F.E. Sillanpään lukion abiturientit pärjäsivät erinomaisesti äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskokeissa. Lukiolle tuli yhteensä kahdeksan laudaturia. Kaksi kokelaista sai teksteistään täydet pisteet.

Silja Välimäki sai tekstilajeja vertailevasta lukutaidon vastauksestaan täydet 30 pistettä. Heta Hakanen puolestaan sai kirjoitustaidon tekstistään Koti, uskonto ja äidinkieli - näin yksikielisyys kaventaa maailmankuvaamme täydet 60 pistettä.

Silja Välimäen lukutaidon vastaus

Välimäki sai täydet 30 pistettä lukutaidon vastauksesta seuraavaan tehtävään:

Tekstissä Retki Soklin uhatuille ahoille (aineisto 2.A) kirjoittaja yhdistelee useiden tekstilajien piirteitä. Erittele niitä ja arvioi yhdistelmän toimivuutta suhteessa tekstin tavoitteeseen ja kohderyhmään. Vastauksen sopiva pituus on noin 4 500 merkkiä.

Anna Bagge kertoo artikkelissaan Retki Soklin uhatuille ahoille (Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonnonsuojelija lehti, 22.11.2019) Soklin luontoalueen ainutlaatuisuudesta yhdistämällä useita eri tekstilajipiirteitä keskenään. Artikkelissa pyritään vaikuttamaan lukijaan niin kuvailemalla kuin myös kertomalla alueesta ja sen ympäristöstä tarkasti. Tekstiä johdattaa eteenpäin luontoarvot ja mahdollinen kaivosuhka, mikä luo tekstiin konfliktisuutta. Artikkelin aihe on luonnonsuojelu.

Tekstissä yhdistyy useampi tekstilaji, eli se on niin sanottu tekstilajihybridi. Teksti rakentuu otsikosta, kuvista, kuvateksteistä, väliotsikoista sekä leipätekstistä. Tämä rakenne on artikkelille tyypillinen. Kirjoituksessa on paljon Baggen kameralla ottamia kuvia Soklin alueesta. Luontokuvat saavat lukijan ikään kuin mukaan matkaan. Artikkelissa on paljon valokuvareportaasiin viittaavia piirteitä. Juttu alkaa kuvalla notkosta, jota kaivos uhkaa. Kuvaa täydentää kuvateksti, joka kertoo lukijalle, mistä kuvassa on kysymys. Bagge kuvaa: "Lähestyessäni määränpäätä pitkin Korvatunturin kapeaa hiekkatietä kännykästä loppuu nettiyhteys -- ". Tekstin kuvaileva ote muistuttaa reportaasia, koska kirjoittaja kuvailee ja raportoi tapahtumista hetki hetkeltä. Lukijan on helppo kuvitella itsensä mukaan artikkelin maailmaan ja samaistua kerrottaviin asioihin. Artikkelin kronologinen kerronta ja asioiden kuvailu voidaan nähdä tarinallistamisena, joka lisää tekstin vaikuttavuutta.

Baggen teksti on julkaistu verkkolehdessä. Julkaisukontekstina verkkolehti antaa tekstille monia mahdollisuuksia, jotka myös artikkelissa näkyvät. Teksti useine kuvineen on julkaisukontekstia ajatellen tyypillinen. Artikkeli täyttää myös blogitekstille tyypillisiä piirteitä. Usein blogijulkaisuilla on tietty kohderyhmä ja lukijakunta. Artikkelin aihe liittyy läheisesti luontoon ja sen suojeluun, joten kohderyhmää ovat erityisesti Suomen luonnosta kiinnostuneet. Tekstissä esiintyy paljon saman merkityskentän sanoja, jotka viittaavat luontoon. Kirjoituksessa mennään pintaa syvemmälle, sillä kirjoittaja haastattelee asiaan perehtyneitä henkilöitä sekä ammattilaisia, kuten Sompion luonnonystävien puheenjohtajaa Leena Pyhäjärveä ja suojelubiologi Jukka Salmelaa. Teksti on moniääninen, mikä lisää tekstin vakuuttavuutta, ja lukija saa useampia näkökulmia mietittäväkseen.

