MIELIPIDE 25.10.2022 13:00

Lukijalta: Hämeenkyrönväylä on hyödyllinen, mutta... ”Todellinen aikasäästö on 2 minuuttia, ruuhka-aikana 3–4 minuuttia”



Useat isot mediat uutisoivat viime viikonloppuna hyvin näyttävästi uuden Hämeenkyrönväylän rakentamisesta ja sen valmistumisen synnyttämistä aikasäästöistä. Uutisoitiin 8 minuutin aikasäästöistä noin 10 kilometrin uuden väylän rakentamisen ansiosta Hanhijärven ja Tippavaaran välillä ja sitä kautta myös koko kolmostiellä Tampere-Vaasa -osuudella.

Uutisointi on sikäli harhaanjohtavaa, että kyseisen uuden väylän ajaminen kestää 10 kilometrin matkalla 6 minuuttia 100 km/h nopeudella. Vanhan väylän eli nykyisen tien nopeusrajoitus on kyseisellä tieosuudella 50–100 km/h ja keskimäärinen ajonopeus tuolla 10 km:n matkalla on noin 60–70 km/h, jolloin ajoaikaa kuluu 10 kilometrin matkalla 8–10 minuuttia. Uusi Hämeenkyrönväylä ja nykyinen kolmostie ovat melkein saman mittaisia Hanhijärvi-Tippavaara välillä, joten oikaisuvaikutusta ei uudesta tiestä tule.
Ajan tuota nykyistä tieosuutta pari kertaa viikossa ja omien käytännön mittausteni perusteella aikaa kuluu rakennustyömaan pituisella matkalla Hanhijärveltä Tippavaaraan 8,5–10 minuuttia. Nämä mittaukset tukevat tuota laskennallista 8–10 minuutin ajoteoriaa oikeinkin hyvin. Todellinen aikasäästö uudesta Hämeenkyrönväylästä on siis 2–4 minuuttia riippuen kolmostien liikennetilanteesta Hämeenkyrössä. Normiliikenteen aikana aikasäästö lienee 2–3 minuuttia ja ruuhka-aikana 3–4 minuuttia.
Kannatan Hämeenkyrönväylän rakentamista ja on hienoa saada se vihdoin valmiiksi ja liikenteelle marraskuussa, mutta ihan noiden isojen otsikoiden veroinen ajansäästäjä se ei ole. Sen sijaan kolmostien liikenteen sujuvuus ja turvallisuus paranevat merkittävästi sekä tien haitat ympäristölle Hämeenkyrössä pienenevät. Samoin Hämeenkyrön kunnan mahdollisuudet kehittää alueen maankäyttöä paranevat huomattavasti nykyisen väylän läheisyydessä sekä Tippavaarassa ja Hanhijärvellä.


Jarmo Kuivanen

Kolmostien arkikäyttäjä
Ikaalinen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 27.9.2023 16:53 Tilaajille

Liikennevälinepalo haittaa kolmostien liikennettä Hanhijärven kohdalla

HÄMEENKYRÖ 22.9.2023 10:00 Tilaajille

Valtio on maksanut korvaukset Hämeenkyrönväylän alle jääneistä maista – Kunnan osuus yli puoli miljoonaa euroa

HÄMEENKYRÖ 20.9.2023 14:30 Tilaajille

Lavajärventie suljettu liikenteeltä – Tiellä liikaa vettä

MIELIPIDE 18.8.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Lapset tarvitsevat turvallisen koulutien – ”Risut valtaavat aina vain suuremman osan tiestä”

HÄMEENKYRÖ 17.8.2023 08:00 Tilaajille

Hämeenkyrön väylätyöt ovat loppusuoralla – ”Syyskuun alkupuolella pitäisi olla valmiina”