Nelisen vuotta sitten Elina Mikkosen elämä tuli käännekohtaan. Jo pidempään hän oli kärsinyt huonon sisäilman aiheuttamista oireista silloisessa asuinkaupungissaan Helsingissä, ja tuntenut väsymystä paitsi oireiden, tietyllä tavalla myös hektisen elämäntyylin vuoksi.

– Opiskelin Frantsilassa samaan aikaan fytoterapeutiksi ja Hämeenkyrö oli siksi tullut itselleni hieman tutuksi. Yhtäkkiä evakossa vanhempien luona Jurvassa ollessa syttyi ajatus, etten haluakaan enää mennä takaisin Helsinkiin. Kaikki kaupungin hyvät puolet, kuten tapahtumat ja kulttuuri hävisivät, kun koronakriisi syveni. Silloin tuli tunne, että on pakko jäädä maalle, Mikkonen muistelee.

Kun päätös oli tehty, asiat järjestyivät yksi kerrallaan kuin itsestään. Kosmetologina ja joogaopettajana työskennellyt Mikkonen löysi Hämeenkyröstä paitsi kodin perheelleen, myös vanhan hirsituvan toiminnalleen.

– Uskon tarkoitukseen ja siihen, että meitä johdatetaan elämässä oikeaan suuntaan. Alussa oli tietenkin omat haasteensa saada yritys pyörimään. Keijunpuoti-verkkokauppa minulla oli jo olemassa, mutta muutoin lähdin liikkeelle nollasta. Koko ajan oli kuitenkin vahva sisäinen tunne siitä, että suunta on oikea.

Mikkosen useat ystävät kutsuvat häntä Keijuksi, josta nimi yrityksellekin on syntynyt. Nettikauppaa ei enää ole, vaan Keijunpuoti on nykyään luonnonmukainen kauneus- ja luontaishoitola, jossa lisäksi myydään pienyrittäjien tuotteita. Tiloissa järjestetään myös erilaisia hyvinvointiin, luontoon ja henkisyyteen liittyviä tapahtumia.

Irti suorittamisen noidankehästä

Mikkosen koulutustausta on kiehtova. Hän hakeutui alun perin yliopistoon opiskelemaan teologiaa pääaineenaan uskontotiede, koska on ollut aina kiinnostunut erilaisista kulttuureista, uskonnoista, rituaaleista sekä mystiikasta – henkisyydestä, ei niinkään hengellisyydestä. Mikkonen luki yliopistossa sivuaineinaan folkloristiikkaa ja espanjaa, ja valmistui teologian maisteriksi 2015. Ennen korkeakoulututkintoa hän oli jo suorittanut kosmetologin tutkinnon ja yliopisto-opintojen ohella hän opiskeli joogaopettajaksi. Myöhemmin opinnot täydentyivät vielä diplomifytoterapeutin koulutuksella. Mikkosta voisi hyvällä syyllä luonnehtia melkeinpä malliesimerkiksi elinikäisestä oppijasta. Hän uppoutuu asioihin syvällisesti, mutta on myös käynyt uupumuksen rajoilla. Osittain kyse on innostumisesta, osin taas tunnollisuudesta, jopa perfektionismista.

– Tunnistan, että olen ollut koko ikäni aikamoinen suorittaja, vaatinut itseltäni paljon ja halunnut tehdä asiat täydellisesti. Yritän nyt oppia siitä pois. Se liittyy asioiden hyväksymiseen sellaisina kuin ne ovat, sekä siihen, että on uskallettava luottaa elämän kantokykyyn. Luottamuksen tunne synnyttää tilan, jossa epämiellyttäviä tunteita ei tarvitse enää paeta suorittamiseen, vaan tunteiden voi antaa tulla ja mennä, Mikkonen pohtii.

Jokainen tarvitsee pysähtymistä

Ihmiset kuormittuvat yksilöllisesti ja se ilmenee eri yksilöissä eri tavoin. Mikkonen kuvailee ylivireystilaa, jossa kaikki antennit ovat pystyssä ja rauhoittuminen on vaikeaa. Hänellä on omakohtaista kokemusta itsensä kadottamisen tunteesta suorittamisen keskellä. Myös traumojen merkitys on avautunut uudella tavalla.

– Kukaan meistä ei selviä elämästä ilman niitä. Ne ovat elämän suurimpia opettajia ja niistä saa olla kiitollinen, koska ne mahdollistavat ihmisen kasvun. Jos hermostoa ei tasapainota, traumat jäävät kehoon painolastiksi ja trauma toistaa itseään uudelleen esimerkiksi ihmissuhteissa.

– Työelämäkin voi olla kuormittavaa oravanpyörää, Mikkonen luonnehtii ja viittaa myös omiin aikaisempiin kokemuksiinsa. Hän on työskennellyt aikanaan Helsingissä kosmetologina vilkkaan kadun varressa olevassa kauneushoitolassa, jossa puhelimet soivat jatkuvasti ja työ keskeytyi yhä uudelleen. Sellainen ei ole reilu tilanne edes asiakkaille.

– Siksi olen halunnut tietoisesti luoda eräänlaisen rauhan tyyssijan hirsimökkiini. Kun ihminen saapuu tänne, keskityn vain siihen hetkeen. Tarkoitus on, ettei tänne valuisi se hälinä, jota ihmiset tulevat pakoon. Koen, että en ole Keijunpuodin ainoa hoitaja, vaan itseni lisäksi myös mökki ja ikkunan takana olevat luonnonäänet hoitavat asiakasta.

Mikkonen pitää mahdollisena, että oravanpyörässä oleva ihminen ei jaksa tai ehdi ajatella omaa hyvinvointiaan, luontosuhdettaan tai mitään muutakaan, josta olisi hänelle todellista hyötyä.

– Kun yhteys omaan sisäiseen keskukseen katkeaa, ihminen ei ole enää läsnä kehossaan, vaan päässään. Vieraannumme siitä, keitä olemme ja mitä haluamme. Samalla vieraannutaan myös luonnosta. Intuition viestejä on vaikeampi kuulla, jos emme ole läsnä kehossamme. Intuitio on kuitenkin se viisas, sisäinen ääni, jota kuunnellen elää juuri itsensä näköistä elämää, Mikkonen toteaa.

– Jos ei itse hoksaa pysähtyä, elämä pysäyttää tai tuuppii eteenpäin. Oppikoulu toistuu aina uudestaan, kunnes opimme tekemään toisin ja hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. Elämän virtaa ei kannata vastustaa, vaan mennä sen mukaan. Ja viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnossa, paljain varpain jos mahdollista.