JÄMIJÄRVI 30.1.2022 13:00

Jämin monikäyttöreitille pääsee talvipyöräilemään – ”Ihmiset ovat korona-aikaan löytäneet metsiin”

Liisa Raipala


Maastopyöräilyn kasvanut suosio näkyy myös Jämillä. Nyt sitä pääsee harrastamaan paremmin myös talviaikaan, kun ohjelmapalveluyritys Jämimaat pitää talvella yllä 23 kilometrin monitoimireittiä.
Koska kysyntää on ollut, yritys on myös hankkinut vuokrattavaksi sähköavusteisia fatbikeja. Ensimmäiset pyörät tulivat viime talven lopulla, ja nyt on meneillään ensimmäinen kokonainen talvi. Lisäksi alueen muilla yrittäjillä on tavallisia maastopyöriä ja sähköavusteisia maastopyöriä.

Yrittäjä Hanna Mäkisen mukaan sähkö-fatbike sopii kenelle vain, joka osaa pyörällä ajaa.
– Se ei ole vaikea ajettava, ja sähköavustin vie raskaimman ponnistelun pois. Pienellä kynnyksellä voi lähteä metsään polkemaan, kun pyörässä on sähkö mukana. Tehoaluetta voi säätää sen mukaan kuin haluaa, ja eritasoiset pyöräilijät voivat lähteä porukalla pyöräilemään, Mäkinen sanoo.
Hän on huomannut vuokrapyörien kiinnostavan.
– Olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten hyvä vastaanotto niillä on ollut. Selkeästi niille on ollut tarvetta.

Leveää ja tasaista baanaa

Monikäyttöreitti on merkitty pyörämerkein ja kulkusuunta on myötäpäivään. Sillä saavat kaikki liikkua muuten paitsi moottoriajoneuvoilla, joten vaikkapa kävelijät sopivat baanalle hyvin pyöräiljöiden lisäksi. Hiihtäjille kulkee toisia väyliä pitkin heille paremmin sopivat, latukoneella tehnyt baanat.

– Monikäyttöreitti on melko tasaista baanaa ja helppoa maastoa, ja joitain yksittäisiä mäkiä siellä on, Mäkinen kuvailee.
– Reittimerkintöjä on tarkoitus kehittää vielä paremmiksi, ja haaveena on että saisimme talven aikana avattua lisäksi polkuja kapeammiksi pyöräilybaanoiksi. Katsotaan, millaisen vastaanoton reitit saavat.

– Palautetta on tullut kun reitti on avattu: siihen on ollut kiinnostusta. Se näkyy, kuinka ihmiset ovat korona-aikaa löytäneet metsiin.

Kesällä vielä enemmän poljettavaa

Jämillä kulkee talvireitti myös koiravaljakoille, ja viime talvena koiraharrastajien kanssa oli sovittu sen yhteiskäytöstä myös vuokrapyöräilijöille. Sen verran vinhaa vauhtia valjakot kuitenkin pyyhältävät, että tänä talvena eri lajeille on omat reittinsä. Monikäyttö- ja koirareitti risteävät muutamassa kohdassa, ja nämä kohdat on merkitty reitin varrelle.

Kesäaikaankin Jämin maastossa kulkee pyöräilyyn merkittyjä reittejä. Toistaiseksi kesällä alueella saa polkea millä reitille tahansa, joten poljettavaa riittää kymmeniä kilometrejä.
– Kesäaikaan täällä menee paljon polkuja, joten esimerkiksi jokin maastokarttaohjelma on suositeltavaa olla käytössä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 11.8.2022 14:00 Tilaajille

Jämijärven seikkailupuistossa pääsee verestämään kiipeilytaitojaan – haastetta sekä aloittelijoille että kokeneille

JÄMIJÄRVI 30.6.2021 09:00 Tilaajille

Seikkailupuistossa näkyy kesä – vauhtia ja haastetta tuovat extreme-rata ja Suomen pisin vaijeriliuku