Jatkosodan päättymisen muistopäivää juhlistettiin seppeleenlaskulla ja hartaudella Hämeenkyrön sankarihautausmaalla

Paikalle oli saapunut myös Hämeenkyrön yhteiskoulun 8. luokkalaisia ja opettaja Ossi Nummelin. Oli erityisen ilahduttavaa nähdä nuoria kunnioittamassa sankarivainajia ja vaalimassa sotasukupolven perintöä.

Puheessaan pappi Anu Mätäsniemi kohdisti sanansa erityisesti nuorille.

– Tänä vuonna tuli täyteen 78 vuotta jatkosodan päättymisestä. Aselepo tuli voimaan 4. syyskuuta 1944, mutta Neuvostoliitto jatkoi tulitusta monilla rintamanosilla vielä vuorokauden pidempään. 19. syyskuuta allekirjoitettiin välirauhansopimus, ja meillä täällä Hämeenkyrössä on muodostunut perinteeksi viettää jatkosodan päättymisen muistopäivää juuri 19. päivä. Varsinainen rauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin sitten vasta 1947.

– Toisen maailmansodan aikana Suomi kävi kolme sotaa: talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Tänään muistamme kaikkia jatkosodassa rintamalla ja kotirintamalla taistelleita. On tärkeää muistaa kotirintaman osuutta, joka tarkoittaa kaikkia sota-ajan lapsia, nuoria ja naisia. Naiset hoitivat sota-aikana myös monia miesten töitä, samoin lapset. Jatkosodan aikana asetettu työvelvollisuus velvoitti myös kaikki yli 15 –vuotiaat heille sopiviin töihin. Eli 78 vuotta sitten te nuoret olisitte olleet kaikki työvelvollisia, joko omissa kodeissanne maatöissä tai olisitte olleet velvoitettuja menemään johonkin muuhun työhön.

Olen saanut kunnian tutustua myös täällä Hämeenkyrössä moniin sotiemme veteraaneihin, nyt jo edesmenneisiin. Heidän hartain toiveensa oli, että lapsille ja nuorille kerrottaisiin sota-ajan ihmisten työstä ja taisteluista, miten paljon on kärsitty ja annettu tämän maan edestä. Mutta ei siksi, että sodassa olisi jotain hienoa, sen jo Ukrainan tilanne on meille näyttänyt, vaan siksi, että tajuaisimme, miten hienoa on elää rauhan aikana ja ihan tavallista arkea. Veteraanit haluavat meidän muistavan, jotta näkisimme, miten hyvin moni asia on nyt.

– Usein elämän hyvät asiat ovat meille itsestäänselvyyksiä, kuten vaikkapa perhe. Sota-aikana kymmenet tuhannet pelkäsivät omien rakkaidensa puolesta. Tuleeko isä, veli, poika tai sulhanen elävänä sodasta kotiin – tai äiti, vaimo, tytär tai morsian, olihan sotatoimialueella myös naisia. Siviilejä pommitettiin myös sodassa, ja jatkosodan aikana heitä menehtyi arviolta 1 000–2 000 henkeä. Sotatoimissa kaatuneita tai kadonneita oli jatkosodan aikana noin 63 000. Omien karkeiden laskelmieni mukaan jatkosodassa menehtyi tai katosi alle 200 henkeä. He lepäävät näissä sankarihaudoissa, jotka antoivat itsensä vapautemme edestä. Jokaisen nimilaatan alle kätkeytyy myös valtava määrä omaisten surua ja kipua.

– Tänään meidän ei tarvitse surra ja pelätä, elämme rauhan aikaa. Nyt on kuitenkin meidän vuoromme huolehtia tästä maasta, ja se tapahtuu ennen kaikkea elämällä sitä arkea mikä on meille annettu ja huolehtimalla läheisistämme, perheestä ja kavereista. Veteraanien perintö on, että kaveria ei jätetä. Älkää jättäkö ketään elämässä yksin, älkää kiusatko ketään, vaan kohdelkaa kaikkia kunnioittavasti, sillä isänmaan kallein osa olemme me ihmiset. Jokainen meistä on mittaamattoman arvokas. Kohtele siis myös itseäsi hyvin, arvostaen, huolehti itsestäsi. Näin toteutuu Kristuksen tahto ja veteraanien perintö: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Kaikkein tärkeintä on rakkaus ja hyvyys, Mätäsniemi päätti puheensa.

Tilaisuudessa lippu-upseerina toimi Ari Lehtonen. Seppelpartiossa olivat Aarre Salmi, Jarno Valkama, joka laski seppeleen, ja Tiina Lindi-Mokkila, joka luki nauhat.

Vartiosotilaat sankaripatsaalla olivat Erkki Koskinen ja Raimo Hamari. Sankaripatsaan edessä oli vartiossa neljä nuorta: Lotta Syysjoki, Lumi Uitto, Tilta-Maria Liuksiala sekä Suvi Moisio.

Suomen lippua kantoi Heikki Uusitalo ja airueina olivat Ulla ja Klaus Pentti. Lisäksi airuevartiossa olivat Rasmus Palolampi, Pate Nieminen, Eetu Nieminen sekä Joona Mikkola.

Tilaisuuden jälkeen tarjosi Maanpuolustusnaiset kirkkokahvit.