Siinä ne nököttävät olohuoneessa ikkunan alla kukkapöydän roolin ottaneella penkillä, ruukut tulevaa kesää varten kylvettyine kukansiemenineen.

Korona-aika kuulemma on innostanut ihmisiä puutarhahommiin, ja samaa viherbuumia taitavat olla pikku kylvöksenikin. Nyt saakin nähdä, miten tämän pihaharrastelijan käy: itävätkö siemenet, muistanko koulia taimet ajoissa ja jäävätkö ne siitä käsittelystä henkiin, ehtivätkö ne kasvaa kunnollisen kokoisiksi ennen maahan istuttamista ja miten ne selviävät aikanaan raekuuroista, kuivuudesta tai muista koettelemuksista?

Kummallinen aika näkyy pihassa jo nyt: en ole tainnut koskaan aikaisemmin innostua väkertämään pikku asetelmia ruukkunarsisseista ja helmililjoista. Eikä koskaan ole maasta pukannut esiin yhtä paljon krookuksia ja muiden sipulikasvien alkuja kuin nyt, viimesyksyisten kylvösten jäljiltä.

Vuodentakaisen koronakevään oikkuihin kuului yhden kesälomaviikon siirtyminen jo toukokuulle, joten siinäpä tarjoutui hyvää aikaa puuhastella pihan keväthommien parissa. Muistiin jäi kuitenkin jotain ihan muuta: istuskelinkin sohvalla kirjojen parissa ja odottelin otollisempia olosuhteita puutarhapuuhasteluun. Toukokuun sää nimittäin muisti lomailijaa arktisella henkäyksellä, ja someen taisin jakaa lomakuvina lumikuvia, joissa esiintyivät myös idänsinililjat ja hiirenkorvilla viheriöivät koivun oksat.

Viime kesänä eräänlainen korona-ajan merkki pihassa olivat paprikantaimet, jotka etäkoululainen oli koulutehtävänään kylvänyt. Innostuin sittemmin ensin koulimaan taimet ja kesällä istutin ne ruukkuihin lämpimälle seinustalle. Kasvua oli mielenkiintoista seurata, mutta kasvihuoneen puuttuessa taimet eivät koskaan kasvaneet satoa tuottaviksi – ei vaikka syksyllä yritin ottaa ne vielä sisälle turvaan.

Toki pihassa riittäisi kaikenlaista möyrimistä, oli mieltä vaivaavaa pandemiaa tai ei. Keväällä sitä tarttuu uuden kauden puuhiin oksien leikkuineen, perennanvarsien katkomisineen ja pihakompostin tonkimisineen.

Uuttakin olisi pihaan aina kiva suunnitella, mutta esteeksi tuntuu nousevan ajan tai voimien puute – ja myönnetään, ihan rehellinen laiskuuskin. Yhtenäkin kesänä haaveilin hankkivani uusi lajeja perennapenkkiin ja hain kirjastosta pari paksua opasta vinkkejä antamaan. Lopulta kesäloman koittaessa sattui niin läkähdyttävät helteet, että ainoa toimenpide kukkapenkkien kehittämiseksi oli lepotuolilla varjossa lököttely ne perennakirjat kavereina.