Mielipiteet 11.6.2022 08:00

Lukijalta: Määrittelyissä pitää olla tarkkana – ”Lukijalle ei oikein selviä, mikä on varsinaisesti on taidetta”

Oivan kesälehdessä kerrottiin Kyröskartano-jutussa, että aikaisemmin ei ole Hämeenkyrössä ollut tilausravintolaa. Näinhän ei ole. Urkin Piilopirtti on toiminut vuodesta 2006 ja sillä on jo ennen sitä varta vasten ravintolaksi suunniteltu ja rakennettu 175-asiakaspaikkainen rakennus, jossa on nykyaikaiset ilmanpoistot ja viilennykset, ammattikeittiö ja ammattikokki.
Samoin lehdessä kerrottiin teltasta hotellina. Hotellillekin on omat määrittelynsä. Niissä muun muassa pitää olla huoneissa wc:t ja suihkut. Muutoin ei ole hotelli. Sitten on ihmisten mielikuvat hotellista, joihin yleisimmin kuuluu, että huonehintaan kuuluu sauna ja aamiainen. Ikaalisissa on kaksi hotellia, Hämeenkyrössä on yksi hotelli.
Lehti esitteli vähän sekaisin harrastelijamaalauksia taiteena, rehellisesti Rahkolan näyttelyn ITE-taiteena sekä myös varsinaista taidetta. Lukijalle ei oikein selviä, mikä on varsinaisesti on taidetta. Tampereen Taidemuseo antoi virallisen lausunnon Urkin Piilopirtin taiteesta. Sen perusasia oli, että on kyse taiteesta eikä harrastelusta. Eli teokset ovat ammattikorkeakoulu- ja yliopistokoulutuksen saaneiden ammattitaiteilijoiden töitä ja kuratointi korkeatasoista kuten meillä kuvanveiston professori. Taideteosnäyttelyistä joutuu maksamaan myös tekijänoikeuspalkkion, joka on kesän (3 kk) ajalta minimissään 2600 euroa. Sen sijaan harrastelijatyöt luokitellaan koristemaalauksiksi tai sisustuselementeiksi, eikä niitä koske tekijänoikeuspalkkiot.

Jyrki Sasi
Hotelli Urkin Piilopirtti
Taidemuseo Urkin Piilopirtti, museokorttimuseo

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 21.2.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Eipäs väheksytä, Hämeenkyrö! – ”Vieläkin joku puhuu majoituksen puutteesta?”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 6.2.2024 19:00 Tilaajille

Taike myönsi avustuksia Ikaalisiin harmonikoille ja Haukijärvelle taiteeseen

IKAALINEN 3.2.2024 10:00 Tilaajille

Värikkäät muotokuvat pyytävät ajattelemaan Ikaalisten kylpylässä – ”Ihmisen hahmo on kiehtova”

IKAALINEN 27.11.2023 13:30 Tilaajille

Näyttelyt: Torinolaisen suurteosten tekijän pienemmät työt eksyivät Ikaalisiin – ”Näkymä Ikaalisissa järvelle on kuvankaunis”

HÄMEENKYRÖ/HELSINKI 13.10.2023 15:00 Tilaajille

Kiasman uutuusnäyttelyssä etsitään yhteyttä maahan Hämeenkyröstä – Helsingissä on esillä kuivattuja yrttejä ja Kirkkojärven mutaa