"Mietin, että mikään rahamäärä ei voi korvata alueen puhtautta ja luontoarvoja", Bagge pohtii. Kirjoituksessa tuodaan mielipiteitä esille vahvasti, ja niitä perustellaan monin tavoin. Artikkelissa on piirteitä myös niin sanotusta yleisönosastokirjoituksesta, eli mielipidekirjoituksesta. Vahvat mielipiteet saavat pohtimaan, mikä todella olisi alueelle hyväksi. Tekstin teesi on se, ettei alueen ainutlaatuisia luonnonvaroja ja puhdasta maisemaa saisi saastuttaa. Teesiä perustellaan yleisellä mielipiteellä, jonka mukaan luontoa tulisi kunnioittaa. Tekstissä näkyvät myös vahvasti luontoarvot, joilla vedotaan lukijan tunteisiin. Jutun motiivina voidaan nähdä luonto, sillä se toistuu niin itse leipätekstissä kuin kuvissakin koko kirjoituksen läpi. "Kaivoshankkeen myötä joen kirkas vesi ja lohikalat olisivat menneisyyttä", Bagge kirjoittaa. Artikkelissa kuvataan kaivoksen mahdollisia negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Negatiivista asiantilaa kuvailemalla pyritään myös vaikuttamaan tunteisiin. Artikkelissa haastatellaan Sompion luonnonystävien sihteeriä Sarianne Mattilaa, jonka mukaan alueella pärjätään ilman kaivosta, sillä ihmiset ovat pärjänneet siellä jo 10 000 vuotta ilman kaivosta. Tekstissä vedotaan siis myös historiaan. Vaikuttamaan pyritään myös asiantuntijuudella haastateltaessa ympäristön asiantuntijoita. Luontoon liittyvät erikoissanat, kuten "niobimalmiot" ja "radioaktiiviset aineet" tukevat tekstin vakuuttavuutta. Näillä keinoilla vedotaan lukijan järkeen.

Artikkelin viimeisessä kappaleessa havaitaan lyriikalle tyypillisiä piirteitä, sillä käytössä on epätäydellisiä loppusointuja. Viimeisen kappaleen ensimmäinen virke loppuu sanaan "aliseen" ja viimeinen virke puolestaan sanaan "uudelleen". Vaikka sanojen vokaalit eivät täydellisesti soinnu, ovat ne samankaltaiset. "Pysähdymme tauolle, tuijotan tulehen -- ", Bagge kuvaa ja käyttää alkusointuja. Ilmaisu on artikkelille kohosteinen, sillä neutraalin asiatyylin mukaisesti sana "tulehen" kirjoitettaisiin pikemmin "tuleen". Runoudelle tällainen ilmaus on kuitenkin neutraali.

Lukijalle tarjotaan artikkelissa monenlaisia oivalluksia, sillä kuvat luonnosta yhdistettynä runoudelle tyypilliseen kielenkäyttöön rikastavat tekstiä. Tarinallistaminen ja repotaasimainen ote kerronnassa saa lukijan artikkeliin sisälle. Myös runollisuus artikkelin lopussa vaikuttaa lukijaan, kun teksti ei ole artikkelille tyypillisesti vain asiatyylistä. Tekstin aihe koskee monia ihmisiä, sillä luonto näkyy lähes jokaisen ihmisen elämässä jollakin tavoin - toisilla enemmän kuin toisilla. Teksti pyrkii vaikuttamaan niin lukijan järkeen kuin tunteisiinkin, mitä tukee monenlaisten argumenttien ja retoristen keinojen käyttö. Kohderyhmälle tarjotaan se, mitä se todennäköisesti odottaakin, eli tietoa luontoalueista ja niiden moninaisuudesta. Kappalejaoin selkeästi jäsenneltyä ja rakenteeltaan vaihtelevaa tekstiä on helppo ymmärtää ja tavoite saavutetaan, kun lukija vaikuttuu luonnosta näyttävien kuvien ja värikkään kerronnan avulla.”

Heta Hakanen: Koti uskonto ja äidinkieli – näin yksikielisyys kaventaa maailmankuvaamme

Heta Hakasen kirjoitustaidon teksti aiheesta ”Kieli osana identiteettiä” sai täydet 60 pistettä.

