HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 30.12.2022 10:00

Konikallion tuulivoimahankkeesta on parhaillaan menossa kysely asukkaille

Liisa Raipala

Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueille suunniteltavasta Konikallion tuulivoimapuistosta on meneillään kysely hankkeen lähialueen vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille.

Tuulivoimapuistoa suunnittelee llmatar Energy Oy:n hankeyhtiö Ilmatar Ikaalinen-Hämeenkyrö Oy, ja kyselyn toteuttaa AFRY Finland Oy Ilmatar Energy Oy:n toimeksiannosta. Kysely on osa parhaillaan laadittavaa hankkeen ympäristövaikutusten arviointia (YVA).
Ilmatar suunnittelee Konikallioon joko 15 tai 11 tuulivoimalan aluetta. YVA:ssa vertaillaan myös nollavaihtoehtoa, jossa voimaloita ei toteuteta.
Kyselyllä on tarkoitus selvittää hankkeen vaikutusalueen nykyistä käyttöä ja asukkaiden näkemyksiä hankkeen mahdollisista vaikutuksista esimerkiksi elinoloihin ja virkistyskäyttöön.
Kyselyssä on mukana ympäristövaikutusten arviointia varten tehtyjä alustavia mallinnoksia. Mukana on Ikaalisten havainnekuvia Vatulanharjulta ja Hämeenkyrön Vesajärveltä sekä mallinnoksia voimaloiden melun ja välkkeen vaikutuksista lähimpiin asuin- ja loma-asuntoihin.
Verkossa toteutettavaan kyselyyn voi vastata tammikuun 23. päivään mennessä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 30.8.2023 13:00 Tilaajille

Hämeenkyrö: Ympäristölupa tarpeen Konikallion tuulivoima-alueelle

HÄMEENKYRÖ 23.8.2023 08:00 Tilaajille

Hämeenkyrö määräsi rakennuskiellon Konikalliolle – tuulivoimakaava käsitellään seuraavassa kokouksessa

HÄMEENKYRÖ 26.4.2023 12:00 Tilaajille

Aloite: Hämeenkyrön vaadittava ympäristölupa Konikallion tuulivoimaloille – perussuomalaiset jätti samansisältöisen valtuustoaloitteen Ikaalisissa aiemmin huhtikuussa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 11.7.2022 09:00 Tilaajille

Harjumaisemat, pohjavedet ja radiosignaalit nousivat esiin Konikalliosta annetuissa lausunnoissa – vastineet laaditaan, kun kaava etenee luonnosvaiheeseen

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 3.5.2022 10:00 Tilaajille

Konikallion tuulivoima-alueen ensimmäiset havainnekuvat julki – ”Suosittelisin, että hankkeelle haetaan ympäristölupa”