MIELIPIDE 26.11.2021 16:00

Mielipide: Mielenterveyspalveluita ei pidä istuttaa yhteen muottiin


Moni pirkanmaalainen hämmästyi viime viikolla vihreiden esittämästä mielenterveyspalveluiden muutoksesta. Kansanedustaja Iiris Suomela (vihr.) sekä Nokian vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Kaisa Räisänen esittivät mielipidekirjoituksessaan (AL 18.11.), että Pirkanmaan isoimmissa kaupungeissa voisi toimia kiinteä matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupiste. Pienemmissä kunnissa kuten Virroilla, Hämeenkyrössä ja Kihniössä mielenterveyspalvelupiste voisi heidän mukaansa toimia esimerkiksi kerran viikossa toteutettavana tai liikkuvana palveluna.

Olen kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että mielenterveyspalveluihin tulee panostaa. Mutta heidän ehdotuksensa, jonka mukaan matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupiste voisi toimia pienissä kunnissa kuten Virroilla, Hämeenkyrössä tai Kihniössä kiertävänä, tarkoittaisi tosiasiallisesti heikennystä nykytilanteeseen.
Kirjoittajien listaamista kunnista esimerkiksi Hämeenkyrön terveyskeskuksessa toimii jo nykyisin psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka vastaanotolle yli 18-vuotiaat kuntalaiset voivat hakeutua terveyskeskus- tai työterveyslääkärin kautta, tai suoraan oma-aloitteisesti ilman lähetettä. Lasten ja nuorten psykiatrinen sairaanhoitaja puolestaan työskentelee kouluilla ja tapaa lapsia ja nuoria pääsääntöisesti koulupäivän aikana ennaltaehkäisevästi matalalla kynnyksellä.
Monessa muussa kunnassa mielenterveyspalvelut on järjestetty yhteistyössä lähikuntien kanssa ja niissäkin vastaanotolle pääsee matalalla kynnyksellä. Pirkanmaan pienimmässä kunnassa Juupajoella matalan kynnyksen mielenterveyspalveluissa sairaanhoitajan vastaanotolle voi hakeutua ilman lähetettä ottamalla suoraan yhteyttä sairaanhoitajaan.
Jos matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut muutettaisiin kerran viikossa toteutettavaksi tai liikkuvaksi palveluksi, mahdollisuus avun saamiseen heikkenisi. Hyvinvointialueita tai niiden mielenterveyspalveluita ei tule rakentaa yhden mallin mukaan. Myös pienistä kunnista voidaan ottaa oppia.
Palveluita on kehitettävä jatkossakin koko Pirkanmaan alueella, mutta uutisoinnin perustella akuutein tilanne vaikuttaisi olevan Tampereella, johon vastaamiseksi oikea toimenpide ei ole pienten kuntien palveluihin puuttuminen. Sen sijaan uskon nuorten terapiatakuun Tampereen mallin käynnistämisen olevan askel oikeaan suuntaan.


Jouni Ovaska

kansanedustaja, kesk.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 17.10.2023 15:00 Tilaajille

Starttipaja 10 vuotta: Uutta polkua etsitään yhdessä – ”Tänne nuori voi tulla omana itsenään”

HÄMEENKYRÖ 15.8.2023 08:00 Tilaajille

Nuorten mielenterveysongelmat huolestuttavat – kysyimme nuorilta itseltään, mikä auttaisi

IKAALINEN 4.6.2023 17:00 Tilaajille

”Mielenterveyttä nuorilta nuorille” – Ikaalisten Saskyllä puhuivat nuorille tutut vaikuttajat

KOLUMNI 24.11.2022 18:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Mielenterveysongelmiin saa apua – mutta ensimmäinen askel on otettava itse

HÄMEENKYRÖ 21.11.2022 08:00 Tilaajille

Mielenterveys voi järkkyä kenellä vain, mutta aina on toivoa – ”Tunsin yhtäkkiä, että herranjestas, pääni on selkeä!”