IKAALINEN 24.10.2024 17:00

Kuusi omakotitonttia muuttumassa kolmeksi rivitalotontiksi – Sarkki-Kyrösjärven alueen muutoksella halutaan lisää vaihtoehtoja tonttitarjontaan

Liisa Raipala

Ikaalisten Sarkkilassa sijaitsevalle Sarkki-Kyrösjärven alueelle on meneillään kaavamuutos, joka toisi alueelle nykyisten omakotitonttien lisäksi tontteja myös rivitaloille. Suunnitelmissa on, että Aurinkomoisio-kadun lounaispuolen kuusi omakotitonttia muutettaisiin kolmeksi rivitalotontiksi. Rivitalotontit tulisivat asuinalueen Vanhan Tampereentien puoleiseen reunaan.

Kaavoittaja Mika Wallin kertoo kaavamuutoksen tavoitteena olevan, että kaupungin tonttitarjonnassa olisi tarvittaessa vaihtoehtona myös rivitalotontteja. Asuntojen määrää ei kaavoituksessa vielä ratkaista, vaan se olisi aikoinaan rakennuslupa-asia.
Ympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se laittaisi asemakaavan ehdotuksen nähtäville muistutuksia ja lausuntoja varten.
Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä tammi–helmikuussa. Silloin kaavaluonnoksesta jätettiin viranomaislausuntojen lisäksi yksi kaavamuutosta vastustava muistutus.
Muistutuksessa kaavanmuutoksen arvioitiin merkittäväsri heikentävän alueen asumisviihtyvyyttä ja arvostusta ja vaikeuttavan vapaiden omakotitonttien myymistä. Alueen rauhallisuuden pelätään kärsivän, koska asukasmäärä tonttia kohti kasvaisi, ja huolena oli myös liikenteen lisääntyminen.
Kaavan laatijan vastineen mukaan rivitaloasumisen ei voi katsoa suoraan aiheuttavan merkittävää rauhattomuuden lisääntymistä tai tonttien arvonlaskua alueella. Vähäisen rivitaloasumisen todetaan myös vastaavan alueen yleiskaavaa, jossa alue osoitetaan pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 23.10.2024 19:00 Tilaajille

Hämeenkyröläinen Maria Viitahalme ja jämijärveläinen Miko Rinne tähtäävät tulevan talven koirahiihdon MM-kisoihin – Kisakaverit Marian Helge ja Mikon Pluto ovat veljekset samasta pentueesta

IKAALINEN 23.10.2024 07:00 Tilaajille

Ikaalisissa laaditaan kartta eri tuulivoimahankkeista Ikaalisten alueelta ja lähialueilta – Nämä voimalat näkyvät kartalla

IKAALINEN 22.10.2024 17:00 Tilaajille

Toimela on Pukaran kylän toiminnan keskus – Kylätalo nousi tuhkasta vuonna 2017, nyt juhlitaan yhdistystoiminnan sataa vuotta

IKAALINEN 22.10.2024 13:00 Tilaajille

Meidän yhteinen Ikaalinen -tapahtuma esittelee yli 40 toimijan palveluita – ”Tapahtumasta tuli huimasti suurempi kuin suunnitelmissa oli”

IKAALINEN 21.10.2024 13:05 Tilaajille

Hallinto-oikeus ei kiellä Luhalahden koulun lakkauttamisen täytäntöönpanoa