Olen vihdoin sen ikäinen, että voin aloittaa edes osan lauseista toteamalla opettavaisesti: silloin kun minä olin lapsi.

Silloin kun minä nimittäin olin lapsi, oli Kyröskoski vireä ja eläväinen kauppapaikka siinä missä Hämeenkyrökin. Osa teistäkin tämän ehkä allekirjoittaa. Palveluvalikoima tuntuu jälkikäteen ällistyttävältä. Kaiken sai pitäjästä, emmekä me mummon kanssa ikinä lähteneet Kyröskoskea pidemmälle.

Pappa sen sijaan kuului aikoinaan Osuuskaupan eli Osulan kulman porukkaan. Siellä pidettiin vuosikausia iloisia, mutta tärkeitä norttikäräjiä. Jos joku olisi silloin kertonut, että joku päivä niiden ihmisten tilalla on pistokkeet sähköautoille, niin siellä olisi harvahampaisilla suilla nauraa käkätetty kuuluvasti.

Vuodet vierivät, koski nousi ja laski. Kadut hiljenivät ja kun viitisen vuotta sitten muutin näille nurkille, huomasin eron valitettavan selvästi. Paikallinen kirjakauppa oli sulkemassa oviaan lopullisesti. Horjuvien pinojen takaa näin, kuinka ikkunassa riippuivat samat auringonhaalistamat vesipyssyt, joita lapsena olin hypistellyt.

Näillä maaseudulla lepäävillä pitäjillä on yhteisiä nimittäjiä. Hyvin hoidettuja, mutta hiljentyviä pihoja. Mammuttien hautausmaiksi vaivihkaa muuntuvia alueita, joissa 90-lukulaiset autot keräävät sumeasilmäisinä sammalta. Kairoja, kovetettuja kettinkejä, kampiakseleita, aidanseipäitä ja taiten sorvattua terästä, osaamisen näytteitä ja mittapuita, jotka kannattelevat postilaatikoita isännän ylpeydellä, vaikka posti niihin kulkee enää harvoin. Pihojen pieniä tuulimyllyjä, muovisia amppeleita, kannet kenollaan olevia pallogrillejä. Rintamamiestaloja, elintasosiipiä, liitereitä, valokatetta ja kärrynpyöriä.

Huoltoasemien keltaista kajoa ja kallista bensaa. Salusiinin suojissa neonkeltaisia työtakkeja sakeaa mokkaa särpimässä. Bussipysäkkejä, joiden pintaan nuori voima piirtää sukupolvi toisensa perään vimmaisesti itsensä todeksi, ennen kuin kenties jättävät pitäjänsä ja maisemassa kumahtavan ajokoiran haukun. Mutta mitä tekemistä otsikolla sitten on tämän kaiken kanssa?

Mikä on Australian pääkaupunki?Kysymys on tietokilpailuklassikko, jonka vastaukseksi joskus tarjotaan Sydneytä tai Melbournea. Osa muistaa oikean vastauksen olevan Canberra. Harva kuitenkaan tietää, että Canberra perustettiin aikoinaan siksi, etteivät keskenään hyvin erilaiset Sydney ja Melbourne tahtoneet päästä sopuun siitä, kumpi valovoimaisuudessaan lunastaisi pääkaupungin tittelin. Niinpä syntyi Canberra – alue, joka asettui maantieteellisesti kahden suuren väliin ja alkoi kasvaa kaupungiksi. Maapallon toiselta laidalta haettu vertaus, mutta kuulostaako yhtään tutulta?

Mitä jos tyhjät liiketilat näillä seuduilla olisivat taas käytössä? Entä jos pihat eivät hiljenisi, kun nuoret palaisivat opinnoiltaan kotiseudulle? Rakenteita se toki kysyy ja naiivikin saatan olla, mutta Tippavaarallahan on edellytyksiä kasvaa seudun Canberraksi, jonka myötä kosken tai kirkonkylän omaleimainen vetovoimakin olisi kenties heräteltävissä entiseen loistoonsa.