"Saamelaisaktivisti Niillas Holmbergin puheenvuorossa (Suomen PENin Youtube-kanava, 15.8.2018) pohditaan, miten äidinkieli toimii sekä sujuvan kommunikaation välineenä että laajemmin koko maailmakuvan peilinä. Kielimuuri voi romuttaa yhteisymmärryksen, ja ilman omaa äidinkieltä kommunikoidessaan voi tuntea olonsa orvoksi. Lari Kotilaisen kolumnissa Hyvä uusi ylioppilas (Suomen Kuvalehti, 27.11.2020) ajatus äidinkielen tärkeydestä viedään astetta pidemmälle: äidinkieli tarvitsee puhujiaan. Sen lisäksi, että suomen kielen opiskeleminen auttaa oppimaan muita kieliä, ilmaisemaan omia mielipiteitä ja ymmärtämään toistenkin juuria, on sen oppiminen tie kielen kansainvälistymiseen. Toisaalta kielimuurin olemassaolo juontuu siitä, että asioita voidaan hahmottaa ja kuvailla hyvin eri tavoin. Rajaako oman äidinkielen jalustalle nostaminen ihmisen mahdollisuuksia monipuolisen maailmankuvan kehittämisessä?

Suomenruotsalainen Tito Colliander kertoo vuonna 1967 julkaistussa omaelämäkerrassaan Lapsuuteni huvilat monikielisestä elämästään. Eri sukulaisten kanssa hän puhuu eri kieliä, ja samassa lauseessa voi yhdistyä ilmaisuja eri kielistä sen mukaan, mitä on helpointa käyttää missäkin yhteydessä. Näkökulma on Niillaksen ja Kotilaisen ajatuksiin nähden käytännössä vastakkainen: äidinkielen kunnioittaminen on vieras asia hänelle, ja eri kielillä puhuminen edistää itseilmaisua sen sijaan, että se hankaloittaisi sitä. Teksti herättää kysymyksen siitä, olisiko maailman hahmottaminen monen eri kielen avulla jopa vuorovaikutukselle hyödyllistä.

Äidinkieli on eittämättä monelle suuri osa omaa identiteettiä. Näin ajattelee myös Holmberg. Saamen kielen korostuminen saamelaisen identiteetissä ei ole yllätys, koska vähemmistökansa on pitkään joutunut taistelemaan oikeudestaan puhua juuri sitä kieltä, jonka kokee omakseen. Identiteetti hahmottuu ihmiselle usein selvimmin silloin, kun muu yhteiskunta pyrkii sitä rajoittamaan. Kotilainen taas korostaa kansainvälisesti pienen mutta elinvoimaisen suomen kielen merkitystä suomalaisten kieltenopiskelussa. Äidinkieltänsä kielioppia myöten opiskellut jää kielelleen monella tapaa kiitollisuuden velkaan. Englanti näyttäytyy tekstissä suomalaisille välineellisesti hyödyllisenä kielenä; suomen kieleen puhujalla on moraalinen vastuu. Mutta kuinka paljon laajemmat mahdollisuudet oman maailmankuvan kasvattamiseen avaa englannin kaltaisen, laajasti kirjallisuudessa ja muussa kulttuurissa käytetyn kielen oppiminen?

Englannin kaltaisen valtakielen taidon kasvava korostaminen eri yhteiskunnan alueilla luo monille kielteisiä mielikuvia yhtenäistämisestä, länsimaalaistamisesta ja ableismista. Palveluissa ja kulttuurissa korostuu yhä enemmän kansainvälisesti suosittu englannin kieli, ja vähemmän kielitaitoiset jäävät monesti muita heikompaan asemaan yhteiskunnassa. Palveluita ei kaikille edes ole saatavilla omalla kielellä, mikä luo vieraantumisen tunnetta ja hankaloittaa asioimista. Asian voi kuitenkin nähdä päinvastaisenakin - englannin kielen hallitseminen myös yhdistää ihmisiä sekä kansainvälisesti että valtioiden sisällä kenties tehokkaammin kuin koskaan aiemmin. Englanti voi - oman äidinkielen kieliopin harjoittelemisen ohella - avata ovia muiden kielien, myös vähemmistökielien oppimiseen. Kieltä osaa sujuvasti kasvava osa maailman väestöstä, ja oppimateriaaleja on helppoa löytää kielellä, jolla on miljoonittain puhujia.

