HÄMEENKYRÖ 19.4.2022 17:00

Lukijalta: Hollon historiallinen jättikuusi kaatui myrskyssä – Kaksinkertainen olympiavoittaja leikki tämän puun juurilla

Katariina Pylsy



Myrsky katkaisi ja kaatoi 2. huhtikuuta Hämeenkyrön Kintuksessa Hollon pihapiirissä jättikuusen. Kuusen ympärysmitta oli kannolta 4,10 metriä ja ympärysmitta rinnankorkeudelta oli 3,65 metriä. Kuusen pituus oli lähes 30 metriä. Tilan omistaja Antti Hollo kertoi, että kuusi oli terve vielä pari vuotta sitten. Kirjanpainajat tuhosivat puun nopeasti.Kaksinkertainen3 000 metrin estejuoksun olympiavoittaja Volmari Iso-Hollon isä oli kotoisin Hollon tilalta.

Volmari oli lapsena ja nuoruusiässä usein Hollolla ja hän olikin leikkinyt kuusen luona olevalla alueella.
Nuorena Hollolla ollessaan Volmari oli usein käynyt juosten Mouhijärven Pukarassa ja Uotsolassa. Ennen vanhaan maatilat joutuivat huolehtimaan tiealueista ja raja-alueet erotettiin veräjillä. Volmari ei avannut veräjiä, vaan hyppäsi kaikkien veräjien yli. Silloin jo oltiin ihmetelty hänen notkeuttaan ja urheilullisuuttaan.
Volmari Iso-Hollo voitti ensimmäisen kultamitalinsa vuotta 1932 Los Angelesissa 3000 metrin estejuoksussa. Hän saattoi juosta kilpailussa maailmanennätykseen oikeuttavan ajan.
Mutta aivan erikoista on se, että kisatoimitsijat sekosivat kierrosten laskussa. Virallinen kierrosten laskija oli keskittynyt seuraamaan kymmenottelun seiväshyppyä ja unohti soittaa kelloa viimeiselle kierrokselle lähteneelle Iso-Hollolle.
Lopuksi Iso-Hollon juoksemaksi matkaksi tuli 3 460 metriä. Iso-Hollo sai Los Angelesissa myös hopeaa 10 000 metrin juoksussa. Vuonna 1936 Iso-Hollo voitti Berliinin olympialaisissa 3 000 metrin estejuoksussa kultaa ja paransi maailmanennätyksen aikaan 9,03,08. Hän voitti Berliinissä myös pronssia 10 000 metrin juoksussa.
Iso-Hollo oli vuoteen 2012 saakka ainoa kaksinkertainen olympiavoittaja 3 000 metrin estejuoksussa ja Iso-Hollon jälkeen suomalainen ei voittanut estejuoksua arvokisoissa 70 vuoteen – Jukka Keskisalo voitti EM-kisoissa kultaa vasta vuonna 2016.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

OIVASEUTU 15.12.2023 12:00 Tilaajille

Varoitus viikonlopun jalankulkijoille: Tiet ovat erittäin liukkaita, onnettomuusriski kasvaa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 13.12.2023 13:00 Tilaajille

Varo liikenteessä – Pöllyävä lumi tekee ajosäästä kehnon

OIVASEUTU 13.10.2023 12:20 Tilaajille

Lauantaina luvassa sähkökatkoja – Seudulle annettu tuulivaroitus

KOLUMNI 26.9.2023 07:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Nimi vaihtuu, identiteetti säilyy – ”Usein ilolla kuvittelen edesmenneen isoisäni ajamassa kiivasta hevostaan autoni rinnalla”

HÄMEENKYRÖ 20.9.2023 14:30 Tilaajille

Lavajärventie suljettu liikenteeltä – Tiellä liikaa vettä