IKAALINEN 19.12.2023 15:00

Kyläkirjan valmistumista juhlittiin Luhalahden koululla – Kirjan tekeminen vei kymmenen vuotta ja yli 7 000 talkootuntia


Satu Kyrönviita



Suomen lippu nostettiin salkoon viime sunnuntaina Luhalahden koulun mäellä, kun koululla oli Luhalahden Seudun Kyläkirjan julkistustilaisuus. Yli sadan hengen yleisö kuuli tilaisuudessa kirjatoimikunnan edustaja Satu Sirénin pitämän kyläkirjan esittelyn ja historian professori Pirjo Markkolan kommenttipuheenvuoron.

Tervetulosanat lausui tilaisuuden juontanut kyläseuran edustaja Margit Lampinen, ja yhteislauluja säesti Emilia Kyrönviita. Ohjelmaosuuden jälkeen alkoi kirjan myynti ja juotiin juhlakahvit. Tarjolla oli Trulli-Siinan kaffeet, Miinan solmuja, Korttehiston vaarin varilimppuja juhannusjuustolla ja Puronsuun leipomon voikräämikakkua. Lähtiessään vieraat saivat mukaansa Kivistön leipomon piparminttupastillereita murutruutissa. Tarjottavat oli mietitty huolella, sillä ne liittyvät seutuun ja niistä kerrotaan kirjassa.


Kyläkirjatyö aloitettiin 10 vuotta sitten

Luhalahden kyläseura päätti vuonna 2013, että seudulta laaditaan kyläkirja alueen historian ja muistitietojen tallentamiseksi. Kyläseuran asettamaan toimikuntaan valittiin jäseniä alueen neljästä kylästä: Iso-Röyhiöstä, Helteestä, Sipsiöstä ja Luhalahdesta.

Kyläkirjatoimikunnassa ovat toimineet Tommi Ala-Helle, Juhani Haveri, Seija Isoiitu, Satu Kyrönviita, Tiina Niinimäki-Heikkilä, Satu Sirén, Tuula Suoniemi ja Hillevi Virtanen. Kirjoittamis- ja toimittamistyö tehtiin pääosin kirjatoimikunnan jäsenten talkootyönä. Talkootunteja on kertynyt vuosien varrella yli 7 000. Tekstejä kirjoittivat myös toimikunnan ulkopuoliset henkilöt.


Kirjan rakenne ja sisältö elivät ja muotoutuivat prosessin aikana. Muistitiedon tallentaminen todettiin heti alussa tärkeäksi. Myös aiemmin tehtyjä haastatteluja hyödynnettiin kirjatyössä.

Tiedonhankintaan käytettiin kotiseutukirjallisuutta, kirkonkirjoja, vanhoja sanomalehtiä, sukututkimuksia, kunnan ja Ikaalinen-seuran arkistoja, erilaisia karttoja ja nauhoitearkistoja, yhdistysten ja seurojen arkistoja sekä internetiä. Kirjassa on kerrottu seudun varhaisesta asutuksesta, kantatiloista, torpista ja mäkituvista, käsityöläisistä ja ammatinharjoittajista, laiva- ja tieliikenteestä, kaupoista, koulusta ja kulttuurista sekä sotahistoriasta. Oman lukunsa ovat saaneet seurat ja yhdistykset, yhteiset tapahtumat ja kyläläisten muistelut.


Yli 500 kuvaa


Kuvatoimittaminen oli iso urakka. Alueen nykyisiltä ja entisiltä asukkailta pyydettiin vuosien varrella kuvia, jotka digitoitiin. Tavoitteena oli saada kuvia laajasti kylän asioista ja monilta eri kuvaajilta. Toimikunta valitsi tuhansista ehdokkaista kirjaan kuvat ja laati niihin kuvatekstit. Joka aukeamalle haluttiin vähintään yksi sen juttuihin liittyvä kuva. Kuvia hankittiin vielä taittovaiheessakin. Kirjassa on 427 sivua ja yli 500 kuvaa, joista iso osa on värikuvia.


Toimikunta kokoontui lukemattomia kertoja Luhalahden kirkolla, koululla ja toimikunnan jäsenten kodeissa, ja vähitellen kirja alkoi muotoutua. Toimikunnalla oli selkeänä tavoitteena asiatyylinen ja tietokirjamainen teos. Kolmen hengen lukupiiri kävi läpi tekstit ja teki tarvittavat korjaukset. Myös toimitustyö tehtiin pienemmällä tiimillä.

Kirjan taitto ja painatus kilpailutettiin. Kirjan taittajaksi valittiin Terhi Anttilan yritys Digimimmi Oy Parkanosta. Kirja-aineisto vietiin taittajalle 14. syyskuuta. Yhteensä taittaja teki kirjan sisällöstä neljä vedosta ja kirjan kansista kolme vedosta. Painopaikaksi valikoitui Otavan kirjapaino Keuruulta. Toimikunnan työ valmistui 16. marraskuuta, jolloin kello 22 painovedoksen tarkistajat painoivat tietokoneella hyväksy-nappia ja antoivat painokoneille työluvan. Kirjaa painettiin 500 kappaletta, ja niistä on jo parin ensimmäisen päivän aikana myyty lähes puolet.

Toimikuntaa avustivat työssä professori emeritus Heikki Papunen ja historian professori Pirjo Markkola. Ikaalisten kaupungin ja Ikaalisten seurakunnan kanssa tehtiin yhteistyötä. Kirjaprojektille haettiin ja saatiin osarahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan liittyen EU:n maaseuturahastosta. Kirjan painokuluihin saatiin apuraha Ikaalisten Säästöpankkisäätiöltä.


Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 16.9.2024 13:00 Tilaajille

Luhalahden 90-vuotias kirkko sai arvokkaan lahjan – Jaakko Löytty loi sille oman laulun

IKAALINEN 29.7.2024 13:00 Tilaajille

Huopion markkinatunnelmaa latisti koulun lopettaminen – ”Periksi ei anneta”

MIELIPIDE 27.7.2024 15:00 Tilaajille

Napakat mielipiteet 14.7. – ”Kuka opettaisi käytöstapoja hämeenkyröläiselle iäkkäämmälle torikansalle?”

PÄÄKIRJOITUS 19.6.2024 06:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Sulkemisilla tehdään aluepolitiikkaa – ”Kyläläisiä ja kuntalaisia kalvaa luonnollisesti huoli siitä, ollaanko lopullisen näivettymisen tiellä”

MIELIPIDE 9.6.2024 15:03 Tilaajille

Lukijalta: Terveisiä periferiasta – ”Ja miten nopea onkaan päätöksen aikataulu...”