Kotimuseostamme löysin Linja-autoliikennöitsijäin liiton toimittaman Maantieturistin vuodelta 1929, jolloin Eino Stengård liikennöi Kankaanpäästä Tampereelle. Silloin oli yksi vuoro aamulla ja paluuvuoro iltapäivällä.

Kuluvan vuoden elokuussa olin menossa Lahteen valmistumiseni 50-vuotisjuhlallisuuksiin. Päätin suosia joukkoliikennettä ja lähteä matkaan linja-autolla. Aikatauluja tutkiessani selvisi, että Kankaanpäästä Jyllin th kautta Tampereelle menee nytkin molempiin suuntiin yksi linja-autovuoro päivässä. (Kankaanpää 6.15 – Tampere 8.20) ja Lahteen lähtee bussi kello 7.30. Se siitä joukkoliikenteen suosimisesta. Vanhaan on palattu, siis 20-luvulle.

Kerron vielä yhden liikenteeseen liittyvän tapauksen, jonka Eino oli itse kertonut veljensä pojalle Antti Kivitalolle.

– Tiät oli kaitoja, mukkasia ja mäkisiä. Väliin se matkanteko oli riallista. Ollenki talavikelillä ku tuisku oli tiät tukkinu. Eikä niitä siihen aikaan sillä lailla auki piletty ku nykyeen. Sitte keveellä tuli ne savihaulat ja suvisikki oli monta kertaa kuappia niin että autoo töyssytti. Sitte se Tenkoolin onnikka oli hyvin usein tupaten täynnä väkee. Niin sen tähäle ihimiset tuppasivat tuleen siälä huanov vointisiksi ja oksentelivat tämän tästä.

Eino itte toimitti kuinka hänen autosansa siälä Tampereella kuluki seennöllisesti tualta Jämijärven pualelta semmonev vaimmoihiminen, jonka teki aina pahaa. Sen tähälen se kulijetti mukanansa semmosta piänenkokosta pläkkitonkkaa, johka sai oksentaa, ettei paikkoja taharinu. Sitte taah kerran ne oli tulleet Tampereelta takasip päin ja siinä Jyllin tiähaaran paikkeilla tämä vaimmo oli sanonu, että nyt on sitte ensikerta ku Tampereelta palataan, ettei hänen o tarvinnu oksentaa. Mentiin pari-kolome kilomeetriä ja kuinka se niin rookahki ku siinä Rajamaan asumuksen koholalla hyppäh lehemä tiälle ihan yhtäkkiä. Ja Eino joutu painaan jalaallansa sitä jarrupoljinta, ettei olisi sen lehemäm peelle ajanu. Ja niin siinä kävi, ettei siltä naiselta jeeny oksentamata silläkee kerralla. Siinä samas se tuli ku Eino jarrutti. Ja niin äkkiä tuliki, ettei se keriinny sitä tonkkaansa alle saamaav, vaikka se ihan viäres oli.

Maire Kivitalo