On kulunut neljä vuotta siitä, kun totesin metsäpalstallemme Keski-Suomessa asettuneen uuden asukkaan. Majava oli padonnut suolammesta laskevan ojan ja rakentanut pesäkeon lammen rannan tuntumaan.

Ilo eläinlajiston monimuotoisuuden lisääntymisestä jäi nopeasti tulvaveden alle, sillä pato täytti tehtävänsä paremmin kuin hyvin. Ainakin majavan näkökulmasta.

Jyrsijään verrattuna huonohampaisen metsänomistajan näkökulmasta pato sen sijaan täytti laskuojan ja suolammen. Puolisen metriä normaalia korkeammalle asettunut vedenpinta alkoi nopeasti vaivata alavassa maastossa kasvavaa taimikkoa.

Nopealla googlettamisella selvisi, että vieraslaji kanadanmajavan patoja saa purkaa kesäkuun puolivälin ja syyskuun lopun välisenä aikana, kunhan purkamiseen on maanomistajan lupa. Annoin saman tien itselleni luvan ryhtyä purkutyöhön.

Kuin kohtalon oikusta vuoden 2017 kesälomani ensimmäinen päivä oli juuri 15. kesäkuuta. Ajoin mökille ja nukuin yön huonosti. Pian aamuneljän jälkeen totesin, että yhtä hyvin voin valvoa metsässäkin. Edessä näytti olevan lämmin päivä, joten varhainen aamu voisi olla oikeinkin sopiva hetki padon purkamiseen.

Hyvä teoria.

Käytännössä hikeennyin sekä purkutyöhön että padon rakentajaan aamun tunteina sangen perinpohjaisesti. En osannut kuvitella, millainen urakka padon purkamisessa olisi. Itse asiassa patoja oli laskuojassa kolmekin kappaletta, vaikka kaksi niistä oli ilmeisesti jonkinlaisia harjoituskappaleita.

Ehkäpä metsäämme muuttanut patoinsinööri oli vasta aloittelemassa uraansa ja opetteli virtauksenhallinnan perusteita. Olipa niin tai näin, ainakin tämä talttahammasteekkari oli julmetun nopea oppimaan. Laskuojassa ylimpänä sijainnut pato nimittäin oli sekä sijoittelultaan että rakenteeltaan priimaa.

Reilun kahden tunnin uurastuksen jälkeen laskuojassa kohisi vuolas virta. Verta tai kyyneliä ojan varrella ei tuona aamuna vuodatettu mutta hikeä sitäkin enemmän. Metsäämme asettunut lemmikki, jota en toivonut, pysytteli vielä tuona päivänä omissa oloissaan pesällään ja lammella.

Padot purettuani lähdin takaisin mökille ja päätin tulla seuraavana päivänä katsomaan, miten paljon vedenpinta olisi vuorokaudessa laskenut.

Jo toinen hyvä teoria.

Uusi aamu koitti. Pato oli rakennettu uudelleen ja vedenpinta ehkä kymmenen senttiä alempana kuin edellispäivänä. Aloin purkaa patoa ja jonkin ajan kuluttua majava lipui tarkkailemaan puuhiani. Se pysytteli vajaan kymmenen metrin päässä, mutta vaikutti itsevarmalta.

– Siinähän rehkit. Muista kuitenkin, että seuraavankin padon rakennusaineet kokoan sinun metsästäsi, näytti jyrsijä tuumivan.

Semmoinen lemmikki.