Kerron kokemukseni Nikulasta ja hoidosta siellä. Samalla haluan kiittää hoitajia! Hoidin tätiäni etänä Porista, ja kuinka kiitollinen olinkaan, kun tätini hoitopaikka siirtyi Nikulaan: oma huone, omat rakkaiksi käyneet tavarat, hymyilevät hoitajat, jotka ohi kulkiessaan taputtivat olalle. Se oli vanhalle “mannaa” ja vastapainoksi hoitajakin sai hymyn. Yhteys oli syntynyt.

Olen hoitanut omaisiani eri laitoksissa, mutta vastaavaa en ole saanut kokea muualla. Vanhuksille järjestettiin piristystä esim. grillijuhlia, yhteisiä telkkarihetkiä ja tilaisuuksia, joihin omaiset kokivat olevansa tervetulleita.

Oli kesäinen sunnuntaiaamu kello 10. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Pihaan oli tuotu asukkaat istumaan. Kuka istuutui itse, kuka pyörätuolissa, kaikki kuitenkin yhdessä. Jumalanpalvelus tuli radiosta. Istuimme käsi kädessä ja mehulasi toisessa. Korviin kantautui lehmien ammunta. Hetki oli täydellinen maaseudun ihmiselle!

Muistan, kun Nikulassa oli leivottu pipareita ja jokainen oli saanut painaa oman piparin muotilla. Tätini oli säästänyt omansa minulle. Hän antoi sen minulle ilo silmissään. Nikulassa kun sai keittää omasta kahvista kahvit ja juoda läheisen kanssa hänen omassa huoneessaan. Vieläkin tulee liikutus silmäkulmaan. Hetket olivat sellaisia, joita jokaisen haluaisin saada kokevan.

Hoitajat todella hoitivat – ei vastattu vahingon tullessa että ei nyt, kierto alkaa puoli kahdeksalta. Tätäkin olen saanut kuulla muualla, en koskaan Nikulassa. Hoitajat todella yrittivät piristää näitä kovia kokeneita, maatamme rakentaneita ja puolustaneita ihmisiä, joille tuo lämpö ja hoito oli kiitos yhteiskunnalta. Me ikäihmiset emme ole tottuneet ylellisyyteen. Tärkeintä on rakkaus vanhukselle.

Toivotaan vielä tulevan aika, jolloin päättäjillä olisi oikeus ja rohkeus ajatella vanhusten arvo edelle euroista. Kiitos Nikula!

Pirkko Viljanen

Pori