KOLUMNI 11.1.2022 13:00

Kirjoittajavieras: Aasinsiltoja – "Kuinka jännittävää onkaan joskus kelliä tai pullahtaa, toisinaan taas hoippua ja sitten voipua"

Mikko Lavijärvi
Mikko Lavijärvi



Löntystelin tietä, jonka laidalla isot lehtipuut havisivat.

Housunpunttini tutisivat kun pidin vipinää ehtiäkseni ajoissa perille. Havinaa, tutinaa ja vipinää sekä housujen puntit, maailma oli täynnä liikettä kuvaavia sanoja. Ketkä, koska ja missä ovat nämä sanat tulleet kieleemme?

Ymmärrän kyllä, että käet kukkuvat ja kanat kotkottavat, koska ne kuvailevat hyvin noista tutuista otuksista lähtevät äänet. Kuulin, että olit ”kukkunut” koko viime yön, mutta mitä siis oikeastaan teit? Et takuulla olisi pärjännyt kukkumisen ammattilaiselle eli käelle, mutta satun tietämään, että olit hereillä koko yön ja ehkä kaiken lisäksi metelöit humalaisen lailla pitkin raittia. Toisin sanoen sinä rellestit.

Anteeksi taas mitä – rellestit? Mitä se on? Onko se jotain havinan ja vipinän tapaista toimintaa?

Kaikkitietävä Google kertoo näin:
”Havista on verbi äänestä joka syntyy varsinkin puunlehtien aiheuttamasta hankausäänestä. Esimerkiksi: Haavanlehdet havisevat. Vertaa: kahista, suhista.”

Siis mitä? Eihän tämä nyt kerro mistään mitään.

En siis vieläkään tiedä, kuka havinan keksi ja otti käyttöön. Eikä sitä, koska se ensimmäisen kerran näkyi tai kuului. Onneksi, sillä näin kielemme rikastui ja voi hyvin.

Kuinka jännittävää onkaan joskus kelliä tai pullahtaa, toisinaan taas hoippua ja sitten voipua. Omat ongelmansa muodostavat tihrustaminen ja sössöttäminen, mutta kun tietää, mitä ne tarkoittavat, elämä helpottuu.

Sitten se otsikossa luvattu Aasinsilta, sana joka sekin kaipaisi oman historiikkinsa.

Aaseiksi muinaisessa Roomassa kutsuttiin tyhmiä, mutta ei anneta sen lannistaa meitä.

Ajatellaan, että tuohon aasiin kiinnitetty silta on niin täydellinen ja hyvin ymmärrettävä, että tyhmäkin sen käsittää.

Minun aasinsiltani jännittäviin ja jopa outoihin sanoihin on tietenkin Hämeenkyrön oman taiturin – Frans Emil Sillanpään – käsittämätön taituruus sanojen ja lauseiden maailmassa.

Esimerkkinä pari lausetta teoksesta Hurskas kurjuus (1. painos 1919) Vaikka näin: …”mutta juuri ratkaisevalla hetkellä helähtää portaitten edessä monien krassukellojen ääni, näkyy reenperä, karhun talja ja turpea mustakasvoinen mies.”.

Taikka näin:
”…ponnistautuu Marke vihdoin ylös ja punnertaa pojan syliinsä, kohlii käsivarsilleen sen länkeytyneet sääret ja lähtee ikkunaa kohden, josta vielä kuultaa päivänvaloa...”

Taatan maailmasta takaisin tämän päivän arkikieleen, jossa me nauraessamme siis hohotamme, kikatamme tai tirskumme, koska nuo sanat kertovat aika tarkkaan sen miltä se nauru kuulostaa. Mutta kun joku puhuu liian kovaäänisesti, hän taitaakin kailottaa!

Kailotukseen tarvitaan tietenkin jokin väline, mutta onko se kailotin vai joku kailote, kas siinä kysymys. Vai liittyykö kailotus sittenkin kaikuun, joka syntyy kun kovaääninen puhe, laulu tai huuto alkaa poukkoilla seinistä, kallioista tai vuoristoiden rinteiltä.

Ehkä, kuka tietää.

Siis todellakin: kuka mahtaisi tietää?

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

Kolumni 21.11.2021 12:00 Tilaajille

Mitä sanat todella tarkoittavat?