Vuonna 1887 perustettu Suomen Matkailijayhdistys (vuodesta 1965 Suomen Matkailuliitto) julkaisi ensimmäisen matkaoppaan kotimaahan jo seuraavana vuonna. Kirja sai nimekseen Matkasuuntia Suomessa, vuoden 1888 painos.

Kotimaassa matkustamisesta kiinnostuneille esiteltiin matkareittejä eri puolista Suomea, mutta paljon oli seutuja, jotka jäivät kokonaan vaille huomiota, esimerkiksi Itä-Lappi ja Käsivarsi.

Paljon kohteiden valintaan ovat vaikuttaneet silloiset liikennemuodot, tuore rautatieverkosto ja eritoten sisävesiliikenne.

Toki myös alkukantaiset maantiet olivat esillä, vaikka ainoa vaihtoehto niillä liikkumiseen oli jalkapatikan ohella hevoskyyti. Näin esimerkiksi Tampereelta luoteeseen. Matkasuuntia Suomessa esitteli nimittäin yhtenä matkakohteena reitin Tampere – Hämeenkyrö – Ikaalinen.

Lyhyin tie Tampereelta Hämeenkyröön (40 km) ja Ikaalisiin (58 km) on Ylöjärven kautta kulkeva valtamaantie.

Kun on kuljettu ensimmäiset 7 km Tampereelta, on seuraava osa tiestä, joka kulkee pitkin harjua, yksitoikkoista ja jylhää. Tämän tien ollessa melkein kaikkea viehätystä vailla voi matkan Hämeenkyröön ja Ikaalisiin paljoa hauskemmalla tavalla yhdistää hupaisaan retkeen Tampereelta Karkkuun ja Tyrvääseen.

Selvyyden vuoksi on hyvä mainita, että tekstissä mainittu ”valtamaantie” oli samaa luokkaa kuin kaikkein alkeellisimmat paikallistiet nykyisin.

Salmin kestikievarista kuljetaan Mouhijärven tietä. Häijäässä 7 km Salmista haaraantuu tie pohjoiseen päin kulkien melkein asumattomien, mutta miellyttävien seutujen halki.

Kuljetaan Pakkasen kartanon ohi (11 km); omistaja puustellintarkastaja J. Richter. Jota enemmän lähenemme Hämeenkyrön kirkkoa (13 km), sitä enemmän viljeltyä on maa ja ympäröivässä seudussa on maanviljelystä hyvin hoidettu.

Kirkon luona pappila, Yrjö-Koskisen syntymäpaikka.

Kuljetaan kirkon viereiseen kestikievariin vievän maantien ohi ja seurataan telefoonijohtoa Tampereelta Kyröskoskelle (4 km) Suomen suurimmalle vesiputoukselle, jossa Kyrösjärvi murtaa Vatulanharjun.

Eri paikoista rannoilla ja tehtaiden luona on suuremmoinen näköala koskelle. Käymäsilta putouksen yli on epävarma.

Kyröskoski saa matkaoppaassa ansaitsemansa huomion. Olihan se tuohon aikaan mennessä tullut kuuluisaksi myös tutkimusmatkailijoiden ja taiteilijoiden keskuudessa.

Mutta matkaopas huomioi myös tehdaskylän:

Puuhiomon luona, omistaja Hammaren ja Kumpp. Tampereella, on muodostunut kaupunki työväenasunnoista. Kestikievaria ei ole. Kauppias Sandellin luona korkeimmalla kukkulalla, lähellä näkytornia, saa ruokaa, yksinkertaista, hyvää ja halpaa. Häneltä saa myös neuvoja kortteerien suhteen. Näkytornista, jonka avaimen saa tehtaan konttorista, on laaja ja kaunis näköala Kyrön vesien yli.

Tuohon aikaan Hämeenkyrössä kestikievari oli vain Tuokkolan ja Mahnalan kylissä.

Vuosisadan vaihteen tienoilla niiden määrä lisättiin kolmeksi (Mahnala, Kirkonkylä ja Kyröskoski).

Kyröskoskelta 18 km maa- taikka järvitietä Ikaalisten kauppalaan (oikeuden saanut v. 1858, noin 200 asuk.) Nykyjään hankittu laiva kulkee kauppalan lähimmillä tienoilla. Kulkuajat vielä määräämättömät.

Sanotaan sen ehkä poikkeavan Wiljakkalassa. Wiljakkalan ja Kyröskosken välinen maantie on kaunis.

Miksi laivaliikenteestä ainoa maininta on tämä? Selitys on yksinkertainen: säännöllinen liikenne Kyrösjärvellä alkoi vasta seuraavana vuonna 1889 ja Kirkkojärvellä Siurosta Hämeenkyrön kirkolle 1896 ja Kyröskoskelle 1898.

Viljakkalakin oppaassa mainitaan, mutta ei mitenkään kummoisena matkakohteena. Wiljakkalasta löytää reipas jalkamatkailija helposti tien Pengonpohjaan Näsijärven rannalla synkkien mutta sangen kauniiden seutujen halki.

Suomen Matkailijayhdistys julkaisi ensimmäisen suomalaisen kotimaanmatkailun oppaan neljänä vihkona vuosina 1888–1890.

Matkailijayhdistyksen perillinen Suomen Matkailuliitto teki ennen konkurssiaan (2001) kulttuuriteon julkaistessaan ne vuonna 1986 näköispainoksena Matkasuuntia Suomessa I-IV 1888 - 1890.

Pekka Laine