MIELIPIDE 17.1.2025 13:30

Lukijalta: Ryöstömurhayritys Hämeenkyrössä 1927 olikin lavastus – ”Tapaus kaikkineen on varsin mielenkiintoinen”

Hannu Sinisalo esitteli UutisOivassa 8. tammikuuta 2025 ansiokkaasti 1920–30-lukujen väkivaltaisia tapahtumia ja sitä, miten paikallislehdet uutisoivat rikoksista. Täydennän juttua hieman Vaivian ryöstömurhayrityksen osalta. Hämeenkyrön Sanomien 90 vuotta sitten -osiossa oli vuonna 2017 uutinen tästä tapauksesta. Ahti Lindberg osoitti lehdessä 31.8.2017 muistitietoihin perustuen, että kyseessä oli lavastus. Sen tarkoituksena oli nähtävästi saada aikaan tilanne, jossa voitaisiin panna toimeen laajempi operaatio metsissä piileskelevän entisen punakaartilaisen vangitsemiseksi. Taavetti Hämäläinen oli vangittu vappuna 1918 Lahdessa. Hän onnistui pakenemaan Hennalan vankileiriltä elokuussa ja piileskeli metsissä siitä lähtien. Useat pienviljelijät suojelivat Mettä-Heikiksi tai Mettä-Sedäksi kutsuttua Hämäläistä, joka vastavuoroisesti teki töitä suojelijoilleen. Viranomaiset olivat tietoisia Hämäläisen piileskelystä. Armahduslakien vuoksi lievemmät Hämäläisen mahdollisesti sisällissodan aikana tekemistä rikoksista olivat vanhenemassa. Siksi haluttiin toimia.

Punaisten vuoden 1918 sisällissodassa tekemiä rikoksia pidettiin valtiopetosasioina, joten niiden käsittely tapahtui hovioikeudessa. Taavetti Hämäläistä syytettiin hovioikeudessa osuudesta Noormarkussa 1918 tapahtuneeseen A. Ahlström Oy:n henkilökunnan joukkomurhaan sekä avunannosta valtiopetokseen. Hämäläinen tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistukseen avunannosta murhiin ja taposta. Valkoisten rikoksiahan ei oikeusistuimissa käsitelty, valtionhoitaja Svinhufvud oli aikanaan armahtanut kaikki valkoiset rikoksiin mahdollisesti syyllistyneet.

Vaivian ryöstömurhayrityksestä Hämäläinen ei saanut syytettä. Ketään muutakaan ei syytetty eikä asiaa tutkittu sen enempää. Nimismies Yrjö Tainio ilmoitti kirjeellä 27.8.1927 kihlakunnantuomarille, ettei Hämäläistä vastaan ole tarpeeksi todisteita ryöstömurhayrityksestä. Käräjille tapauksen tiimoilta päätyi vain muutama Hämäläistä suojellut ja siitä sakot kuitannut henkilö.

Tapaus kaikkineen on varsin mielenkiintoinen ja ansainnee laajemman käsittelyn jossain toisessa yhteydessä.

Asko Mielonen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

OIVASEUTU 2.1.2025 10:00 Tilaajille

Synkät väkivallan vuosikymmenet näkyivät myös Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa – Henkirikoksia tehtiin 1930-luvulla nelinkertaisesti nykypäivään verrattuna

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 26.12.2024 15:00 Tilaajille

Oskarin viimeinen sotaretki jäi lyhyeksi – Osaralla syntynyt Oskar Gripenberg suuttui Mantšuriassa ylipäällikölleen ja erosi tsaarin armeijasta

HÄMEENKYRÖ 9.12.2024 11:30 Tilaajille

Hämeenkyrön ammuskelusta epäilty vangittiin perjantaina – Epäillään myös huumausainerikoksesta

JÄMIJÄRVI/KANKAANPÄÄ 5.12.2024 11:15 Tilaajille

Kankaanpään terrorismisyytteet hylättiin – Kaksi tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lievemmistä rikoksista

HÄMEENKYRÖ 29.11.2024 17:00 Tilaajille

Joululehdet: Kyrön Joulu muistelee antaumuksella viisikymmentävuotista historiaansa