IKAALINEN 18.3.2021 11:00

Koronan vaikutukset ovat näkyneet autokaupassa – "Perheisiin ostettiin kakkosautoja"

Terhi Palonen

Koronan vaikutukset autokauppaan viimeisen vuoden aikana ovat olleet kaksitahoisia, sekä piristäviä että hiljentäviä.
– Nyt vuoden alusta kauppa on käynyt tasaisen mukavasti, ainostaan helmikuun parin pakkasviikon aikana kauppa hiljeni jonkin verran, mutta nyt ollaan jälleen suhteellisen normaalissa tilanteessa kertoo yrittäjä Markku Hiekka Sand Carista.
Kun vuosi sitten maaliskuussa korona iski, kauppa hiljeni.
– Korona hiljensi liikenteen ja myös autokaupan. Pari viikkoa oli hyvin hiljaista, mutta sitten kauppa lähti uudelleen käyntiin, kiitos kevään virkistävästä vaikutuksesta kaupallekin, Hiekka kertoo.
Kevät piristi jälleen kauppaa.
– Perheisiin ostettiin kakkosautoja, koska moni halusi välttää joukkoliikenteen käyttämistä. Kesällä ja syksylläkin kaupanteko jatkui mukavasti, Hiekka kertoo.
Vaihtoautokauppaa käyvä Hiekka sanoo, että nyt kysytään erityisesti bensa-autoja, mutta dieselkin on pitänyt suosiotaan.
– Diesel-auton valitsee se, jolla kilometrejä kertyy paljon. Se on vielä ajokustannuksiltaan edullisempi.
Kysytyimpiä Hiekan mukaan ovat alle 10 000 euron kohtuuajetut bensautot.
– Asiakkaat hakevat huoletonta autoa. He haluavat pelata varmaan päälle ja sijoittaa autoon, joka on luotettava ja turvallinen, eli laatua arvostetaan, Hiekka sanoo.
Hiekka tekee kauppaa isolla alueella.
– Autoja myydään laajalle alueelle, nytkin on yksi auto lähdössä Kuopioon. Myytävät autot hankin pääasiassa Etelä-Suomesta. Yrittäjän pitää olla aktiivinen ja seurata tilanteita valppaasti. Pyrin ajamaan jokaisella myyntiin tulevalla autolla kunnon koeajon, jotta tiedän mitä myyn ja mitä on korjattava ennen myyntiä, Hiekka kuvaa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 24.9.2023 15:00 Tilaajille

Ikaalisten lausunto Fingridin voimajohtosuunnitelmasta: Vahon alueella haittavaikutuksia pitäisi pienentää

Kaupallinen artikkeli 13.9.2023 00:00 Tilaajille

Anna ammattilaisen myydä metsäkiinteistösi

JÄMIJÄRVI 8.9.2023 08:00 Tilaajille

Jämijärven kunnanhallitus: Kunnassa tarvitaan saumatonta yhteistyötä ja lautakuntia pyritään kuulemaan paremmin

JÄMIJÄRVI 31.8.2023 12:00 Tilaajille

Aloite: Jämijärveläisten mielipiteitä pitää kuulla, kun kunta suunnittelee säästötoimia

JÄMIJÄRVI 28.8.2023 15:00 Tilaajille

Jämijärvi jatkaa geoparkin rahoittajana – yhteistyötä voisi tehdä aktiivisemminkin