Mistä on lähtöisin tarve juuri suomen kielen "kansainvälistämiseen", Kotilaisen sanoin? Usein maailmalle leviävillä kulttuurimuodoilla ja toimintatavoilla on lopulle maailmalle jotain olennaista tarjottavaa. Kotilainen nostaa suomen kielen tällaiseksi muun maailman vastaanotettavaksi kulttuurisen rikkauden lahjaksi. Suomen kielen suosiminen voi olla suomen kielen opettajalle itsestäänselvyys, mutta halu priorisoida juuri oma kieli muualle maailmaan markkinoitavana vientituotteena olisi hyvä perustella huolellisesti. Kotilainen kieltää tekstiään motivoivan "kansallismielinen hapatus", mutta kirjoituksen ideaalia omalle synnyinkielelleen uhrautumisesta on vaikea puolustaa muilla perusteilla. Ihmisiä jakavan kansallisen identiteetin sijaan kieltä voitaisiin alkaa hahmottamaan puhtaasti kommunikoimisen ja ajattelemisen moninaisuuden kautta. Tässä esimerkkinä toimii hyvin Collianderin suhtautuminen kieleen: kielien monipuolinen käyttäminen ja keskenään sekoittaminen on hyödyllistä ja oman äidinkielen pyhyyden voi unohtaa. Kieli on juuri niin arvokas kuin sillä on tarjottavaa puhujalleen. Eri kielet auttavat puhujiaan hahmottamaan asioita eri tavoin. Joillekin asioille on käyttökelpoisempia ilmaisuja kielissä, joita ei puhu äidinkielenään.

Colliander mainitsee tekstissään, että hänen sukulaisensa puhuvat eri kielillä. Eri kielillä eri taustaisten ihmisten kanssa keskusteleminen sekä eri kielisten tekstien lukeminen avartaa väkisinkin lukijan maailmankuvaa. Puhtaasti matematiikkaa on se, että useampia kieliä puhuvalla ihmisellä on useampia mahdollisia lähteitä identiteettinsä kehittämiseen. Kun ihminen uskoutuu äidinkielelleen kansallisessa velvollisuudentunnossaan, maailma hahmottuu tälle vain yhdestä kielellisestä perspektiivistä. Tässä suhteessa kielet ovat eriarvoisia: vähemmistökielen puhujalla on huomattavasti vähemmän käytettävänään eri alueiden kulttuurisia ja tieteellisiä tuotoksia kuin valtakielen puhujalla. Toisaalta valtakielen puhujat usein tottuvat asemaansa kielellisenä enemmistönä. Heille ei samalla tavalla muodostu tarvetta oppia toisia kieliä, ja heiltä saattaa herkemmin jäädä välistä eri kielten ja kulttuurien tarjoamat tavat hahmottaa maailmaa.

Kielen merkitys identiteetin muodostumisessa on kiistämättömän suuri. Holmberg on oikeassa kuvaillessaan kieltä maailmankuvan peiliksi: ihmisten ajattelu muodostuu perustavanlaatuisesti kielen pohjalle. Ihmiset arvottavat, luokittelevat ja tutkivat asioita eri tavoin jo pelkkien kielellisten eroavaisuuksien takia. Ei ole yllättävää, että esimerkiksi sukupuolipronominit herättävät kiivasta keskustelua. Juuri ne sanat, joilla kuvailemme itseämme ja ihmisiä ympärillämme, voivat joko tukea tai rajoittaa itseilmaisua. Koska kielellä on näin suuri vaikutus siihen, miten näemme maailman, on luonnollista ajatella, että kielen muokkaaminen ja useiden kielten tutkiminen auttaa ihmisiä laajentamaan ajatteluaan ja kuvailemaan kokemuksiaan entistä kattavammin. Collianderin näkemys kielestä on osuva: "Ihminen ei ollut kieltä varten, vaan kieli ihmistä varten". Uskonnollinen kiinnittäytyminen yhteen kieleen ja sen ilmaisumuotojen säilyttämiseen toimii vapaata yhteiskuntaa vastaan.