Kolumni 21.11.2021 12:00

Mitä sanat todella tarkoittavat?

Mikko Lavijärvi
Mikko Lavijärvi



Pekka Ruuska teki kerran laulun, jonka Essi Wuorela levytti vuonna 1994. Sen nimi on Mitä tarkoittaa rakas? Kertosäe menee näin: Mitä tarkoittaa rakas, kun sä sanot sen? Mitä tarkoittaa rakas, onks’ se vaan sana jolla pääsee läpi ahtaiden paikkojen?

Tarina siis kertoo parisuhteesta, jossa kummallakin näyttää olevan erilainen käsitys siitä, mitä se pitää sisällään.

Minulla ei ole riittävää koulutusta arvioida laulussa esiintyvien ihmisten elämänasennetta tai arvomaailmaa, mutta väitän, että ainakin tuolle miehenpuolelle yhteinen koti tarkoittaa eräänlaista täyshoitolaa, jossa vain syödään ja nukutaan. Herää kysymys, onko parisuhteelle alkujaankaan ollut edellytyksiä yhteiseen elämään. Eihän sitä ole pakko aloittaa heti yhden yhteisen - vaikkakin kauniin - yön jälkeen.

Rakkaus-sanan tarkoitus ja merkitys meille ihmisille eri aikoina ja eri tilanteissa on ainakin minulle suuri arvoitus. Tiedän toki tämän: se rakkaus, jota äiti tuntee lastaan kohtaan, on takuulla eri asia kuin se rakkaus, josta joku Fazerin sinistä suklaata ahmiva nautiskelija kertoo.

Väitänkin siis, että sana rakkaus on maailman eniten väärinkäytetty sana ihmiskunnan historiassa. Suklaan ahmiminen on vain makeannälkää, ahneutta ja himoa, ei sitä oikeaa rakkautta.

Mutta mikä sitten on rakkauden määritelmä?
Raamattu sanoo sen varsin vaativasti ja velvoittavasti:
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Uskallan epäillä, että koko ihmiskunnassa meitä on vain vähän, jotka pystyvät tuohon kaikkeen.
Lauluissa puhutaan paljon rakkaudesta, mutta miksi se niin usein samaistuu omistamiseen?

Eilen tuli autoni muistitikusta pari juuri tätä ongelmaan valaisevaa kappaletta.
Sam Cooke uhosi ensin ”You belong to me”, eli sinä kuulut minulle ja heti perään Dusty Springfield ojensi kumppaniaan ”You don’t own me” eli et sinä omista minua.
Onko kahden ihmisen välinen romanttinen suhde – rakkaus - sittenkin vain jonkun omistamista? Onko ihminen tällaisessa tilanteessa toiselle ihmiselle vain joku orja tai esine, jota tämä rakkauttaan julistava osapuoli käyttää hyväkseen?

Voiko olla, että koko rakkaus onkin vain valepukuista omistamista? Kun joku sanoo ”rakastan sinua”, hän tarkoittaakin ”haluan omistaa sinut”.

Rikostodellisuudessa tulee koko ajan julkisuuteen tapauksia, joissa eroon päättynyt – tai päätetty - parisuhde on johtanut hylätyn puolelta toisen jatkuvaan häirintään tai jopa kuolemaan. Rikoksen tekijän selityksenä on yleensä ”koska minä en häntä saanut, ei tule saamaan kukaan muukaan”.

Näinköhän tuokin parisuhde oli alkujaan rakennettu aivan muulle pohjalle kuin vaikkapa oikealle ja todelliselle kiintymykselle tai jopa rakkaudelle?

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

KOLUMNI 4.11.2024 13:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Syysmietteitä kunnanvaltuustosta – ”Asiantuntija on sekin, joka ottaa vettä kraanasta”

KOLUMNI 26.9.2024 11:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Miten rakentaisimme sillat irronneisiin saariin? – ”Joka päivä luemme uutisia syrjäytyneistä ja yksinäisistä”

MIELIPIDE 18.4.2024 09:00 Tilaajille

Lukijalta: Leppäkosken sisäpiirijutusta – ”Kiitos!”

Kolumni 19.3.2024 15:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Rännit tippuu ja katuojat juoksee – ”Uskallan nostaa tämän vuodenaikailmiön esiin”

KOLUMNI 9.12.2023 15:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Lumen kaksoiselämä – ”Mitä enemmän tuota kaunista ja pehmeää valkeutta laskeutuu pihalleni, sitä useampi otsasuoneni pullistuu”