislupien hakemuksiin.
– Hakemuksia tulee enemmän rantakiinteistöiltä, koska moni kuivan maan "mummonmökki" on alun perinkin omakotitaloksi rekisteröity, eikä muutosta tarvita.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 18.12.2023 13:00 Tilaajille

Seuloontien katusuunnitelmasta yksi muistutus – Ei aiheuta muutoksia

HÄMEENKYRÖ 8.11.2023 08:00 Tilaajille

Sasin Neidonniityn asemakaava on nyt nähtävillä – Tavoitteena pieniä omakotitaloja

KOLUMNI 27.4.2023 07:00 Tilaajille

Vieraskynä: Kulttuuriperintöä vaalimassa – ”Usein jo pelkkä matka mökille käynnistää prosessin, jolla on voima irrottaa persoona arjesta”

HÄMEENKYRÖ 24.3.2023 13:00 Tilaajille

Ilma-vesilämpöpumpulla lämpiää isompikin kiinteistö – hiilidioksidi yleistyy lämpöpumppujen kylmäaineena

HÄMEENKYRÖ 19.3.2023 10:00 Tilaajille

Ahrolaan kaavoitetaan uusia tontteja ennen kuin vanhat loppuvat – ”Alue mahdollistaa sellaista asumista, mitä kaupunkialue ei pysty tarjoamaan”