Sunnuntaina oli kiva päivä kaikille kuntalaisille, jotka olivat lähteneet aamulla Kyröskosken koululle. Liikuntasalissa oli harras, mutta reipas Hämeenkyrön seurakunnan messu. Kuulimme hengellisiä lauluja nuorekkaina esityksinä. Kaikenikäisille lapsille oli messun ajaksi järjestetty kiinnostavat pyhäkoulut. Toisaalta lapsilla oli mahdollisuus harrastaa liikuntaa salin yhdessä osassa vapaasti.

Aikuiset ihastelivat lasten riemua suuressa liikuntasalissa. Lapsia katsellessa puhelimme, että kuinka hienoa olisi, jos lapset saisivat joka päivä iloita ja liikkua suuressa salissa, juosta ja heittää kärrynpyörää. Salihan on tyhjänä suuremman osan ajasta, sitä lämmitetään ja tuuletetaan silti koko ajan. Kuntalaiset maksavat liikuntasalin kulut, mutta mahdollisuutta liikuntaan ei juuri anneta.

Suomen päättäjät surevat nuorten huonoa kuntoa, mutta viranomaisten määräykset ja rajaton valta estävät lapsia ja nuoria nauttimasta liikunnasta. Onko tämä kohtaanto-ongelma ikinä poistettavissa? Meidän vanhusten nuoruudessa Tampereella koulujen tilat oli vapaasti käytettävissä kouluajan ulkopuolellakin. Monenlaisia maksuttomia liikunta-, taide- ja tiedekerhoja oli koululla vapaa-aikoina. Oppikoululaiset saivat järjestää luokkajuhlia kerran kuussa koulun tiloissa. Luokanvalvoja oli vastuuhenkilö, mutta usein valvoja lähti kotiin ennen koululaisia ja sanoi, että sammuttakaa valot ja sulkekaa ovet lähtiessänne. Muistaisin, että oppilaat olivat aina henkilökunnan luottamuksen arvoisia.

Olikohan seurakunnan ja koulun yhteistyö sitten tässä? Koulun tilat olisivat oivallinen paikka seurakunnan järjestämiin lasten ja nuorten opetus- ja kerhojuttuihin. Aktiivisimmat nuoret kyllä tällä kertaa näyttivät taitonsa, osaamisensa ja organisointikykynsä onnistuneessa helluntaitapahtumassa. Järjestelyt olivat ammattilaisten tasoa. Nuoremmillekin täytyy antaa mahdollisuus, eikä suitsia heidän intoaan meidän kalkkisten keksimällä byrokratialla.

Kirsti Pohjankuru