Moni paikkakunta olisi tyytyväinen jos he omistaisivat Koskilinnan kaltaisen arvokiinteistön. Niin kai mekin, vai?

Hiukan historiaa.

Valtuuston yksimielisesti hyväksymässä päätöksessä 20.8.2007 todetaan: ”Hämeenkyrö nimetään kulttuurikunnaksi, palkataan henkilö laatimaan kulttuuripoliittinen ohjelma, jonka toteuttamisella varmistetaan kulttuurikunnan rakentaminen, vahvistuminen ja säilyminen ja hankkeelle osoitetaan tarpeelliset resurssit.” Hyvä päätös.

Asiasta ei juurikaan käyty keskustelua. Todettiin vain, ettei aloite saa rajoittaa paikallista yritystoimintaa. Muistini mukaan vain Vilho Ponkiniemi totesi, että tehty päätös tulee sitomaan kuntaa taloudellisesti vuosia eteenpäin.

Runsas vuosi sitten totesin UutisOivan jutussani, että Koskilinna tulee nähdä mahdollisuutena, ei uhkana. Olen edelleen samaa mieltä. Mitä tulee Koskilinnan kunnostamiseen, siihen lienee vaikeata löytää ”viisasten kiveä”. Parhaimpina lienevät perinteiset ratkaisut.

Rakennuksen omistajana kunnan rooli ei juurikaan muuttuisi. Se ei edelleenkään saisi kiinteistöveroa, ei vuokratuloja (riippuen sopimuksista), mutta joutuisi vastaamaan käyttökuluista ja mahdollisesti jopa avustamaan tulevaa toimijaa (jos sellainen valitaan).

Koskilinna tarvitsisi tehokkaan ja sitoutuneen toimijan. Merkittävää ei olisi, onko se osakeyhtiö, rekisteröity yhdistys, osuuskunta tai vastaava. Henkilöt, heidän ammattitaitonsa, näkemyksensä, sitoutuneisuutensa ja sidosryhmänsä ratkaisisivat. Puoluepoliittisilla mielipiteillä ei liene kovin suurta merkitystä.

Paikallisilta yhdistyksiltä voisi kysyä, keitä he näkisivät kyseisen yhdistyksen hallituksessa olevan. Merkittävää olisi, että hallituksessa olisi myös kunnan edustus. Hämeenkyrössä kunta on perinteisesti karttanut jäsenyyttään edellä mainituissa hallituksissa, miksi? Kiinteistön omistajana edustus olisi välttämätön. Tärkeä henkilö olisi myös paikan toiminnasta vastaava, jolla olisi kykyä nähdä yhteiskunnan tulevat muutokset.

Kun esimerkiksi tuleva sote-ratkaisu vaikuttaa yli puoleen kunkin kunnan taloudesta, se on merkittävä asia koko kunnan toiminnalle. Mitä tekevät kunnat? Luopuvatko ne sote-päätöksen jälkeen muistakin perustehtävistään vai hoitavatko niitä yhdessä muiden kuntien kanssa? Mielenkiintoista on myös nähdä, mitä tapahtuu sote-päätöksen jälkeen ja mitä tapahtuu kunnan keskusjohdossa. Suorittavia käsiä kyllä tarvitsemme, mutta tarvitsemmeko johtajia? Kun lisäksi monet kunnan päätökset on delegoitu muille viranhaltijoille kuin joille päätösvalta kuuluisi, olettaa sopisi, että muutospaineet lisääntyvät.

Onko nyt aikaisempaan verrattuna parempi aika kuntien yhdistymiselle kuin ennen sotea?

Itse näen, että kunnan tulee edelleen vahvistaa, sotesta riippumatta, niitä tehtäviä, jotka sille kuuluvat.

Lähtökohtana lienee samalla todeta, että kyseisen kiinteistön arvo nousee vähintääkin kaksinkertaiseksi. Toiminta ratkaisee. Ratkaisevaa ennen korjauksia olisi selvittää kiinteistön käyttötarkoitus. Se lienee ensimmäisiä päätöksiä ennen korjauksien aloittamista.

Vaikka rahoituksesta vastaava olisikin kunta, tarvitaan myös ulkopuolista rahaa. Mahdollisia rahoituslähteitä kunnan lisäksi näen muun muassa Ely-keskuksen ja Jore-toimintaryhmän, Museoviraston (vaikka sen summat ovatkin pieniä) ja opetusministeriön. Viimemainittu on noussut esille erityisesti kolmannen sektorin ansiosta, joka lienee eniten koronasta kärsineitä. Kattaako Koskilinna, monitoimikeskuksena, ne kriteerit, mitä opetusministeriö edellyttää, ei ole tiedossani.

Näen, että Koskilinnan tulevaisuudesta päättäminen on samalla vastaus kunnanvaltuuston neljätoista vuotta sitten tekemään päätökseen, kun se nimesi kuntamme kulttuurikunnaksi. Päätös kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Kauno Perkiömäki