VILJAKKALA 25.5.2023 17:00

Miltähän näyttävät maisemat Australian länsirannikolla? – pistäydy Viljakkalassa katsomassa

Sakari Ilomäki

Vappuviikon päätteeksi Viljakkalan kirkonkylällä vietettiin ”aussihenkisen” baarin avajaisia. Kyläpuodin yrittäjäpariskunnan, Mirve ja Janne Mäkelän viimeisin idea kuulostaa kirjaimellisesti melko kaukaa haetulta. Sitä se myös on. Australiassa ystäviensä luona vieraillut Mirve Mäkelä toi mukanaan hiukan rekvisiittaa, jota baaritiskillä ja sen tuntumassa on mahdollista bongata. Väliseinässä tiskiä vastapäätä on Australien länsirannikolta kuvattu maisema.

Avajaisia seuraavana viikonloppuna kyläpuodin kylkeen avautunutta baaria pistäytyivät katsomassa vapaa-ajanviljakkalalaiset Markku ja Henna Ahrikkala.
– Paikka on entuudestaan tuttu, ja baari on tänne mukava lisä, Viljakkalassa syntynyt ja yli 50 vuotta asunut Markku Ahrikkala toteaa.
Kyläpuodin yrittäjiä Ahrikkalat kehuvat ihmisiksi, jotka ovat hyvällä tavalla kärryillä kylän tapahtumista.
Toukokuun toinen perjantai oli myös jääkiekon MM-kisojen avauspäivä, ja suoran näköyhteyden puuttuminen baarista kahvilan nurkassa sijaitsevaan televisioon kirvoitti asiakkailta kehittämisideoita.
– Sun täytyy Janne hommata tänne baarin puolellekin telkkari, Kristian Virtanen huikkasi.
Virtanen ja Ville Tala saapuivat baariin, kun Suomen ja Yhdysvaltain välisessä jääkiekko-ottelussa oli pelaamatta viimeinen erä ja tilanne tasan 1–1.

Lennokkaita kehuja

Virtanen kertoi poikenneensa baarissa ensimmäisen kerran torstaina.

– Kävin vähän harjoittelemassa.
– Hienoa, että on paikka, jossa pistäytyä ottamassa drinkkiä ja katsomassa peliä, Virtanen jatkaa.
– Ja täällä on älyttömän kaunista henkilökuntaa, lisää Tala hymyillen.
Baaritiskillä puheet ovat lennokkaita, mutta peremmällä Bistro Viljattaressa ruokailemassa ollut nelihenkinen seurue analysoi kokemuksiaan hillitymmin.
Anita ja Jukka Penttilä, Tuire Landstedt ja Veli-Matti Karttunen kehuvat niin ruokia kuin viinejäkin.
– On kiva, että tarjonta laajenee. Vaikka A-oikeudet ovat täällä uutta, niin ruoan perässä tultiin, Anita Penttilä sanoo.
Nelikko kiittelee ruokalistan valikoimaa ja kohtuullista hintatasoa. Lounaspaikkana Viljatar on pöytäseurueelle tuttu.
– Odotuskin oli, että ruoka on maistuvaa, Penttilä sanoo.
– Mukavaa, että kylälle tulee elämää, Karttunen toteaa.

Baari kiinni hyvissä ajoin

Vaikka Mäkelät laajensivat palveluvalikoimaa anniskeluoikeuksilla, baaria ja Bistroa ei pidetä avoinna yömyöhään. Viikonloppuisinkin ovet suljetaan pääsääntöisesti kello 21.

– Emme halua tuottaa häiriötä naapurustolle. Myöhäinen aukiolo tarkoittaisi myös entistä pitempiä työpäiviä, joille nytkin tulee ihan riittävästi mittaa, Janne Mäkelä sanoo.
Pienehkön kylän yhteinen olohuone kuulostaa kliseeltä, mutta kuvaus sopii kyläpuodille varsin hyvin. Asiakassuhteita voi kuvata mutkattomiksi. Mirve Mäkelä kertoo, että baarin avajaisviikonloppuna asiakkaat laativat oma-aloitteisesti täydennystä baarin drinkkilistaan.
Baaritiski on sijoitettu ”olohuoneen” nurkkaan, ja kyltit kertovat anniskelualueen rajat.
– Terassikin on anniskelualuetta, mutta siellä on pöytiintarjoilu. Syynä on se, että baarin ja terassin välissä on myymälätilaa, joka ei ole anniskelualuetta, Mirve Mäkelä kertoo.
Asiakaspalaute on tärkeää toiminnan kehittämisessä, mutta Kristian Virtasen kehitysehdotusta voi olla vaikea toteuttaa.
– Toi Suomen peli saisi sujua vähän paremmin.
Kiekkoleijonat nimittäin hävisivät avausottelunsa 1–4.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

VILJAKKALA 17.9.2023 10:00 Tilaajille

Viljakkalan kyläpuodilla autteleva nuori perhetuttu Australiasta ihmettelee Suomen joulupuumetsiä.

VILJAKKALA 21.12.2021 06:00 Tilaajille

”Mukavaa olisi tulla, mutta kun ei oikein ole rahaa” – vähävaraiset vanhukset kokoontuvat viettämään joulua kyläpuodille