Pääkirjoitus 29.4.2021 06:00

Mökkeily elää uutta tulemista

Katri Linnikko
Katri Linnikko

Mökkeilyn suosio on noussut korona-aikana huimasti. Etätyö on tarjonnut monelle suomalaiselle paljon tavallista enemmän mahdollisuuksia nauttia mökillä olosta, kun työt eivät ole sitoneet tiettyyn paikkaan. Mielenkiintoa mökkeilyä kohtaan on nostanut luonnollisesti myös ulkomaanmatkailun mahdottomuus. Mökeiltä on löytynyt lisäksi omaa rauhaa, jossa voi viettää aikaa koronaturvallisesti lähellä luontoa.
Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2019 lopussa 511 900 mökkiä. Kasvua edellisvuoteen oli parintuhannen mökin verran. Nyt käynnissä oleva mökkibuumi varmasti lisää mökkien määrää entisestään. Myös vanhojen mökkien kauppa käy tällä hetkellä vilkkaana. Kiinteistönvälittäjät kertovat, että kaupaksi käyvät niin hyvin varustellut huvilat kuin perinteisemmät kannetun veden ja ulkohuussin varassa olevat vapaa-ajan asunnot.
Tilastojen mukaan suomalaisten mökinomistajien keski-ikä oli pari vuotta sitten 63 vuotta. Korkeaa keski-ikää selittää osin se, että pitkään suomalaiset mökit ovat siirtyneet eteenpäin sukupolvelta toiselle. Nyt kiinteistövälittäjät vinkkaavat, että mökki kannattaa laittaa myyntiin, mikäli sille ei itsellä ole käyttöä. Etätyön lisääntyminen varmasti lisää työikäistenkin kiinnostusta omaan mökkiin, koska mahdollisuudet viettää mökillä aikaa ovat selvästi aiempaa paremmat.
Pirkanmaa on Suomen maakunnista kolmanneksi mökkirikkain. Ainoastaan Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa on enemmän mökkejä suhteutettuna vakinaisesti asuttujen asuntojen määrään. Meidänkin seudullamme on runsaasti mökkejä, mikä vilkastuttaa seutumme elämää varsinkin kesäaikaan.
Seudun yrittäjille, tapahtumille ja palveluille mökkiläiset ovat erityisen tervetulleita vieraita. Hyvillä palveluilla ja tapahtumilla on iso merkitys myös toisin päin, eli mitä paremmin mökkiläiset löytävät seutumme mahdollisuudet, sitä enemmän he haluavat viettää täällä aikaa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

Kaupallinen artikkeli 13.9.2023 00:00 Tilaajille

Anna ammattilaisen myydä metsäkiinteistösi

JÄMIJÄRVI 8.9.2023 08:00 Tilaajille

Jämijärven kunnanhallitus: Kunnassa tarvitaan saumatonta yhteistyötä ja lautakuntia pyritään kuulemaan paremmin

JÄMIJÄRVI 31.8.2023 12:00 Tilaajille

Aloite: Jämijärveläisten mielipiteitä pitää kuulla, kun kunta suunnittelee säästötoimia

JÄMIJÄRVI 28.8.2023 15:00 Tilaajille

Jämijärvi jatkaa geoparkin rahoittajana – yhteistyötä voisi tehdä aktiivisemminkin

JÄMIJÄRVI 27.8.2023 10:00 Tilaajille

Jämijärvi myy pois yhteiskäyttöä varten hankitun henkilöauton – selkeää mallia käytölle ei keksitty