MIELIPIDE 17.9.2023 13:00

Lukijalta: Kehitys kulkee väärään suuntaan – ”Päättäjät tiesivät varmasti, mihin päätös sotepalveluista johtaa”

Kun keskustalainen kansanedustaja moittii sotepalveluita ja kohdistaa moitteen erityisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmiin, on syytä muistuttaa aiemmista päätöksistä.

Kaikki päättäjät eduskunnassa tiesivät varmasti, mihin viime eduskuntakaudella tehty päätös sotepalveluista johtaa. Kuitenkin keskustapuolue halusi jääräpäisesti toteuttaa maakuntauudistuksen, joka on hallinnon uudistus. Se ei kohdistunut palveluiden parantamiseen. Maa jaettiin yli kahteenkymmeneen hyvinvointialueeseen. Se tarkoitti muun muassa moninkertaista virkamiesmäärää ja sitä kautta paisuvia palkkamenoja. Henkilöstökulut vievät suuren osan hyvinvointialueen budjetista.

Jos sotea olisi jatkettu kuntavetoisesti, on todennäköistä, että Ikaalinenkin olisi saanut järjestää palvelut perusterveydenhuollossa haluamallaan tavalla. Nyt ne ovat ainakin uhattuina. Ei kai kukaan asioita seuraava usko, että hyvinvointialueen johto kykenee annetulla valtion rahoituksella muuttamaan hallintojärjestelmän yhtäkkiä myös toimivaksi palvelujärjestelmäksi.

Kunnallinen itsehallinto sai aikanaan laissa määritellyt puitteet. Näin demokratia vakiintui yhteiskunnassamme. Nyt näyttää siltä, että kehitys kulkee väärään suuntaan. Toteutetussa soteuudistuksessa itsehallinto romuttuu. On aivan selvää, että kunnat joutuvat luopumaan lähes kaikesta päätösvallasta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Meille jää jäljelle näennäisdemokratia, jossa aluevaltuustoihin valitut edustajat tekevät päätöksiä, joihin pienet kunnat eivät kykene vaikuttamaan.

Nyt esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) yrittää epätoivoisesti järjestää palvelut ihmisiä tyydyttävällä tavalla. Aamulehdestä (30.8.) selviää sotealueen eritason johtajiston palkkamenot. Kun otetaan kaikki hyvinvointialueet laskuihin mukaan, löytyy syy sille, miksi palkkamenot vievät suuren osan alueille osoitetuista valtion rahoista.

On merkillistä, että luovuttaessa hallitusvastuusta ja siirryttäessä oppositioon, iskee päättäjiin muistinmenetys. Jos halutaan Suomen terveydenhuolto oikeille raiteille, pitäisi jättää puoluepolitiikka sivuun ja lähteä kehittämään palveluita yli hallituskausien.

Heimo Nordfors

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 8.5.2025 13:00 Tilaajille

Napakat 7.5. – ”Olin innoissani, kun kuulin, että Hämeenkyröön on ehdotettu uimahallia!”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 30.4.2025 10:00 Tilaajille

Ikäihmisten päivätoiminta saamassa jatkoa, Ikaalinen vaakalaudalla – ”Onko oikein lopettaa yhdeltä paikkakunnalta kaikki palvelut?”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 25.4.2025 09:00 Tilaajille

Hengitysyhdistys sai Pirhalta kohdeavustuksen, Vesajärvi jäi ilman – Hakemuksia tuli neljä kertaa enemmän kuin jaettavaa oli

KIRJOITTAJAVIERAS 23.4.2025 17:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Ihmisen pitäisi edelleen olla tärkein – ”Väestömme ikääntyy vääjäämättömästi ja sairastavuus lisääntyy iän myötä”

OIVASEUTU 23.4.2025 07:00 Tilaajille

Vammaispalvelulaki parantaa nepsy-lasten ja autismin kirjosta kärsivien asemaa – Yhdenvertaisvaltuutettu sai kuulla Pirhan laintulkinnasta