MIELIPIDE 26.9.2023 17:00

Lukijalta: Kylpylän alue sykkii taas – ”On tapahtunut todella paljon myönteisiä asioita Ikaalisten kylpylän alueella”



Kirjoitin tälle palstalle muutama vuosi sitten Ikaalisten kylpylän aluetta uhanneesta alasajosta. Koronan vaikutuksesta kylpylä oli ollut pitkään suljettuna ja pian sen uudelleen avaamisen jälkeen edellinen omistaja ilmoitti lopettavansa kylpylän liiketoiminnan ja etsivänsä sille uutta omistajaa. Samoin kuntoutusliiketoiminta oltiin myyty Ikaalisista Ylihärmään syksyllä 2020 ja alue kylpylän ympärillä hiljeni muutenkin dramaattisesti. Kaiken kukkuraksi kaupunki ilmoitti lopettavansa Teiharjun latujen hoitamisen keväällä 2021 ja uhkasi jopa sammuttaa kuntoradan valot säästötoimenpiteenä. Alueen kadut, muun muassa Hämyläntie, olivat heikossa hapessa ja Kylpyläkadun asfalttikin repeili pahasti. Alue oli todellakin menossa huimaa vauhtia rapakuntoon ja kaikki elinvoima Kylpylän ympärillä ja sen lähialueilla näytti hiipuvan alta pois.

Sen jälkeen on tapahtunut todella paljon myönteisiä asioita Ikaalisten kylpylän alueella. Rohkeat paikalliset liikemiehet ostivat kylpylän ja sen liiketoiminnan ja ovat puhaltaneet siihen rutkasti lisää elinvoimaa ja tulevaisuuden toivoa. Kylpylä sykkii taas! Laskin juuri ilmestyneen UutisOivan matkailulehden ilmoituksesta, että syyskuun ja joulukuun välisenä aikana kylpylässä on noin 50 erilaista järjestettyä tapahtumaa eli keskimäärin yli 10 tapahtumaa joka kuukausi. Tähän päälle vielä pikkujoulutapahtumat ja yritysten järjestämät omat juhlat. Minusta tämä on upea asia! Ikaalinen ilman hyvin toimivaa kylpylää olisi kuin ihminen ilman vaatteita. Kylmä tulisi ja nopeasti.
Hämyläntie ja Kylpyläkatu ovat saaneet uudet päällysteet ja katujen rakenteita on muutenkin vahvistettu. Vielä kun Wegeliuksenkatu saataisiin päällystettyä uudelleen ja sen nykyiset kuopat korjattua, niin alueen infrakin olisi tyydyttävässä kunnossa. Olen tästä useasti soitellutkin kaupungin tekniseen toimeen.
Teiharjun kuntoreitin rakenne uusittiin perusteellisesti viime syksyn aikana 2 kilometrin matkalla ja reitille rakennettiin uudet hienot led-valot. Reitillä on nyt turvallista liikkua myös pimeään aikaan. Samassa yhteydessä myös Kristan lenkkiä uudistettiin Toivolansaaressa. Teiharjun kuntoradan kunnostuksesta voi antaa tunnustusta kaupungin puutarhuri Kauri Kalliolle ja IU:n hiihtojaoston pomolle Ari Kilvelle. Heiltä hyvin aktiivista ja määrätietoista toimintaa asian edistämiseksi.
Kylpylän alueen latuja ja kuntoreittejä on hoidettu erinomaisesti viimeiset pari vuotta. Hoidosta vastaa pääsääntöisesti kylpylä ja siellä ennen kaikkea Suomisen Joni, aktiivihiihtäjä itsekin. Latujen kunnosta tiedotetaan hyvin hoitokertojen jälkeen kuntoilijoita ja melkein aina lumisateiden jälkeen ladut ovat ensiluokkaisessa kunnossa hyvän hoidon ansiosta. Olenkin leikillisesti todennut ystävilleni, että meillä on maailmancupin tasoiset ladut Ikaalisissa hoidon puolesta.
Kylpylän rannan puoleista terassialuetta on uudistettu, rantasauna lämpiää taas perjantaisin ja lauantaisin, ulkoilupolut ja reitit on viitoitettu uudelleen Knuuttiloiden toimesta, Kylpylähotellin ranta on hiekoitettu beachin omaisesti ja niin edespäin, ja niin edespäin. Kehittämislista on pitkä ja siitä on ilo kirjoittaa.
Otsikon mukaisesti syke kylpylän alueella on kiihtynyt mukavasti viime vuosina ja on varmasti Ikaalisten kaupungin sekä sen lähialueiden etu, että meillä on paikkakunnalla toimiva Kylpylä jo alueen imagon, matkailun ja työllistävien vaikutustenkin puolesta. Puitteet kannattavalle liiketoiminnalle ovat nyt olemassa ja toivonkin, että alueen kehitys jatkuu edelleenkin positiivisella uralla.

Jarmo Kuivanen

Osa-aikainen kuivaniemeläinen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 17.6.2024 14:00 Tilaajille

Sade ei latistanut Kesäehtoon tunnelmaa – Tapahtuma keräsi noin 4 500 kävijää

MIELIPIDE 1.6.2024 21:00 Tilaajille

Lukijalta: Mitä sinulle tapahtui, Ikaalinen? – ”Kansainväliset sijoitusyhtiöt ovat kuulleet Ikaalisten kirkkaan kutsuäänen”

MIELIPIDE 31.5.2024 19:00 Tilaajille

Lukijalta: Palveluverkkoselvityksestä ja Luhalahden kuulemistilaisuudesta – ”Tuntuu, että Luhalahden koulun sulkeminen on joillekin elämää suurempi tekijä”

IKAALINEN 24.5.2024 13:00 Tilaajille

Kylpylän rannassa kelluu ensi kesänä vesipuisto

IKAALINEN 16.5.2024 17:00 Tilaajille

Näitä ikaalislaiset äänestivät: 20 000 euroa käytetään uimarantoihin, jalkapalloon, Kolmipuistoon ja Vestivaaleihin