MIELIPIDE 23.8.2023 16:15

Lukijalta: Perhanan Pirha – Ikaalisten valtuustoryhmät järkyttyivät hyvinvointialueen suunnitelmista



Järkyttyneinä ja hyvin pettyneinä saimme lukea Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) suunnitelmista Ikaalisten vuodeosaston ja terveysaseman suhteen. Molemmat ovat lakkautusuhan alla ja vuodeosaston suhteen aikataulu on tosi kiireellinen. Pirhan suunnitelmissa lakkautus jo vuoden 2024 kesällä. Ymmärrämme toki, että toimintaa pitää tehostaa. Sitä sen sijaan emme voi mitenkään ymmärtää, että tehostaminen tapahtuu lakkauttamalla se, mikä hyvin toimii.

Kovasti ihmettelemme, emmekä voi käsittää, päätöksenteon kiireellisyyttä. Suunnitelmat on tehty kaikessa hiljaisuudessa ja pimennossa kunnilta. Tuskin on sattumaa, että asiaa on valmisteltu juuri sinä aikana, kun suurin osa kuntien työntekijöistä on kesälomalla. Suuresti pitää ihmetellä sitäkin, että kuntia ei ole kuultu ja asukastilaisuudet ovat vasta myöhemmin. Olisi ollut reilua ja oikeudenmukaista, että kuntia, asukkaita ja työntekijöitä olisi kuultu heti prosessin alkuvaiheessa. Tämä tyyli, millä Pirha on nyt toiminut, on kaukana hyvästä hallinnosta ja osoitus demokratian puutteesta.
Meitä ikaalislaisia kovasti harmittaa Pirhan vimma, suoranainen palo, kaataa viemäriin kaikki se hyvä työ, mikä täällä on tehty vuosikymmenien ajan sote-sektorilla. Olemme voineet sanoa hyvillä mielin, että meillä on ollut Pirkanmaan ensimmäinen laajan palvelutuotannon sote-keskus, josta olemme saaneet todella ison määrän sote-alan palveluja saman katon alta lukuunottamatta päivätoimintaa, asumispalveluja ja eläinlääkäripalveluja. Kaiken muun sote-palvelun olemme saaneet sote-keskuksestamme!
Huolemme myös Ikaalisten elinvoimasta mahdollisen päätöksen myötä on iso ja aiheellinen. Mahdollinen lakkauttaminen on todella iso kolaus kaupungin elinvoimalle, pahimmassa skenaariossa jopa kuolinisku. Tulemme tekemään kaiken voitavamme, että jatkossakin sote-palveluita olisi myös Ikaalisissa. Haaste on kova, mutta olkoon. Ikaalislaisillakin on oikeus toipua ja saada terveyspalveluja läheltä


Sosialidemokraattien valtuustoryhmä
Keskustan valtuustoryhmä
Kokoomuksen ja KD:n valtuustoryhmä
Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Vihreiden valtuustor
yhmä

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

MIELIPIDE 30.9.2023 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Äänestäjien oikeus saada tietoa päätöksenteosta ei toteudu Pirhassa – ”Yksipuolinen tiedotus aiheuttaa huolta, väärinkäsityksiä ja kyynistymistä”

MIELIPIDE 22.9.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Ikaalislaiset, käyttäkää vaikutusvaltaanne! – ”Jos palautetta ei anneta, mikään ei muutu”

MIELIPIDE 21.9.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Miten tällä järjettömyydellä syntyy säästöä? – ”Lääkärikäynnit naapurikuntiin tuovat Kelalle hurjasti korvattavaa”

KOLUMNI 21.9.2023 07:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Hyvinvointialue tekee vaikeita ratkaisuja – ”Pirkanmaan osuus mielenterveyden häiriöistä aiheuttavista kustannuksista on noin 1,1 miljardia euroa”

MIELIPIDE 20.9.2023 19:00 Tilaajille

Ikaalisten Kokoomus ottaa kantaa Pirhan suunnitelmiin – ”Todellisuudessa tilat ovat merkittävästi paremmat kuin Hämeenkyrön pieneksi jäävä terveyskeskus ”